Lievestuoreen sellutehdas
Lievestuoreen selluloosatehdas (aik. sulfaattiselluloosatehdas) sijaitsi Laukaan Lievestuoreen kylässä, ja se oli toiminnassa vuosina 1927–1985 (Haarlan selluloosatehdas 1927–1967, Keski-Suomen Selluloosa Oy 1971–1985). Tehdas oli toiminta-aikanaan Laukaan suurimpia työnantajia. Tehdas tuli 1960-luvulla tunnetuksi lipeälammestaan, johon oli johdettu useiden vuosikymmenien ajan selluloosanvalmistuksessa syntynyttä jätelipeää.
Rafael Haarla perusti tehtaan Lievestuoreelle 1927, koska alueelta oli saatavissa raakapuuta, joka voitiin uittaa edullisesti tehtaalle. Lievestuoreen kautta kulki myös 1918 valmistunut Jyväskylä–Pieksämäki-rata.[1] Asema-alueella oli Vanaja-makasiini, jonka kautta selluloosa kuljetettiin junalla eteenpäin. Tehdas valmisti aluksi sulfaattiselluloosaa, kunnes 1950-luvulla siirryttiin sulfiittiselluloosan tuottamiseen. Tehtaan kuivauskone oli Kone & Silta Oy:n vuonna 1927 toimittama ja sen leveys oli 3 200 mm (tasoviira-puristus-kuivatusosa).
Lipeälampi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lievestuoreen kuuluisa lipeälampi alkoi syntyä vuonna 1935, kun tehtaalta rakennettiin asbestisedimenttiputki neljän kilometrin päässä länteen päin sijaitsevalle Koivusuolle. Suolle alettiin pumpata tehtaan lipeäpitoisia jätevesiä, ja jätevesien upottaminen suohon vaikutti alkuaan onnistuneelta ratkaisulta. Vuosikymmenten mittaan suo muuttui pahanhajuiseksi lammikoksi. Lipeälampi laski Myrkkyojaa Leppäveden Metsolahteen[2][3]. Kun pääkaupunkiseutu alkoi 1980-luvulla ottaa raakavetensä Päijänteestä, tuli lipeälammesta valtakunnallinen kysymys. Niinpä 1990-luvulla muuan kirjoittaja kuvaili, kuinka ”vanhan sellutehtaan liemet lainehtivat noin vuodessa Päijänteen pohjoispäästä siihen kohtaan järveä, josta pääkaupunkiseudun raakavesi otetaan.”[4] Lipeälammen kuivaamiseen ryhdyttiinkin, mutta se onnistui vasta yrityksen ja erehdyksen kautta.
Tehtaalta laskettiin myös huonosti suodatettua jätevettä viereiseen Lievestuoreenjärveen, jonka veden laatu alkoi heikentyä ja kalakannat vähentyä. Järven vesi ei lopulta enää sopinut tehtaan omaan käyttöön raakavedeksi, ja vuosina 1959–1961 rakennettiin 9,5 kilometriä pitkä kalliotunneli, jota pitkin tehdas sai käyttövetensä Kynsivedestä.[4]
Tehtaan loppuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lievestuoreen selluloosatehdas nousi julkisuuteen työllisyysnäkökulmasta, kun Haarla-yhtymä sulki tehtaan 1. kesäkuuta 1967 tehtaan heikon kannattavuuden ja tiukentuvien ympäristönsuojeluvaatimusten vuoksi. Samalla 500 tehtaan työntekijää menetti työpaikkansa. Sahateollisuuden Sivutuoteyhdistys oli etsimässä sopivaa selluloosatehdasta sahoilla syntyvän hakkeen jalostamiseksi ja sen omistama Sivutuote Oy käynnisti tehtaan uudelleen vuonna 1971. Tehdas pysäytettiin kuitenkin pian sen aiheuttamien ympäristöongelmien takia ja tällöin työntekijät valtasivat tehtaan toukokuussa 1971 ja päättivät jatkaa tehtaan toimintaa omalla vastuullaan. Tämä vaihe jäi lyhytaikaiseksi.
Sivutuote Oy osti 1976 tehtaan omistaneen Keski-Suomen Selluloosa Oy:n koko osakekannan ja tehtaalla aloitettiin laaja uudistusohjelma. Tehtaan tuotanto kasvoi, selluloosan laatu parani ja vuonna 1981 tehtaalla oli työssä noin 200 henkilöä. Tilanne muuttui kun Sivutuote Oy jäi kiinni vuonna 1983 tehtaalta otettujen vesinäytteiden väärentämisestä. Tehdas joutui maksamaan suuret korvaukset Lievestuoreen järvitoimikunnalle, kalastuskunnille ja valtiolle, koska sen jätepäästöt olivat olleet kaksi kertaa lupaehtoja suurempia. Seuraavana vuonna tehtaalle asetettiin miljoonan markan uhkasakko, ja sen oli käynnistettävä investointiohjelma tehtaan päästöjen saamiseksi lupaehtojen mukaisiksi.[5] Nämä investoinnit (esim. pesimö) horjuttivat kuitenkin tehtaan taloutta, ja 1985 Keski-Suomen Selluloosa Oy jätti konkurssianomuksen. Tehdas myytiin syyskuussa 1985 Rauma-Repolalle ja Metsä-Botnialle[6]. Lievestuoreen tehtaan toiminta päättyi lopullisesti 5. syyskuuta 1985, ja tällöin 167 henkilöä menetti työpaikkansa.
Tehtaan rakennukset räjäytettiin 4. syyskuuta 1995 − miltei päivälleen kymmenen vuoden kuluttua tehtaan lakkauttamisesta − niin että nykyisin niistä on jäljellä vain savupiipun tynkä. Koivusuon lipeälampi on peitetty maalla ja Lievestuoreenjärven vedenlaatu on tehtaan lakkauttamisen jälkeen parantunut huomattavasti ja sen kalakannat ovat elpyneet.
Aihe viihteessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Irwin Goodman levytti vuonna 1971 hittikappaleen "Lievestuoreen Liisa". Se ilmestyi albumilla Poing poing poing, ja sen on säveltänyt Irwin Goodman ja sanoittanut Vexi Salmi taiteilijanimellä Emil von Retee. Kappale kertoo tehtaalla työskentelevästä Liisa-nimisestä tytöstä, johon laulun kertoja on rakastunut.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Lievestuoreen historiaa (Arkistoitu – Internet Archive)
- Nykänen, Panu & Paulapuro, Hannu (2005) Telan ympäri - Vuosisata suomalaista paperikone- ja paperinvalmistustekniikkaa. Tekniikan Historian Seura THS ry. Helsinki.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kauppinen, Arto: Piirteitä Laukaan elinkeinoista 1800-luvulta alkaen, s. 100-1. Teoksessa Kohisevien koskien Laukaa, (toim.) Helena Hänninen. Jyväskylä: Laukaan kunta, 1993. ISBN 952-90-4717-7.
- ↑ https://www.keskisuomi.fi/filebank/1304-mustankorkean_yvaselostus.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/169931/Suomen%20ymp%C3%A4rist%C3%B6keskuksen%20moniste%2067%20OCR.pdf?sequence=1
- ↑ a b Outi Manninen: Lievestuoreenjärven historiaa (Arkistoitu – Internet Archive) Laurinkylän koulun projekti 2006. Viitattu 25.5.2014.
- ↑ KHO hylkäsi Sellun valituksen. Keskisuomalainen 19.7.1984. Jäljennös julkaistu Keskisuomalaisessa 21.7.2014 s. 5.
- ↑ Kirkkala, Soila; Iso-Markku, Jaana: Mitä Missä Milloin 1987, s. 14. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1986. ISBN 951-1-08999-4.