Lin Shaye
| Lin Shaye | |
|---|---|
Lin Shaye vuonna 2017. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Linda Shaye |
| Syntynyt | 12. lokakuuta 1943 Detroit, Michigan, Yhdysvallat |
| Ammatti | näyttelijä |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1971– |
| Merkittävät roolit |
|
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
| Svensk Filmdatabas | |
Linda ”Lin” Shaye (s. 12. lokakuuta 1943 Detroit, Michigan) on yhdysvaltalainen näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten kauhurooleistaan.[1] Hän on saanut lempinimen ”kauhun kummitäti”.[2]
Vuonna 1971 ammatillisen näyttelijänuransa teatterissa aloittanut Shaye on tunnettu sekä kauhu- että komediarooleistaan. Hän teki läpimurtonsa Farrellyn veljesten komediaelokuvissa 1990-luvulla, eritoten elokuvassa Sekaisin Marista (1998). Kauhuelokuvien saralla hänet tunnetaan erityisesti Riivattu-elokuvasarjasta (2010–), jossa hän näyttelee meedio Elise Rainieria.[1]
Uransa aikana Shaye on palkittu muun muassa Daytime Emmy -palkinnolla roolisuorituksestaan sarjassa EastSiders (2019).[3]
Lapsuus ja nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Linda ”Lin” Shaye syntyi 12. lokakuuta 1943 Detroitissa, Michiganissa. Hänen isänsä Max Mendel Shaye oli kaupanomistaja ja maalari, ja hänen äitinsä Dorothy oli kotiäiti. Hänen vanhempi veljensä on New Line Cinema -elokuvayhtiön perustaja ja toimitusjohtaja Robert ”Bob” Shaye. Hän varttui tiukassa juutalaisessa kodissa Detroitissa.[1][2]
Valmistuttuaan high schoolista Shaye opiskeli Michiganin yliopistossa ja valmistui taidehistorian kandidaatiksi. Yliopiston jälkeen hän matkusteli ja viipyi lähes vuoden Lontoossa, missä hän työskenteli rekvisitöörinä pienessä West Endin teatterissa. Lontoosta hän muutti New Yorkiin ja työskenteli toimistotyöntekijänä Metropolitan Museum of Artissa. Hän suoritti maisterin tutkinnon teatteritaiteesta Columbian yliopistossa ja alkoi esiintyä teatterissa.[2][4][5] Hänelle myönnettiin ammattinäyttelijänä Actors’ Equity Association -ammattiliiton jäsenkortti vuonna 1971.[6]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valmistuttuaan yliopistosta Shaye esiintyi teatterissa New Yorkissa vuosien ajan, kuten Off-Broadway-teattereissa esitetyissä musikaalissa Winner Take All (1975–1976) ja näytelmässä The Taking of Miss Janie (1975).[7][8] Hänen ensimmäinen elokuvaroolinsa oli romanttisessa draamassa Hester Street – katu uudesta maailmasta (1975), jossa hän näyttelee prostituoitua. Vuonna 1977 hän muutti Los Angelesiin, missä hän alkoi esiintyä sekä elokuvissa että televisiossa, kuten Jack Nicholsonin ohjaamassa elokuvassa Mitäs täällä roikut Henry Moon? (1978).[1][7][9]
1980-luvun alussa Shaye esiintyi sivuosissa elokuvissa Lainsuojattomat (1980) ja Armoton yö (1982).[10][11] Hänen ensimmäinen merkittävä roolinsa oli vuonna 1984 Wes Cravenin ohjaamassa elokuvassa Painajainen Elm Streetillä, jossa hän näyttelee kohtalokasta lukion opettajaa. Rooli käynnisti hänen uransa niin sanottuna ”scream queeninä” eli kauhuelokuvien vakiokasvona. Seuraavina vuosina hän näyttelikin useissa kauhuelokuvissa, kuten Critters – keskiyön nakertajat (1986), Pahan naamio (1987), Nakertajat 2 (1988) ja Amityville – uusi sukupolvi (1993). Kahdessa Nakertajat-elokuvassa hän näyttelee sheriffin sihteeriä, Sallya. Hän palasi Cravenin kanssa yhteistyöhön elokuvassa Painajainen Elm Streetillä 7: Uusi painajainen vuonna 1994.[1][4][12]
1990-luvun alussa Shaye laajensi repertuaariaan romanttisiin komedioihin, draamoihin ja komedioihin, ja teki läpimurtonsa Farrellyn veljesten komedioissa. Vuonna 1994 hän aloitti Farrellyn veljesten kanssa lukuisia elokuvia kattaneen yhteistyön ja näytteli Margie Neugeborenia heidän komediassaan Nuija ja tosinuija. Tämän jälkeen hän näytteli veljesten komedioissa Täysnuijat (1996) ja Sekaisin Marista (1998), jossa hän näyttelee Cameron Diazin hahmon erikoista naapuria, Magdaa. Rooliin valmistautuminen vaati päivittäin neljän tunnin maskeerauksen, mikä loi hahmolle tunnusomaisen yliruskettuneen ulkonäön. Vuosikymmenen lopussa hän näytteli rouva Brucea Kiss-aiheisessa elokuvassa Detroit Rock City (1999).[1][4]
2000-luvulle tultaessa Shaye jatkoi työskentelyä tasaisesti.[1] Vuonna 2003 hän näytteli elokuvassa Dead End perheenäiti Laura Harringtonia, jonka perheenjäsenet kuolevat yksi toisensa jälkeen jouluaattona samalla kun perhesalaisuudet paljastuvat. Vuonna 2005 hän näytteli Granny Boonea elokuvassa 2001 Maniacs, jossa hänen vastanäyttelijänään oli Robert Englund. Elokuva on uudelleenfilmatisointi Herschell Gordon Lewisin ohjaamasta kulttiklassikosta Two Thousand Maniacs! (1964) ja kertoo kannibalistisista pikkukaupungin asukkaista. Hän uusi roolinsa jatko-osassa 2001 Maniacs: Field of Screams vuonna 2010.[13][14] Hänen muihin 2000-luvun elokuviin kuuluvat muun muassa Tuhkimotarina (2004), Snakes on a Plane (2006) ja Asylum (2008).[1]
Vuonna 2010 Shaye saavutti kauhuelokuvauransa huippukohdan, kun hän näytteli meedio Elise Rainieria James Wanin ohjaamassa menestyselokuvassa Riivattu. Hän on kertonut kokeneensa elokuvan käsikirjoituksen niin pelottavaksi, että ”vein sen alakertaan ja lukitsin kaappiin; en halunnut sitä pääni viereen, kun menin nukkumaan.”[1] Hän oli ehdolla roolisuorituksestaan parhaan naissivuosan Saturn-palkinnon saajaksi.[15][16] Hän on uusinut roolinsa elokuvan jatko- ja esiosissa: Riivattu 2 (2013), Riivattu 3 (2015), Insidious: The Last Key (2018) ja Insidious: The Red Door (2023).[17] Toisen elokuvan menestyksen jälkeen elokuvasarjaa alettiin rakentaa hänen hahmonsa ympärille, koska yleisö näytti samaistuvan tähän.[18]
2010-luvulla Riivattu-elokuvasarjan ohessa Shaye esitti muun muassa Paulina ”Lina” Zanderia Ouija-elokuvissa Ouija (2014) ja Ouija: Origin of Evil (2016).[19][20] Vuosikymmenen lopussa hän näytteli muun muassa vanhenevaa ja ongelmaista Kate Hammondia, jota menneisyys vainoaa, elokuvassa The Final Wish (2018), yksinäistä leskeä Joycea, joka kehittää pakkomielteen vuokralaisestaan, elokuvassa Room for Rent (2019) sekä dementiasta ja kirouksesta kärsivää Faith Mathesonia elokuvassa The Grudge (2019).[21][22][23]
Vuonna 2020 Shaye palkittiin Daytime Emmy -palkinnolla roolisuorituksestaan Dianena mustan komedian Netflix-sarjassa EastSiders (2019).[3] Samana vuonna hän esitti muun muassa rikosetsivän ystävää ja liittolaista, ovelaa Dottie Minteriä, 1930-luvun Los Angelesiin sijoittuvassa Showtimen sarjassa Penny Dreadful: City of Angels sekä Edith Cranstonia, jota nuoret kiusaavat traagisin seurauksin, elokuvassa The Call, jossa hänen vastanäyttelijänään oli Tobin Bell.[24][25] Sittemmin hän kirjoitti 1960-luvulle sijoittuvan omaelämäkerrallisen soolonäytelmän Tripping on Life, jossa hän esiintyi Hudson Backstage Theatressa Los Angelesissa ja Off-Broadwayn Theatre Row’n teatterikeskuksessa New Yorkissa vuonna 2023.[26][27]
2020-luvulla Shaye on myös näytellyt muun muassa Ted Bundyn äitiä Louisea elokuvassa Ted Bundy: American Boogeyman (2021), äksyä ohjaajaa Maxia elokuvassa Scared to Death (2024), nimiroolissa kotiaan puolustavaa koulutettua tappajaa elokuvassa The Last Stand of Ellen Cole (2024) ja Beatricea kulttiaiheisessa elokuvassa House of Abraham (2025).[28][29][30][31]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Shayen ensimmäinen avioliitto muusikko Marshall Rubinoffin kanssa päättyi tämän kuolemaan vuonna 1968. Vuonna 1988 hän avioitui näyttelijä Clayton Landeyn kanssa. Heille syntyi poika, Lee J. Landey, vuonna 1989. Avioliitto päättyi eroon vuonna 2003.[1]
Valikoitu filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Lin Shayen filmografia
- Painajainen Elm Streetillä (1984)
- Critters – keskiyön nakertajat (1986)
- Nuija ja tosinuija (1994)
- Täysnuijat (1996)
- Sekaisin Marista (1998)
- Detroit Rock City (1999)
- Dead End (2003)
- 2001 Maniacs (2005)
- Snakes on a Plane (2006)
- Riivattu-elokuvasarja (2010–)
- Ouija (2014)
- The Grudge (2019)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j Lin Shaye Biography Tribute. Tribute Entertainment Media Group. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ a b c Jordan, Waylon: Lin Shaye: Telling a Story with the Godmother of Horror, sivu 1 iHorror.com. 5.5.2025. Haastattelu vuodelta 2016. iHorror. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ a b Lewis, Hilary: Daytime Emmys: ‘The Young and the Restless’ Wins Best Drama Series The Hollywood Reporter. 26.6.2020. The Hollywood Reporter, LLC. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ a b c Jordan, Waylon: Lin Shaye: Telling a Story with the Godmother of Horror, sivu 2 iHorror.com. 5.5.2025. Haastattelu vuodelta 2016. iHorror. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Stamper, Billy: Women in Horror: Lin Shaye Interview (Part One) Morbidly Beautiful. 11.12.2017. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Interview – Lin Shaye Cryptic Rock Magazine. 10.6.2015. Cryptic Rock. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ a b Miller, Danny: Interview: Lin Shaye — from ‘Hester Street’ Whore to Godmother of Horror in ‘Insidious: Chapter 3’ Cinephiled.com. 2015. Cinephiled. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Lin Shaye Spectra.Theater. Spectra Media Collective. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Stamper, Billy: Women in Horror: Lin Shaye Interview (Part Three) Morbidly Beautiful. 15.12.2017. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ The Long Riders (1980) AFI Catalog. American Film Institute. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Alone in the Dark (1982) AFI Catalog. American Film Institute. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Stamper, Billy: Women in Horror: Lin Shaye Interview (Part Two) Morbidly Beautiful. 13.12.2017. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Jordan, Waylon: Lin Shaye: Telling a Story with the Godmother of Horror, sivu 3 iHorror.com. 5.5.2025. Haastattelu vuodelta 2016. iHorror. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Mark: 2001 Maniacs: Field of Screams (Movie Review) Bloodygoodhorror.com. 15.7.2010. Bloody Good Horror. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Goldberg, Matt: Saturn Award Nominations 2012 Collider. 29.2.2012. Valnet Inc. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Trumbore, Dave: 38th Annual Saturn Award Winners Collider. 27.7.2012. Valnet Inc. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Interview – Lin Shaye Discusses Growth & More Cryptic Rock Magazine. 20.6.2025. Cryptic Rock. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Jordan, Waylon: Lin Shaye: Telling a Story with the Godmother of Horror, sivu 4 iHorror.com. 5.5.2025. Haastattelu vuodelta 2016. iHorror. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Andrew, Robyn: Ouija (Movie Review) Cryptic Rock Magazine. 12.12.2014. Cryptic Rock. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Cotter, Padraig & Shawn S. Lealos: Ouija: Origin Of Evil’s Ending & Post-Credit Scene Explained Screen Rant. viimeksi päivitetty 17.6.2024. Valnet Inc. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Bradshaw, Peter: The Final Wish review – curse of the cliche puts paid to haunted-vase tale The Guardian. 20.5.2020. Guardian News & Media Limited. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Thompson, Simon: Lin Shaye Talks ’Room For Rent’ And Her Multimillion-Dollar Box Office Legacy Forbes. 11.5.2019. Forbes Media LLC. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Wojnar, Zak: Lin Shaye Interview: The Grudge Screen Rant. 11.12.2019. Valnet Inc. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Petski, Denise: ‘Penny Dreadful: City Of Angels’: Amy Madigan, Brent Spiner & Lin Shaye To Recur In Showtime Sequel Series Deadline Hollywood. 20.5.2019. Deadline Hollywood, LLC. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Kurland, Daniel: Lin Shaye Interview: The Call Screen Rant. 1.10.2020. Valnet Inc. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Ingenthron, Blair: Lin Shaye to Debut Solo Show TRIPPING ON LIFE at The Hollywood Fringe in June BroadwayWorld. 27.5.2023. Wisdom Digital Media. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Masseron, Meg: Lin Shaye Is Tripping on Life Off-Broadway September 8 Playbill. 8.9.2023. Playbill Inc. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Wheat, Phil: ‘Ted Bundy: American Boogeyman’ VOD Review Nerdly. 9.12.2021. Nerdly Ltd. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Hughes, Kat: Lin Shaye talks about new film ‘Scared to Death’ and what ‘Insidious’ character Elise means to her The Hollywood News. 26.2.2025. THN – The Hollywood News. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Lund, Anthony: The Taylor Sheridan Effect Makes ’The Last Stand of Ellen Cole’ a Paramount+ Streaming Hit MovieWeb. 7.5.2025. Valnet Publishing Group. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Blem, Tiffany: Interview With Lin Shaye, Star Of ‘House Of Abraham’ PopHorror.com. 20.6.2025. Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lin Shaye Wikimedia Commonsissa
- Lin Shaye Internet Movie Databasessa. (englanniksi)