Linda Karlström

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Linda Karlström on suomalainen verkkovaikuttaja. Hän asuu ruotsinkielisellä Pohjanmaalla Kruunupyyssä. Hän pitää rokotevastaista sivustoa vaccin.me[1] ja toimii näkyvästi rokotteidenvastaisessa liikkeessä.[2] Ruotsalainen yhdistys Vetenskap och Folkbildning valitsi hänet vuoden 2020 harhaanjohtajaksi tammikuussa 2021.[3]

Karlström on viiden lapsen kotiäiti.[1] Vuonna 2024 hän valmentaa telinevoimistelijoita pietarsaarelaisessa IF Drottissa ja toimii lisäksi sen voimistelujaostossa. Vuonna 2021 Voimisteluliitto jätti hänet rankaisematta juutalaisvastaisista ja holokaustia vähättelevistä kommenteista, mutta hänen valmennustoimintansa IK Kronan -seurassa on päättynyt.[4] Hän levittää rokotteidenvastaista viestiä luennoilla, lehtien yleisönosastokirjoituksissa ja bloginsa kautta.[2]

Ruotsin yleisradioyhtiön SVT:n kaksi toimittajaa soluttautui Karlströmin toimintaan ja teki osin salaa kuvatun dokumentin Dokument inifrån: Vaccinkrigarna,[5] jonka SVT esitti joulukuussa 2020. Dokumentin salaa kuvatuissa kohtauksissa paljastuu, että Karlström pitää rokotteita uuteen maailmanjärjestykseen pyrkivän juutalaisen valtaeliitin huijauksena. Dokumentissa Karlström myös kiistää holokaustin ainakin osittain ja pitää sitä lavastettuna. Hänen mukaansa se keksittiin, jotta ei paljastuisi, kuinka juutalaiset hallitsevat maailmantapahtumia.[2][6] Karlström haastoi Ruotsin valtion oikeuteen, koska katsoi yksityiselämäänsä loukatun, ja maaliskuussa 2023 Tukholman käräjäoikeus määräsi maksettavaksi hänelle 100 000 kruunun korvauksen. Hän ja valtio saavat kuitenkin vastata omista oikeudenkäymiskuluistaan. Käräjäoikeuden mukaan Karlström esitti tarkoituksetonta todistelua erilaisista salaliittoteorioista ja siten aiheutti tuomioistuimelle turhaa työtä.[7] Ruotsin valtio valittaa tuomiosta.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Om Vaccin.me, Redaktion, Linda Karlström Vaccin.me. Arkistoitu 22.1.2020. Viitattu 29.1.2021. (ruotsiksi)
  2. a b c Sharma, Leena: Valittu kansa. Suomen Kuvalehti, 29.1.2021, nro 4. Artikkelin maksullinen verkkoversio..
  3. Årets folkbildare och förvillare 2020 4.1.2021. Föreningen Vetenskap och Folkbildning. Viitattu 29.1.2021. (ruotsiksi)
  4. Holokaustia vähättelevä valmentaja Linda Karlström selvisi ilman rangaistusta Helsingin Sanomat. 1.4.2021.
  5. Dokument inifrån: Vaccinkrigarna. SVT Play.
    Dokument inifrån: Vaccinkrigarna. Yle Arenan.
  6. Typpö, Juho: Toimittajat soluttautuivat rokotevastaiseen liikkeeseen. Helsingin Sanomat, 17.2.2021, s. B 6. Artikkelin maksullinen verkkoversio..
  7. Nordgren, Richard: Linda Karlström får skadestånd av svenska staten. (Maksullinen) Hufvudstadsbladet, 16.3.2023, s. 5. Artikkelin verkkoversio. (ruotsiksi)
  8. Björklund, Sara: Svenska staten överklagar dom i fallet mot Linda Karlström. Hufvudstadsbladet, 4.4.2023, s. 21. Artikkelin verkkoversio.