Etelä-Korean liikenne
Etelä-Korean liikenteen järjestelyihin kuuluvat laajat rautatie- ja valtatieverkostot, sekä lukuisat bussi-, laiva- ja lentoyhteydet. Etelä-Korea otti Maglev-junat kaupallisen liikenteen käyttöön kolmantena valtiona maailmassa.[1]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Etelä-Korean nykyaikaisen liikenneinfrastruktuurin rakentaminen alkoi vuosia 1962-66 koskeneen ensimmäisen valtiollisen viisivuotissuunnitelman myötä. Suunnitelmaan kuuluivat 275 rautatiekilometrin ja useiden pienten moottoritieosuuksien rakennushankkeet. Soulin ja Busanin suurkaupungit yhdistävä Gyeongbu Expressway valmistui 7.7.1970.
1970-luvulla uusien liikennejärjestelmien rakentaminen kiihtyi. Kolmannen viisivuotissuunnitelman (1972-76) ohjelmaan kuului useita lentoasema- ja satamahankkeita. 1970-luvulla valtatieverkosto laajeni 487 kilometrillä, ja Soulin metro valmistui. Suuria satamarakennushankkeita käynnistettiin Pohangissa, Ulsanissa, Masanissa, Incheonissa ja Busanissa.
1980-luvulla rautatieverkkoa sähköistettiin, ja verkosto tiheni useiden lisäratojen myötä. Junien ajonopeuksia nostettiin päälinjoilla. Vaikka rautateitä käytettiin ensisijaisesti rahtiliikenteeseen, myös matkustajaliikenne kasvoi. Vuonna 1988 tieverkoston kokonaispituus oli 51 000 kilometriä. Moottoritieverkostoa laajennettiin yhdistämään useampia suuria kaupunkeja, ja sen laajuus oli 1 539 kilometriä tietä 1980-luvun lopulla.
Rautatiet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Etelä-Korean suurin rautatieliikenneyhtiö on Korail. Rautateiden verkostoa hallinnoi Korean rataverkkoviranomainen (kor. 한국철도시설공단, Hanguk Cheoldo Siseol Gongdan).
Etelä-Korean ensimmäinen suurnopeusjunapalvelu Korea Train Express aloitti toimintansa huhtikuussa 2004. Muita kaupunkienvälisiä matkoja tarjoavat Korailin palvelut Saemaeul-ho ja Mugunghwa-ho. Lähiliikenteen junapalveluita tarjoaa Korailin Tonggeun, jonka junat pysähtyvät kaikilla asemilla.
Metrot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Etelä-Korean kuudella suurimmalla kaupungilla – Soulilla, Busanilla, Daegulla, Gwangjulla, Daejeonilla ja Incheonilla – on kullakin oma metrojärjestelmänsä. Soulin metrojärjestelmä on maan vanhin, sen ensimmäinen linja avattiin vuonna 1974.
Raitiovaunut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäinen raitiovaunulinja Soulissa aloitti toimintansa joulukuussa 1898. Se liikennöi Seodaemunin ja Cheongnyangnin välillä. Verkkoa laajennettiin ensin kattamaan koko keskustan alue eli Jung-gun ja Jongno-gun hallintoalueet. Sittemmin myös ympäröivät lähiöalueet saivat raitiovainulinjat.
Raitiovaunuverkoston laajuus saavutti huippunsa vuonna 1941.[2] Vuonna 1968 verkostoa alettiin supistaa yksityisautoilun ja metron suosion vähentäessä raitioliikenteen käyttäjämääriä. Soulin metron Linja 1 ja Linja 2 kulkevat vanhoja raitiovaunureittejä pitkin Jongnossa ja Euljirossa.
Linja-autot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alueelliset linja-autopalvelut [muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähes kaikissa Etelä-Korean kaupungeissa on tarjolla alueellista linja-autoliikennettä. Alueelliset reitit ovat luokiteltu gosok-busseihin (kor. 고속버스, nopea pikalinja-auto) ja sioe-busseihin (kor. 시외버스, kaupunkien välinen esikaupunkilinja-auto). Gosok-bussit toimivat pidemmillä matkoilla, ja pysähtyvät hyvin harvoin matkan aikana. Shioe-bussit toimivat tyypillisesti lyhyillä etäisyyksillä, ovat siten hitaampia, ja tekevät enemmän välipysähdyksiä.
Paikalliset linja-autopalvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaupungeissa ja kylissä toimii kahdenlaisia linja-autoja: jwaseok (kor. 좌석) ja dosihyeong (kor. 도시형) tai ipseok (kor. 입석). Molemmat ajavat usein samoja reittejä, ja tekevät suunnilleen saman verran pysähdyksiä. Jwaseok-bussit ovat hinnaltaan kalliimpia, ja niitä pidetään matkustusmukavuudeltaan parempina, kun taas doshihyeong-bussit ovat halvempia, ja niissä on vähemmän istumapaikkoja. Monissa pienissä kaupungeissa ei ole jwaseok-busseja. Niiden linja-autoja kutsutaan virallisesti nimellä nongeochon (kor. 농어촌, maaseutulinja). Joillakin kaupungeilla on omat luokittelunsa linja-autopalveluille.
Muut palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ympäri maata toimii suurnopeusbusseja, joilla on mahdollista matkustaa Incheonin kansainväliselle lentoasemalle.
1990-luvun lopulla monilla tavarataloilla oli omia pieniä ilmaisbussilinjoja, joilla pääsi tavarataloihin ostoksille. Hallitus asetti vuonna 2001 asetuksen, joka kielsi tavaratalojen omat bussilinjat.[3] Nykyään useimmilla seurakunnilla, päiväkodeilla ja yksityisillä kouluilla on omat bussit, joilla haetaan seurakuntalaisia, päiväkotilapsia tai oppilaita.
Tiet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Etelä-Korean moottoritieverkko
Lähes kaikki moottoritiet Etelä-Koreassa ovat maksullisia. Suurin osa moottoriteistä on valtionyritys Korea Expressway Corporationin (KEC) rakentamia ja huoltamia.
Moottoritieverkosto kattaa suurimman osan maata. Tietulleja kerätään sähköisen maksujärjestelmän avulla. KEC järjestää moottoriteiden varsille myös palveluita, kuten huoltoasemia ja ruokailupaikkoja.
Etelä-Koreassa on myös monia yksityisomisteisia tulliteitä, kuten Nonsan-Cheonan -moottoritie, Daegu-Busan -moottoritie, Incheonin kansainvälisen lentoaseman moottoritie, Soul-Chuncheon -moottoritie ja Soulin kehätie.
Etelä-Korean tieverkon kokonaispituus oli 86 989 kilometriä vuonna 1998. Tästä 1 996 km oli moottoriteitä ja 12 447 km valtateitä. Vuoteen 2009 mennessä moottoriteiden yhteenlaskettu pituus oli noin 3 000 kilometriä.
| Yhteensä (2014)[4] | Moottoritiet | Kansalliset tiet | Päällystetyt | Päällystämättömät |
|---|---|---|---|---|
| 105 672 km | 4 138 km | 13 708 km | 89 701 km | 8 218 km |
Vesiliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Etelä-Koreasta ei ole toimivia maayhteyksiä muualle Aasiaan, ja valtiolla maailman suurimpiin lukeutuva laivanrakennusteollisuus. Maassa on myös erittäin laajat lauttayhteydet. Etelä-Koreassa toimii myös yksi suurimmista kauppalaivastoista, joka käy kauppaa lähinnä Kiinan, Japanin ja Lähi-idän valtioiden kanssa. Useimmat rahtilaivojen omistajat ovat suuria monialayrityksiä, kun taas matkustajalauttayrittäjät ovat usein pienyrityksiä.
Etelä-Koreassa on 1 609 kilometriä purjehduskelpoisia sisävesiväyliä, niiden käyttö on sallittua vain pienaluksille.
Lautat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Etelä- ja itärannikon lukuisille pienille saarille on lauttayhteydet. Lisäksi lauttaliikennettä on myös suuriin, kaukana rannikosta sijaitseviin Jejun ja Ulleungin saariin. Suuria lauttaterminaaleja on muun muassa Incheonissa, Mokpossa, Pohangissa ja Busanissa.
Satamat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Etelä-Koreassa on useita suuria satamia. Satamakaupunkeja ovat Jinhae, Incheon, Gunsan, Masan, Mokpo, Pohang, Busan, Donghae, Ulsan, Yeosu ja Jeju.
Lentoliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Etelä-Korean hallinto perusti Korean Air -lentoyhtiön vuonna 1962 korvaamaan aiempaa kansallista lentoyhtiötä. Se on ollut yksityisessä omistuksessa jo vuodesta 1969 lähtien. Korean Air oli Etelä-Korean ainoa lentoyhtiö vuoteen 1988 asti. Vuonna 2008 sillä oli 2,164 miljoonaa matkustajaa, joista 1,249 miljoonan matkat olivat kansainvälisiä.[5]
Toinen lentoyhtiö, Asiana Airlines, perustettiin vuonna 1988. Se lensi alun perin kotimaassa Soulin, Busanin ja Jejun välillä, sekä ulkomaille Japaniin, Singaporeen, Thaimaan Bangkokiin ja Yhdysvaltain Los Angelesiin. Vuonna 2006 Asiana Airlinesilla oli liikennettä jo kahteentoista kotimaan kaupunkiin ja 66 ulkomaan kaupunkiin 20 eri valtiossa, sekä rahtiliikennettä 24 kaupunkiin 17 valtiossa.[6]
Yhteenlaskettuna Etelä-Korean lentoyhtiöt lentävät 297 reittiä kansainvälisesti.[7] Pienemmät lentoyhtiöt kuten Air Busan, Jin Air, Eastar Jet ja Jeju Air, tarjoavat kotimaan lentoja sekä Japanin ja Kaakkois-Aasian reittilentoja halvemmalla hinnalla.
Lentoasemat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Etelä-Korean suurin lentoasema, Incheonin kansainvälinen lentoasema, valmistui vuonna 2001. Lentoasema ehti valmistua ennen vuoden 2002 FIFA World Cupia. Vuoteen 2007 mennessä Incheonin lentoasema palveli 30 miljoonaa matkustajaa vuosittain.[8] Airports Council International on valinnut sen maailman parhaaksi lentoasemaksi useita kertoja.[9]
Soulissa on myös Gimpon kansainvälinen lentoasema. Kansainvälisessä lentoliikenteessä käytetään Incheonin kansainvälistä lentoasemaa, kun taas kotimaan lennot Souliin liikennöivät pääasiassa Gimpon lentoasemalta. Muita suuria lentoasemia on Busanissa ja Jejussa. Etelä-Koreassa oli vuonna 1999 yhteensä 103 lentokenttää.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ "Incheon Airport maglev unveiled", Railway Gazette, 20 May 2014. Luettu 9 January 2015.
- ↑ 서대문-청량리~: 이이화, 《한국사이야기22. 빼앗긴 들에 부는 근대화바람》(한길사, 2004) 49쪽.
- ↑ Ban on the Shuttle Bus Operation Case Constitutional Court of Korea. Viitattu 19.5.2005.
- ↑ Yearly Road Statistics KOSIS. Viitattu 8.10.2015.
- ↑ Company Info / Overview Korean Air. Viitattu 19.5.2005.
- ↑ Overview / General Info Asiana Airlines. Arkistoitu 8.7.2012. Viitattu 19.5.2005.
- ↑ International Aviation Policy Ministry of Land, Transportation and Maritime Affairs. Arkistoitu 15.9.2009. Viitattu 19.5.2005.
- ↑ Incheon International Airport celebrates its eighth year Incheon International Airport Corp.. Viitattu 20.5.2005.
- ↑ Incheon International Airport, Best Airport Worldwide for 4 Years Straight Incheon International Airport Corp.. Viitattu 20.5.2005.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Korea Expressway Corporation (Arkistoitu – Internet Archive)
- Etelä-Korean maantiekartta (Arkistoitu – Internet Archive)
- Korean Air
- Asiana Airlines
- Incheonin kansainvälinen lentoasema
- Gimpon kansainvälinen lentoasema