Tämä on lupaava artikkeli.

Lentolaivue 14

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lentolaivue 14
Toiminnassa 1938–1944
Valtio Suomen lippu Suomi
Puolustushaarat ilmavoimat
Rooli tiedustelu, rynnäkkö, pommitus, hävittäjätorjunta
Koko laivue
Tukikohta Suur-Merijoki, Käkisalmi, Laikko, Utti, Lappeenranta, Suulajärvi, Tiiksjärvi, Paltamo, Pudasjärvi, Kemi, Rissala
Kalusto Blackburn Ripon
Fokker C.V
Fokker C.X
Fokker D.XXI
Morane-Saulnier M.S.406
Sodat ja taistelut talvi-, jatko- ja Lapin sota

Lentolaivue 14 oli Suomen ilmavoimien yhteistoimintalaivue. Laivue perustettiin 1. tammikuuta 1938, se osallistui talvi-, jatko- ja Lapin sodan taisteluihin ja se lakkautettiin 4. joulukuuta 1944.

Perustaminen ja talvisota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fokker C.V.

Lentolaivue 34 lakkautettiin ilmavoimien uudelleenjärjestelyn yhteydessä vuonna 1938 ja sen entinen kalusto sekä osa henkilöstöstä siirrettiin Lentorykmentti 1:een perustettavan uuden Lentolaivue 14:n (LLv 14) rungoksi. Virallisen perustamispäivän, 1. tammikuuta 1938, jälkeen laivueen ryhmittymiseen kului muutama viikko, jonka jälkeen se liitettiin Lentorykmentti 1:een 19. tammikuuta 1938. Suur-Merijoen lentokentälle tukeutuneen laivueen kalustona oli aluksi Blackburn Ripon -koneet. Kesällä 1938 laivue sai Ripon-koneiden rinnalle Lentolaivue 12:n luovuttamat Fokker C.V -koneet.[1] Ennen talvisotaa laivue sai vielä yhteen lentueeseen Fokker C.X -koneita.[2]

Talvisodan sytyttyä marraskuussa 1939 kapteeni Jaakko Moilasen komentama laivue oli liikekannallepanossa annetun käskyn mukaisesti hajautettuna Käkisalmen ja Laikon kentille[2] tehtävänään tiedustelu itäisellä Karjalankannaksella III armeijakunnan rintamaosalla.[3] Laivue suoritti 1. joulukuuta lähtien etenevän neuvostoarmeijan liikkeiden tiedustelua sekä häirintäpommituksia. Joulukuun loppupuolella laivue joutui vihollishävittäjien kasvavan aktiivisuuden takia siirtymään päivätiedustelusta yötoimintaan.[4] 12. helmikuuta 1940 lähtien laivue vastaanotti Gloster Gladiator -koneita yhden lentueen kalustoksi. Uuden kaluston turvin voitiin päivisin tapahtuvaa lentotiedustelua jatkaa. Venäläisten aloitettua 3. maaliskuuta 1940 Viipurinlahden ylityksen laivue vedettiin 5. maaliskuuta itäisen Kannaksen tiedustelutehtävistä torjumaan maihinnousua.[5] Tiedustelu- ja pommituslentojen lisäksi laivue suoritti myös maataisteluhyökkäyksiä jäällä eteneviä venäläisjoukkoja vastaan. Laivueen koneet joutuivat myös ilmataisteluihin: 5. maaliskuuta ylikersantti Martti Perälä saavutti laivueen ensimmäisen ilmavoiton ampumalla alas I-153-hävittäjän Äyräpäässä.[6] Välirauhan astuessa voimaan 13. maaliskuuta 1940 laivue siirtyi kokonaisuudessaan Uttiin.

Laivue lensi talvisodassa 234 sotalentoa,[5] joilla se saavutti 3 ilmavoittoa menettäen yhden koneen ohjaajineen.[7]

Jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fokker C.X.

1941[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jatkosodan liikekannallepanossa Lentorykmentti 1 lakkautettiin ja sen laivueet muutettiin erillisiksi.[8] Majuri Lauri Larjon komentama Lentolaivue 14 alistettiin IV armeijakunnalle tehtävänään tiedustelu Viipurin alueella sekä itäisen Suomenlahden rannikkoalueilla. 22. kesäkuuta tehtäviin lisättiin tiedustelu myös V armeijakunnan alueella. Padasjoen kentälle tukeutuneet laivueen 1. (GL-koneet) ja 3. lentue (FK-koneet) suorittivat annettuja tehtäviä 2. lentueen noutaessa varikolta laivueen uutta kalustoa, Curtiss Hawk -hävittäjiä. Laivue siirtyi 9. heinäkuuta mennessä takaisin Uttiin, kalustona CU-koneet kahdessa lentueessa ja FK-koneet kolmannessa. 14. heinäkuuta laivue sai ilmavoimien esikunnasta käskyn luovuttaa uudet Curtiss-koneensa Lentolaivue 32:lle, jolta se sai tilalle käytetyt Fokker D.XXI -koneet.[9] 29. heinäkuuta laivueen alistus IV armeijakunnalle päättyi ja ilmavoimien komentaja otti laivueen alaisuuteensa. Laivue jatkoi tiedustelutehtäviä etenevien II ja IV armeijakuntien alueilla.[10] 10. elokuuta laivue siirtyi Lappeenrantaan lähemmäs rintamaa.[11] Suomalaisten hyökkäyksen pysähdyttyä Karjalankannaksella syyskuun alkupuolella laivue alistettiin Lentorykmentti 3:lle ja samassa yhteydessä se siirtyi lähemmäs rintamalinjoja Suulajärvelle. Laivueen tehtävät pysyivät samana, tosin rintamalinjojen vakiinnuttua lähinnä venäläisten liikenteen valvontana. Lentotoimintaa vähensi edelleen 8. lokakuuta annettu käsky säästää polttoainetta; tämä rajoitti lentoja yhteen päivässä.[12] Laivue sai 21. lokakuuta käskyn siirrosta Itä-Karjalaan, Tiiksjärvelle. Siirto aloitettiin 26. lokakuuta laivueen viimeisten osien ollessa perillä 15. marraskuuta. Tiiksjärvellä laivue alistettiin 14. divisioonalle tehtävänään tiedustelu divisioonan kaistalla sekä hyökkäykset sopiviin maamaaleihin. Laivueelle alistettiin puolestaan Lentolaivue 30:n kolmas lentue, Lentue Käär, jonka tehtävänä oli hävittäjätorjunta 14. divisioonan kaistalla. 17. joulukuuta laivueen komentajaksi määrättiin majuri Johan Sovio.[13]

1942[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fokker D.XXI.
Morane-Saulnier M.S.406

Tammikuussa 1942 Tiiksjärvelle saapui Brewster-koneilla varustettu Lentolaivue 24:n 2. lentue parantamaan Rukajärven suunnan hävittäjätorjuntaa. Tämä paransi laivueen hitaiden tiedustelukoneiden toimintaedellytyksiä. 19. helmikuuta laivueen komentajaksi määrättiin kapteeni Ragnar Magnusson.[14] Kevään kuluessa venäläiset voimistivat huomattavasti ilmatoimintaansa Muurmannin radan läheisyydessä, jonka vuoksi tiedustelulennot jouduttiin suorittamaan kauempana radasta. 7. heinäkuuta alistus 14. divisioonalle päättyi ilmavoimien komentajan ottaessa laivueen komentoonsa. Tiedustelua suoritettiin edelleen entisen käskyn mukaan, lisäksi toimialuetta laajennettiin Uhtuan suuntaan, III armeijakunnan alueelle.[15] 1. elokuuta laivueelle jo aikaisemmin alistettu Lentue Käär liitettiin laivueeseen.[16] Lentue Käärin ohjaajat siirtyivät 1. lentueeseen, joka alkoi vastaanottaa uutta kalustoa, Morane-Saulnier M.S.406 -hävittäjiä. Lentue Käärin FR-koneet luovutettiin Lentolaivue 12:lle.[17] Morane-lentueen tyyppikoulutuksen päätyttyä Brewster-lentue siirtyi 21. marraskuuta oman laivueensa yhteyteen Karjalankannakselle, jolloin hävittäjätorjuntatehtävät siirtyivät LeLv 14:n vastuulle. Loppuvuodesta laivue sai vielä lisää FR-koneita 3. lentueen kalustoksi.[18]

1943[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

5. tammikuuta 1943 laivueen FR-hävittäjillä varustettu 3. lentue siirtyi Suomussalmelle tukeutuen Kiantajärven jäälle auratulle kentälle. Siirron tarkoituksena oli parantaa Uhtuan suunnan tiedustelua. Jäiden sulamisen takia lentue palasi Tiiksjärvelle laivueen yhteyteen 1. huhtikuuta. Laivueen toiminnan pääpaino oli kesäaikana rintamalinjojen läheisyydessä tapahtuvan venäläisten liikenteen valvonnassa, lisäksi suoritettiin venäläisten sissiosastojen etsintää. Polttoaineen säännöstely vähensi näiden lentojen määrää loppukesästä. 20. elokuuta laivue suojasi Lentorykmentti 4:n suorittamaa Lehdon partisaanikylän pommitusta 12:lla MS-koneella, lisäksi viisi FR-konetta suoritti rynnäkköhyökkäyksiä kohteeseen. Tämä jäi vuoden viimeiseksi merkittäväksi operaatioksi; loppuvuodesta sääolosuhteet estivät lentotoiminnan satunnaisia tiedustelulentoja lukuun ottamatta.[18]

1944[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1944 alussa, 5. tammikuuta, laivueen 3. lentue siirtyi Lonkan jääkentälle lähemmäksi toimialuettaan, III armeijakunnan rintamaosaa.[19] 14. helmikuuta laivueen nimeen lisättiin sen toimintaa kuvaava etuliite, jolloin nimeksi tuli Tiedustelulentolaivue 14 (TLeLv 14). 1. maaliskuuta kapteeni Erik Kerke siirtyi laivueen vt. komentajaksi.[20] Laivue sai lisää MS-koneita maaliskuun lopulla, jolloin 2. lentueen FR-koneet siirrettiin 3. lentueeseen. Lentotiedustelua suoritettiin lähinnä MS-kalustolla venäläisten suorituskykyisemmän lentokaluston takia.[19] 3. kesäkuuta majuri Kyösti Kurimo määrättiin laivueen komentajaksi.[20] Laivue suoritti tiedustelutehtäviään koko kesän ajan Uhtuan ja Rukajärven suunnille. 29. heinäkuuta laivue alistettiin kuukauden ajaksi Lentorykmentti 2:lle, jonka seurauksena neljän MS-koneen osasto siirtyi HLeLv 28:aan. 6. elokuuta laivue saavutti viimeisen ilmavoittonsa, kun luutnantti Matti Niinimäki ampui Tahkokoskella alas Airacobra-hävittäjän.[21] Sodan lopulla, 31. elokuuta, osa laivueesta siirtyi Kolvasjärvelle osan jäädessä Tiiksjärvelle 21. syyskuuta saakka.[19]

Laivue lensi jatkosodassa noin 6 600 sotalentoa, joilla se saavutti 23 ilmavoittoa, menettäen 20 konetta ja 15 lentäjää.[19]

Lapin sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivue alistettiin 15. syyskuuta uudelleen Lentorykmentti 2:lle ja se siirtyi edelleen Erikoisesikunta Sarkolle alistettuna 21. syyskuuta 1944 Paltamoon, josta se aloitti tiedustelulennot saksalaisten joukkojen liikkeiden selvittämiseksi.[22] Laivue siirtyi 15. lokakuuta kunnostuksen jälkeen saksalaisten hävittämälle Pudasjärven kentälle.[23] Laivue lensi viimeisen sotalentonsa 18. lokakuuta, tiedustellen Morane-parvella Kemijärven ja Vuojärven suuntiin. Rintaman siirtyminen koneiden toimintasäteen rajoille sekä alkava lentävän henkilökunnan kotiuttaminen aiheuttivat sen, että laivue ei enää osallistunut sotalentoihin.[24] Laivue siirtyi 7. marraskuuta Kemiin, josta edelleen Rissalaan 27. marraskuuta.[25] Ilmavoimia rauhanajan vahvuuteen saatettaessa laivue lakkautettiin 4. joulukuuta 1944.[26]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heinonen, Timo: Thulinista Hornetiin – 75 vuotta Suomen ilmavoimien lentokoneita. Keski-Suomen ilmailumuseo, 1992. ISBN 951-95688-2-4.
  • Valtonen, Hannu: Pohjoinen ilmasota - Suomeen liittyvät sotatoimet syksystä 1944 kevääseen 1945. Jyväskylä: Keski-Suomen ilmailumuseo, 1996. ISBN 951-95688-4-0.
  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Ilmavoimat sodan jälkeen. Tampere: Apali, 1999. ISBN 952-5026-14-0.
  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimien historia 20 – Lentorykmentti 1. Espoo: Kari Stenman, 2002. ISBN 951-98751-3-1.
  • Keskinen, Kalevi; Partonen, Kyösti; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimat 1928–40. Espoo: Kari Stenman, 2006. ISBN 952-99743-0-2.
  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimien historia 27 – Ilmavoitot, osa 2. Espoo: Kari Stenman, 2006. ISBN 952-99432-9-6.
  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimat III 1941. Espoo: Kari Stenman, 2007. ISBN 978-952-99743-1-3.
  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimat IV 1942. Espoo: Kari Stenman, 2007. ISBN 978-952-99743-2-0.
  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimat VI 1944. Espoo: Kari Stenman, 2008. ISBN 978-952-99743-5-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Heinonen 1992 s. 80
  2. a b Keskinen; Stenman 2002 s. 12
  3. Keskinen; Stenman 2002 s. 13
  4. Keskinen; Stenman 2002 s. 12
  5. a b Keskinen; Stenman 2002 s. 19
  6. Keskinen; Stenman 2006 s. 20
  7. Keskinen; Stenman 2002 s. 128–130
  8. Keskinen; Stenman 2007 (Suomen ilmavoimat III) s. 202
  9. Keskinen; Stenman 2002 s. 66
  10. Keskinen; Stenman 2002 s. 68
  11. Keskinen; Stenman 2002 s. 69
  12. Keskinen; Stenman 2002 s. 70
  13. Keskinen; Stenman 2002 s. 72
  14. Keskinen; Stenman 2002 s. 74
  15. Keskinen; Stenman 2002 s. 75
  16. Keskinen; Stenman 2007 (Suomen ilmavoimat IV) s. 205
  17. Keskinen; Stenman 2002 s. 80
  18. a b Keskinen; Stenman 2002 s. 81
  19. a b c d Keskinen; Stenman 2002 s. 90
  20. a b Keskinen; Stenman 2008 s. 204
  21. Keskinen; Stenman 2006 s. 5
  22. Keskinen; Stenman 2008 s. 182
  23. Valtonen 1996 s. 105
  24. Keskinen; Stenman 2008 s. 190
  25. Keskinen; Stenman 2008 s. 196
  26. Keskinen; Stenman 1999 s. 6