Liikkuminen
Liikkuminen on eläimen siirtymistä paikasta toiseen. Eläimet liikkuvat etupäässä löytääkseen ruokaa tai paetakseen toisia eläimiä.[1]
Yleisiä liikkumistapoja ovat uiminen, lentäminen, kävely, juoksu ja ryömiminen.
Liikkumiskyvyn synty
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Varhaiset bakteerit saivat energiansa Auringosta, eivätkä ne liikkuneet vaan kasvoivat toistensa päälle. Jos eliön elinympäristössä oleva energia ei kuitenkaan ole jakautunut tasaisesti, energian loputtua eläimen on siirryttävä. Varhaisimmat liikkuvat eliöt olivat yksisoluisia ja söivät bakteerimattoja. Kun paikallaan ollut ruoka oli syöty, eliön täytyi liikkua toiseen paikkaan etsimään lisää ruokaa. Varhaiset eliöt hyötyivät liikkumiskyvystä myös siksi, että ne saivat siirtymällä lisää elintilaa.[1]
Paetakseen saalistajilta myös jotkin saaliseliöt kehittivät kyvyn liikkua. Seurasi saalistajien ja saaliiden kilpavarustelu, jossa ne kehittyivät koko ajan nopeammaksi. Jossain vaiheessa liikkeen nopeuttaminen ei kuitenkaan enää ollut siihen vaaditun energian arvoista, minkä vuoksi eläinten liikkumisnopeudella on rajansa. Eläimen nopeutta rajoittavat muun muassa ilman ja veden aiheuttama vastus.[1]
Liikkumista helpottaa huomattavasti se, jos eläin on peilisymmetrinen niin, että sillä on oikea ja vasen puoli. Vain muutama eläinlaji on epäsymmetrinen, eivätkä ne liiku kovinkaan hyvin.[1]
Liikkumistavat eri ympäristöissä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Eri eläinlajit ovat kehittäneet erilaisia tapoja liikkua. Kukin tapa on ratkaisu niiden ympäristötekijöiden asettamiin haasteisiin.[1]
Ilmassa lentävät ja vedessä uivat eläimet joutuvat taistelemaan liikkeellään painovoimaa vastaan, joka vetää niitä alaspäin. Fluidissa, eli kaasussa tai nesteessä, liikkuva eläin käyttää voimaa myös ei-kiinteää väliainetta vastaan. Useimmat fluidissa liikkuvat eläimet kauhovat tai räpistelevät synnyttääkseen liikettä. Vedessä liikkumisen eli uimisen muotoja ovat melominen, ruumiin vääntely sekä veden purskuttaminen ruumiin takapuolelle. Ilmassa liikutaan lentämällä eli siipiä liikuttelemalla, tai liitämällä, jolloin eläin vain hyödyntää ilmavirtauksia.[1]
Kiinteän ja virtaavan aineen rajapinnalla liikkuvat maaeläimet ja merenpohjan eläimet. Liikkuminen maanpinnalla on mahdollista kitkan ansiosta. Toisaalta kitka myös hidastaa liikettä, minkä vuoksi maaeläimille on yleensä kehittyneet jalat, jotka vähentävät maakosketusta ja sitä kautta kitkaa ja energiankulutusta. Käärmeet sen sijaan liikkuvat vartaloaan kiemurtamalla, ja nilviäiset levittämällä maahan kitkaa vähentävän limakerroksen.[1]
Jalkoja on neljää eri tyyppiä. Selkärankaisten jalat saivat muotonsa kalojen luustosta. Niveljalkaisten jalat syntyivät niiden kovasta kuoresta, joka estää niitä kuivumasta. Käsnäjalkaisilla on kahdessa rivissä olevat jalantyngät. Piikkijalkaisilla on lyhyet ja paksut imujalat, jotka ne pystyvät pursottamaan ruumiinsa ulkopuolelle huokostensa läpi.[1]
Maan alla elävät eläimet liikkuvat joko siirtämällä maata edestään sivulle kauhomalla, kuten myyrät, tai kiemurtelemalla, kuten kastemadot, tai nielemällä maan ja ulostamalla sen taakseen. Jotkin simpukat pystyvät pureutumaan kiveen raaputtamalla sitä tai hajottamalla sitä hapolla.[1]