Liimakorva
Liimakorva eli liimakorvatauti eli sekretorinen välikorvantulehdus on yleinen lapsuusiän korvasairaus. Sen oireisiin kuuluu välikorvassa pitkäkestoisesti säilyvä liimainen erite, joka ei liity äkilliseen akuuttiin välikorvatulehdukseen. Liimakorva on yleinen kuulon heikkenemisen syy pienillä lapsilla ja se saattaakin pitkittyessään viivästyttää lapsen kielellistä tai sosiaalista kehitystä.[1]
Liimakorvan patogeneesi on monitekijäinen eikä sitä tarkasti tunneta. Suurinta osaa tapauksista edeltää toistuvat välikorvantulehdukset. Kuitenkaan noin neljäsosalla liimakorvaan sairastuvista lapsista ei ole poikkeavaa korvatulehdustaustaa. Allergian tai atopian yhteyttä liimakorvaan on epäilty, mutta tätä ei ole voitu osoittaa varmuudella. Sairautta esiintyy noin 5 %:lla alle 2 vuotiaista lapsista. Yleisimmillään tauti on noin 16 kuukauden iässä.[1]
Oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Liimakorvalle tyypillisin oire on kuulonalenema ja tukkoisuuden tunne korvassa. Oire johtuu välikorvassa olevasta eritteestä, joka häiritsee äänen normaalia johtumista. Kuulonalenema on tyypillisesti lievä ja sen voimakkuus voi myös hieman vaihdella eri päivinä. Pienelle osalle potilaista voi kehittyä keskivaikea noin 40 dB tasoinen kuulonalenema. Lapsi ei aina osaa kertoa kuulon huononemisesta omatoimisesti, ja oireen huomaa usein vanhempi havaittuaan lapsen kuulon huonontuneen. Pitkään jatkuneeseen ja hitaasti kehittyneeseen kuulonalenemaan myös tottuu herkästi, mikä hankaloittaa oireen havaitsemista.[2]
Liimakorvan määritelmään kuuluu oireiden verrattain pitkä kesto vähintään 3 kuukauden ajan. Lyhytkestoisempi, viikkojakin jatkuva tukkoisuuden tunne korvassa on akuutin välikorvatulehduksen jälkeen normaali ilmiö.[2]
Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mikäli lapsen kuulon epäillään alenneen, on lääkärin arvio aiheellinen kuulonaleneman syyn selvittämiseksi. Mikäli syyksi epäillään liimakorvaa, ei välitön hoito silti yleensä ole tarpeen. Noin 70 - 80 % tapauksista paranee itsestään kolmen kuukauden kuluessa. Oleellista liimakorvan alkuvaiheessa onkin seuranta, jolla varmistetaan tilanteen paraneminen.[2]
Liimakorvan paranemista voi yrittää nopeuttaa ns. Valsalvan manööverillä, jossa potilas pitää suuta ja sieraimiaan kiinni samalla hengittäen ulos. Tällöin välikorviin pääsee ilmaa korvatorven kautta ja jumiin jäänyt erite saattaa päästä poistumaan. Valsalvan manööveri voi tulla kyseeseen etenkin vanhempien lasten kohdalla, joille menetelmän oppiminen on mahdollista. Pienempien lasten kohdalla pelkkä seuranta ilman aktiivisia toimia riittää alkukuukausien hoidoksi.[2]
Mikäli oireet jatkuvat yli kolme kuukautta tai toistuvat tiheästi, voidaan harkita korvien putkitusta. Putkituksessa tärykalvo puhkaistaan ja sen takana oleva erite imetään pois. Samalla tärykalvon läpi asennetaan muutaman millimetrin kokoinen putki, joka ilmastoi välikorvaa estäen taudin uusiutumista. Putkitus tehdään usein nukutuksessa. Putki pysyy paikallaan yleensä 6-18 kuukautta, minkä jälkeen se poistuu itsestään tai poistetaan lääkärin toimesta.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Liimakorva www.duodecimlehti.fi. Viitattu 10.5.2023.
- ↑ a b c d e Lapsen liimakorvan hoito Lasten ja nuorten oma lääkäriasema Pikkujätti. Viitattu 10.5.2023.