Liettuan kristillisdemokraatit

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Liettuan kristillisdemokraatit (liett. Lietuvos krikščionys demokratai, LKD) tai Liettuan kristillisdemokraattinen puolue oli vuosina 1905–1927 ja 1989–2008 toiminut liettualainen kristillisdemokraattinen puolue. Puolue teki tiiviisti yhteistyötä katolisen kirkon kanssa ja hallitsi Liettuan politiikkaa 1920-luvun alussa, mutta se syrjäytettiin vuoden 1926 vallankaappauksessa. Vallankaappauksen jälkeen puolue jatkoi toimintaansa vasta vuodesta 1989 lähtien.[1][2][3]

LKD menestyi hyvin vuoden 1992 parlamenttivaaleissa, ja vuoden 1996 vaaleissa se muodosti hallituskoalition Kotimaan liiton kanssa. Koalitiohallitus kuitenkin kaatui kesäkuussa 1999. Tappiolliset tulokset vuoden 2000 parlamenttivaaleissa johtivat LKD:n ja Kristillisdemokraattisen liiton (KDS) yhteensulautumiseen.

LKD ja Kotimaan liitto sulautuivat 17. toukokuuta 2008 yhdeksi puolueeksi, jolloin syntyi Kotimaan liitto - Liettuan kristillisdemokraatit.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Constitution-Making in the region of Former Soviet Dominance Rett R. Ludwikowski, Duken yliopisto. Viitattu 29.6.2010. (englanniksi)
  2. Atlas of Eastern Europe in the twentieth century Richard Crampton, Ben Crampton, Routledge. Viitattu 29.6.2010. (englanniksi)
  3. Eidntas, Alfonsas: "Lietuvos Respublikos prezidentai", sivut 107-108. Šviesa (liettuaksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]