Lis Hartel

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
1952OG-Lis Hartel-Jubilee.jpg
Maa: Tanskan lippu Tanska
Ratsastus
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa Hopeaa Helsinki 1952 kouluratsastus
Hopeaa Hopeaa Melbourne 1956 kouluratsastus

Lis Hartel (14. maaliskuuta 1921 Kööpenhamina12. helmikuuta 2009) oli tanskalainen kouluratsastaja ja olympiamitalisti.

Vuonna 1944 Hartel, silloin 23-vuotias raskaana oleva äiti, sairastui polioon, joka halvaannutti hänet. Asteittain hän sai kuntoutettua itsensä, mutta jäi halvaantuneeksi polvien alapuolelta.

Lis Hartel kertoi haastattelussa että oli onnekas sattuma että hänen lapsensa syntyi kesken kuntoutusta: hänellä oli moninkertainen motiivi opetella uudelleen ensin ryömimään, sitten konttaamaan ja lopulta kävelemään samaan tahtiin lapsensa kanssa.[1]

Vuonna 1952 hän voitti Helsingin olympialaisissa hopeaa kouluratsastuksessa huolimatta siitä, että hänet täytyi auttaa hevosen selkään ja sieltä pois. Hartel uusi hopeatilansa vuoden 1956 kisoissa. Vuonna 1954 Hartel voitti kouluratsastuksen epävirallisen maailmanmestaruuden.

Hartel kuoli 87-vuotiaana vuonna 2009.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Valitut Palat, syyskuu 1956: Olympiavoittajaksi poliosta huolimatta
  2. Polion halvaannuttamana olympiamitaleille ratsastanut Hartel kuoli 13.2.2009. Helsingin Sanomat. Viitattu 14.2.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.