Liikennemerkit Suomessa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomessa käytettävät liikennemerkit noudattavat Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksia liikennemerkeistä.

Suomi allekirjoitti sopimukset vuonna 1986, mutta jo sitä ennen liikennemerkit olivat Suomessakin pääasiassa sopimuksen mukaisia. Tarkemmin niistä on säädetty tie­liikenne­asetuksessa ja maastoliikenneasetuksessa. Tieliikenneasetuksessa liikennemerkeistä käytetään myös eurooppalaisen yleissopimuksen mukaisia järjestysnumeroita. Koska muutamat sopimuksen mukaiset liikennemerkit kuitenkaan eivät ole Suomessa käytössä, on numeroinnissa aukkoja. Itsehallinnollisella Ahvenanmaalla on pääosin käytössä suomalaiset liikennemerkit, mutta joissakin paikoissa voi olla myös ruotsalaisia merkkejä (esimerkiksi joissakin nopeusrajoitusmerkeissä on sama fontti kuin Ruotsissa).

Useimmissa maissa varoitus- ja kieltomerkkien taustaväri on valkoinen, kun taas Suomessa ja muutamassa muussa maassa (esimerkiksi Ruotsissa) se on keltainen. Sopimus kuitenkin sallii tällaisen poikkeaman. Syy tälle poikkeamalle on se, että keltainen merkki näkyy lumisessa ympäristössä huomattavasti valkoista merkkiä paremmin.[1] Suomen opastetauluissa on käytössä 1960-luvulla kehitetty kirjasintyyppi. Tiehallinnon tekemässä tutkimuksessa opastimien luettavuudesta todettiin vuonna 2005, että mikään yleisesti käytössä oleva kaupallinen kirjasintyyppi ei vastannut Tiehallinnon tyyppiä. [2] Monissa suunnitteluohjelmistoissa tämä oli käytössä kuvaobjektina, ei tekstiobjektina. [3]

Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muu vaara.
Suojatie.

Suomessa käytössä olevat liikennemerkit jaetaan seuraaviin ryhmiin:

  • varoitusmerkit
    • kolmionmuotoisia, kanta alaspäin
    • väriltään punakeltaisia
    • varoittavat poikkeavasta liikennetilanteesta
  • etuajo-oikeus- ja väistämismerkit
    • eri muotoisia
    • osoittavat etuajo-oikeutta sekä väistämisvelvollisuutta
  • kielto- ja rajoitusmerkit
    • muodoltaan pyöreitä
    • väriltään punakeltaisia
    • osoittavat rajoitusta tai kieltoa
  • määräysmerkit
    • muodoltaan pyöreitä
    • väriltään sinivalkoisia
    • osoittavat muun muassa pakollista ajosuuntaa yms.
  • ohjemerkit
    • neliön tai suorakaiteen muotoisia
    • taajamamerkit, tien laatua osoittavat merkit, pysäköintipaikat ym. .
  • opastusmerkit
    • suorakaiteen tai suunnikkaan muotoisia
    • opastus eri kohteisiin ja paikkakunnille
  • palvelukohteiden opastusmerkit
    • suorakaiteen muotoisia
    • tietoa tarjolla olevista palveluista
  • lisäkilvet
    • käytetään yhdessä muiden merkkien kanssa
    • täydentävät, lieventävät tai tarkentavat päämerkin kieltoa tai rajoitusta

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset liikennemerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhanaikainen moottoriajoneuvoilta kielletty -liikennemerkki Kempeleen Asemanseudulla Pohjanmaan radan läheisyydessä.

Suomen ensimmäisiä liikennemerkkejä olivat valkoisista laudoista muodostetut kolmiot, jotka otettiin käyttöön vuonna 1921. Tällaiset kolmiot kelpasivat tiedottamaan mutkasta, tien ja rautatien risteyksestä, näkymäesteestä tai muusta vaarapaikasta. Valkeiden kolmioiden käyttö lienee kuitenkin ollut vähäistä.[4]

Luultavasti vuonna 1924 otettiin käyttöön pienennetty versio valkeasta varoituskolmiosta. Kolmiot tehtiin raudasta, ja ne maalattiin Ruotsista saadun mallin mukaisesti punaisiksi. 1920-luvun puoleenväliin mennessä punaisia varoituskolmioita oli ehditty asentaa käyttöön jo melko moneen paikkaan. Merkkiä kehitettiin edelleen, ja pian vaaran laatua tuotiinkin esille merkin sisällä olevalla täsmennystekstillä.[4]

Varsinaiset liikennemerkit tulivat käyttöön vuonna 1930, ja silloinkin vasta kaupungeissa ja kauppaloissa. Uusia merkkejä oli kuusi kappaletta: yleinen varoituskolmio, ajonopeuden rajoitus, suljettu tie, kielletty ajosuunta, kielletty seisontapaikka, seisontapaikka ja suuntamerkki. Vuonna 1937 aiempi liikennemerkkiasetus kumottiin, ja liikennemerkit tulivat käyttöön myös maaseudulla. Liikennemerkkejä tuli käyttöön yhteensä 30 kappaletta, kuten eri ajoneuvoilla ajon kieltävät merkit, ohiajo kielletty, yleinen huomiomerkki, yleinen varoitusmerkki sekä varoitus muun muassa tienmutkasta tai tietyöstä. Tähän asetukseen tehtiin lisäyksiä vielä vuosina 1938 ja 1948.[4]

1950–1970-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajoneuvojen määrä lisääntyi Suomessa huomattavasti, jolloin myös liikennemerkkejäkin piti monipuolistaa. Vuonna 1957 liikennemerkkejä koskevat säännökset käsiteltiin uudelleen, ja liikennemerkkien määrä lähes kaksinkertaistettiin. Päätökseen otettiin mukaan ensimmäistä kertaa myös tienviitat, liikennevalot, ajoratamerkinnät sekä sulkupuomit. Uusia merkkejä, lisäkilpiä ja muutoksia tienviittoihin oli yhteensä 52 kappaletta, muun muassa kääntymiskieltomerkit, suojatien merkki ja lapsista varoittava merkki.[4] Vuonna 1957 otettiin käyttöön myös ensimmäinen pakollinen pysäyttäminen -merkki ("Musta käsi"), joka korvattiin nykyisenlaisella vuonna 1971. Ajokaistan yläpuoliset ryhmäytymismerkit olivat suorakulmaisia vuosina 1957–1982.[5]

Tienviitat uudistettiin muutenkin nykyisen kaltaisiksi sinisiksi, eikä etäisyyksistä enää ilmoitettu kilometrin kymmenes- ja sadasosia. Liikennemerkkiasetukseen tuli taas muutoksia 1960-luvun aikana. Vuonna 1962 otettiin käyttöön ensimmäisen moottoritien myötä moottoritien viitta Turun moottoritiellä, ja kaksi vuotta myöhemmin tulivat käyttöön suunnistus- ja etäisyystaulut. Vuosikymmenen lopulla vahvistettiin käyttöön uusia kielto-, rajoitus-, ohje- ja opastusmerkkejä.[4] 1960-luvun lopulla otettiin käyttöön muun muassa nykyisen kaltaiset pysäköinti- ja pysäyttämiskieltomerkit.

1970-luvulla otettiin käyttöön vuoropysäköintiä koskevat merkit sekä linja-auto- ja raitiovaunukaistat. Vuonna 1974 käyttöön tuli 70 uutta merkkiä ja lisäkilpeä, muun muassa useita erilaisia tienmutkasta ja tienristeyksestä varoittavaa merkkiä.[6] Vuosikymmenen lopulla tuli lisää uusia merkkejä, ja myös liikennevaloista määrättiin silloin samalla päätöksellä.[4] Moottoritien viitat olivat olleet aiemmin sinisellä pohjalla, ja vihreä pohjaväri otettiin käyttöön Porvoon moottoritiellä.[7]

Nykyiset liikennemerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taajama-kyltti Vimpelissä.

Tieliikenteeseen liittyvät asetukset haluttiin yhdistää yhtenäiseksi asetukseksi. Tämä tapahtui lopulta vuonna 1982, jolloin vahvistettiin käyttöön olemassa olevat merkit ja lisäkilvet. Monet merkit uudistuivat, kuten jalankulun, pyöräilyn ja moottoriajoneuvoilla ajon kieltävät merkit. Liikennemerkkejä oli tuolloin 182 ja lisäkilpiä 32. Varoitus- ja kieltomerkit uudistuivat 1990-luvulla siten, että niihin lisättiin kapea, keltainen kontrastireunus.[8][9] Muilta osin merkit pysyivät pääosin samanlaisina, mutta esimerkiksi muu vaara -merkin pystyviiva vaihdettiin huutomerkkiin.[10][11]

Vuonna 2001 liikennemerkkejä oli 204 ja erilaisia lisäkilpiä 40 kappaletta.[4] Vapaa-ajan kohteiden opastusmerkit, kuten nähtävyys ja uintipaikka, muutettiin sinipohjaisista ruskeapohjaisiksi vaiheittain vuosina 2007–2013.[12]

Uusi tieliikennelaki astui Suomessa voimaan kesäkuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2020, jolloin aloitettiin monien liikennemerkkien uudistus nykyaikaisemmiksi ja selkeämmiksi. Lisäksi lakiin lisättiin noin 50 aivan uutta liikennemerkkiä, kuten varoitus kauriseläimistä, väistämisvelvollisuus pyörätien ylityspaikassa, vähimmäisnopeus, ajokaistojen yhdistyminen ja sähköautojen latauspiste. Liikennemerkkien ihmisiä kuvaavat symbolit muutettiin sukupuolineutraaleiksi. Vanhat merkit on tarkoitus korvata uusilla merkeillä 1.6.2030 mennessä.[13][14][15]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Saako liikennemerkin pyöräilijä kypärän? Se ja muut uudistukset selviävät syksyllä. 2.6.2016. Yle Uutiset. Viitattu 21.7.2016.
  2. Liikennevirasto.fi − Liikennemerkkien kirjasintyyppi
  3. Österman, Tuomas; Miettinen, Saija; Ronkainen, Kaisa: Opastusmerkkien luettavuus 2005. Helsinki: Tiehallinto. Viitattu 13.2.2020.
  4. a b c d e f g Pakarinen, Olavi: Tieopasteet kautta aikojen. Omakustanne, 2007.
  5. Liikennemerkit: Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön päätös marraskuun 27 p:tä 1957 Helsingin kaupungin kunnallisasetuskokoelma 1957. Helsingin kaupungin tilastotoimisto. Viitattu 3.6.2020.
  6. Liikennemerkeistä annetun kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön päätöksen muuttaminen Helsingin kaupungin kunnallisasetuskokoelma 1974. Helsingin kaupungin tilastotoimisto. Viitattu 3.6.2020.
  7. Mitä yhteistä on Ti-Ti Nallen housuilla ja liikennemerkeillä? helsinginuutiset.fi. Viitattu 23.8.2015.
  8. Tuhannet liikennemerkit rapistuvat rahapulan takia – "Voi aiheuttaa vaaratilanteen" Yle Uutiset. 16.8.2016. Viitattu 12.3.2020.
  9. Liikennemerkkipiirustukset Tiehallinto. Viitattu 12.3.2020.
  10. Liikennemerkkipiirustukset Tiehallinto. Viitattu 12.3.2020.
  11. Tieliikenneasetus 29.4.1994/328 Finlex. Viitattu 15.3.2020.
  12. Valtioneuvoston asetus tieliikenneasetuksen 20 ja 21 §:n muuttamisesta 15.2.2007/184
  13. Liikennemerkit 1.6.2020 Väylävirasto.
  14. Uusista liikennemerkeistä kohu, Väylävirasto pitää täysin tekaistuna: ”Sukupuolineutraaliuden joku tähän omista haluistaan uittanut” Iltalehti. 21.2.2020. Viitattu 3.6.2020.
  15. Vuosikymmenien miesvalta on pian ohi – yhdessä Suomen yleisimmistä liikennemerkeistä kävelee kohta sukupuoleton pallopää Yle Uutiset. 14.9.2019. Viitattu 3.6.2020.