Limerickin sopimus
Limerickin sopimus oli Irlannin Limerickissä 3. lokakuuta 1691 allekirjoitettu sopimus, joka päätti kaksi vuotta kestäneen sodan Vilhelm III Oranialaisen kannattajien ja jakobiittien välillä. Sopimuksen oli tarkoitus turvata Irlannin katolisten uskonnonvapaus, mutta englantilaiset ja Irlannin protestantit eivät lopulta noudattaneet sopimusta.[2]
Perimätiedon mukaan sopimus olisi allekirjoitettu kivenjärkäleen päällä, joka tunnetaan nimellä Treaty Stone (”sopimuskivi”). Se on nykyisin nähtävyys Limerickissä.[1]
Sopimuksen syntyminen ja sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Piiritetty Limerick oli viimeinen merkittävä jakobiittien hallussa ollut keskus. Kaupungin puolustusta johtanut Patrick Sarsfield tarjoutui antautumaan sillä ehdolla, että vastapuoli suostuisi allekirjoittamaan sopimuksen. Piiritysjoukkoja johtanut Godert de Ginkel suostui tähän, ja myöhemmin myös Vilhelm Oranialainen itse hyväksyi sopimuksen sisällön.[3][2]
Limerickin sopimus käsitti kaikkiaan 42 artiklaa. Se takasi kaikille jakobiittien puolella Irlannissa taistelleille sotilaille ja upseereille oikeuden poistua turvallisesti maasta ja siirtyä jonkin toisen valtion armeijaan tai liittyä halutessaan myös Englannin armeijaan. Pääosa artikloista pyrki turvaamaan Irlannin katolisten aseman takaamalla heille samanlaiset oikeudet uskonnonharjoitukseen kuin mitä oli ollut voimassa kuningas Kaarle II:n aikana. Samoin he saisivat takaisin Kaarle II:n aikana voimassa olleet maaomistuksensa sekä oikeuden vapaaseen ammatinharjoittamiseen.[3][2] Katolisten tulisi vannoa Englannin kruunulle ainoastaan uskollisuudenvala, mutta ei paavia vastaan suunnattua kuninkaan yliherruuden valaa (oath of supremacy).[3] Aateliset saivat oikeuden kantaa asetta. Sopimuksessa myös kiellettiin korvausten hakeminen oikeusteitse sodan aikana tapahtuneesta ryöstelystä tai muista rikkomuksista.[2]
Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sopimuksen seurauksena yli 20 000 irlantilaista jakobiittisotilasta – Sarsfield mukaan lukien – siirtyi Ranskaan ja liittyi Ranskan armeijaan, jossa he muodostivat niin sanotun irlantilaisen prikaatin. Vain noin 1 000 miestä liittyi Vilhelm Oranialaisen armeijaan, minkä lisäksi noin 2 000 palasi koteihinsa.[3] Myös pääosa Irlannin maanomistaja-aatelista jätti saaren, ja tapahtuma tunnetaan Irlannin historiassa ”villihanhien pakona”, viittauksena vuoden 1607 ”jaarlien pakoon”. Paon laajuus itse asiassa heikensi Irlannin katolisten asemaa, sillä maahan ei enää jäänyt voimakasta kotimaista eliittiä. Lisäksi lähteneiden maat takavarikoitiin ja ne siirtyivät protestanttisten uudisasukkaiden haltuun.[4]
Ginkelin ja Vilhelm Oranialaisen mielestä Limerickin sopimukseen sisältyneet myönnytykset Irlannin katolisille olivat pieni hinta sodan päättämisestä. Irlannin protestantit eivät kuitenkaan suostuneet hyväksymään sopimusta, sillä he halusivat sodassa saavutetun voiton jälkeen syrjäyttää katoliset kokonaan poliittisesta vallasta. Kun protestanttien hallitsema Irlannin parlamentti lopulta vahvisti Limerickin sopimuksen vuonna 1697, sen sisältöä muutettiin merkittävästi: maininta uskonnonvapaudesta jätettiin pois, samoin maininta kevennetystä uskollisuudenvalasta. Lisäksi sopimuksessa taattujen oikeuksien katsottiin koskevan vain kirjaimellisesti jakobiittiarmeijassa taistelleita, ei Irlannin katolista siviiliväestöä, johon alettiin pian kohdistaa jyrkkiä sortolakeja (penal laws).[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Treaty Stone Limerick – Limerick Landmark (englanniksi) Viitattu 29.5.2014.
- ↑ a b c d e The Treaty of Limerick 1691 (englanniksi) Treaty Stone Limerick – Limerick Landmark. Viitattu 29.5.2014.
- ↑ a b c d The Second Siege and Treaty of Limerick (1691) (englanniksi) A Concise History of Ireland (P. W. Joyce 1909). Library Ireland. Viitattu 29.5.2014.
- ↑ Mike Cronin: A History of Ireland, s. 78–79. Palgrave 2001.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Sopimuksen teksti (englanniksi) University College Cork