Lenni-Kalle Taipale

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lenni-Kalle Taipale Hemma Beastin konsertissa vuonna 2009.

Lenni-Kalle Taipale (s. 3. marraskuuta 1978 Espoo) on suomalainen jazzpianisti ja -säveltäjä. Hän on johtanut omaa trioaan vuodesta 1995 sekä soittanut monissa kokoonpanoissa ja televisiosarjoissa.

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taipale aloitti pianonsoiton kolmevuotiaana isoveljensä musiikkiharrastuksen innoittamana. Viisivuotiaana Taipale alkoi soittaa viulua, jota hän pääsi myös opiskelemaan Espoon musiikkiopistoon vuonna 1985. Hän oli omien sanojensa mukaan hyvin laiska harjoittelemaan. Vuonna 1987 hän siirtyi Mainingin kouluun ja pääsi musiikkiluokalle. Hän muun muassa lauloi koulun kuorossa ja sävelsi musiikkia luokkansa esittämään musikaaliin. Hän otti pianonsoiton sivuaineeksi EMOssa vuonna 1988 ja jätti viulun yhdeksännellä luokalla.[1]

Vuonna 1994 Taipale osallistui Nilsiän musiikkileirille, jossa häntä opetti pianisti Jasse Varpama. Leirin vaikutuksesta[1] sekä nähtyään yhdysvaltalaisen jazzpianistin Chick Corean esiintyvän alun perin klassista musiikkia opiskellut Taipale kiinnostui jazzmusiikista[2].

Samana vuonna Taipale pääsi opiskelemaan Tapiolan lukion musiikkilinjalle, jossa häntä opetti muun muassa Mape Lappalainen, ja vuonna 1995 hänet hyväksyttiin Oulunkylän Pop & Jazz konservatorioon muusikkolinjalle. Syksyllä 1995 Lappalainen pyysi Taipaletta kokoamaan yhtyeen Trio Töykeiden lämmittelijäksi.[1] Näin syntynyt Lenni-Kalle Taipale Trio esiintyi ensimmäisen kerran 12. joulukuuta 1995 Jazz-Café Louhessa Espoon Kulttuurikeskuksessa[3]. Taipaleen lisäksi yhtyeessä soitti rumpali Sami Järvinen sekä Taipaleen Nilsiän musiikkileirillä tapaama basisti Timo Tuppurainen. Kriitikko Jukka Hauru kehui yhtyettä Helsingin Sanomissa, mikä vauhditti trion urakehitystä. Trio keikkaili paljon seuraavana vuonna, muun muassa April Jazz-festivaaleilla Espoossa.[1]

Lenni-Kalle Taipale Trio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lenni-Kalle Taipale Trio esiintymässä vuonna 2006.

Vuonna 1997 Lenni-Kalle Taipale Trio osallistui Pohjolan kyky -kilpailuun ja voitti kevyen musiikin sarjan suorana televisioidussa Suomen finaalissa 5. huhtikuuta 1997[1][3]. Oslossa järjestetyssä loppukilpailussa 24. toukokuuta Taipaleen sävellyksiä esittänyt trio jäi kuitenkin toiseksi. Palkintona menestyksestä yhtyeestä tehtiin televisiodokumentti, joka esitettiin joulukuussa 1997.[3]

Kesällä 1997 trio esiintyi myös Pori Jazz -festivaaleilla. Tuolloin Taipale valittiin Pori Jazzin Vuoden Taiteilijaksi. Samana vuonna hänelle myönnettiin Kilpailuviraston Kilpailija-palkinto[1] ja hänet valittiin Postipankin Prime Teamiin vuosiksi 1997–1999. Syksyllä 1998 Espoon kaupunki myönsi hänelle Espoo-mitalin ja 20 000 markan arvoisen[4] Espoon kaupungin taidepalkinnon.[5]

Lenni-Kalle Taipale Trio julkaisi ensimmäisen albuminsa Nothing to Hide 27. marraskuuta 1998[6]. Levyä myytiin ensimmäisenä suomalaisena jazzalbumina kultalevyyn vaadittavat 20 000 kappaletta[4]. Se käväisi myös Suomen virallisen albumilistan sijalla 20[7]. Nyttemmin albumia on myyty yli 30 000 kappaletta[6].

6. joulukuuta 1998 Lenni-Kalle Taipale Trio esiintyi tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Seuraavana vuonna yhtye kiinnitettiin housebändiksi Joonas Hytönen Show -keskusteluohjelmaan. Ohjelmassa yhtyeen kanssa soitti kitaristi Marzi Nyman, jonka Taipale tunsi jo lukioajaltaan.[1] Toisen albuminsa Hiutaleita trio julkaisi 5. lokakuuta 1999. Albumilla lauloi Marika Krook,[6] ja se kävi parhaimmillaan albumilistan sijalla 17[8].

Kesällä 1999 Timo Tuppurainen jätti yhtyeen, ja uudeksi basistiksi tuli Timo Tolonen[1]. Uudistuneen trion ensimmäinen albumi Reset julkaistiin 15. lokakuuta 2001[6].

Keväällä 2002 trion miehitys vaihtui jälleen, kun rumpuihin siirtyi Toni Porthén ja bassoon Ape Anttila. Uuden kokoonpanon myötä vaihtui myös yhtyeen nimi: välillä se oli Lenni-Kalle Taipale Group, välillä Lenni-Kalle Taipale Band.[1] Syksystä 2002 vuoteen 2003 Lenni-Kalle Taipale Group esiintyi Joonas Hytönen Show’ssa vahvistettuna kitaristi Varre Vartiaisella.[9]

2000-luvulla Taipaleen yhtye on esiintynyt ulkomailla, muun muassa Meksikossa, Saksassa ja Ruotsissa[1]. Trion neljäs albumi, Taipaleen tyttären mukaan nimetty[10]Lumia, ilmestyi 12. lokakuuta 2005[6]. Jälleen Lenni-Kalle Taipale Trion nimellä julkaistulla albumilla kuullaan lainakappale The Rasmukselta, ja solisteina levyllä vierailevat Johanna Iivanainen ja Pikku G[11].

Muut projektit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taipale on ollut mukana Hemma Beast -yhtyeessä vuodesta 1997. Yhtyeessä soittavat hänen lisäkseen Tatu Ferchen, Marzi Nyman, Pekka Kuusisto, Timo Tuppurainen, Zarkus Poussa ja Sami Pitkämö. Toinen Taipaleen kevyempi kokoonpano on cover-kappaleita soittava SVY (Seppo Valjakan Ystävät), johon kuuluvat Taipale, Pitkämö, Ako Kiiski ja Harri Ala-Kojola.[12]

Vuonna 1998 Taipale liittyi Espoo Big Bandiin. Hän oli ensimmäistä kertaa yhtyeen pianistina kiertueella Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Bangkokissa maaliskuussa 1998. Lisäksi hän on esiintynyt yhtyeen kanssa New Orleansissa, Yhdysvalloissa tammikuussa 2000, Havannassa, Kuubassa joulukuussa 2002 sekä Rio de Janeirossa ja Salvadorissa, Brasiliassa joulukuussa 2004.[12]

Syksystä 2003 Taipale on soittanut Vesa-Matti Loirin yhtyeessä. Lisäksi hän on ollut mukana Loirin levyillä Ystävän laulut ja Ystävän laulut II.[12]

Taipale on soittanut Sami Pitkämön Orkesterin kanssa televisiosarjoissa Tanssii tähtien kanssa[12] sekä Nevada[13]. Hän on myös esiintynyt useiden eri artistien, kuten Irinan, Jonnan, Marita Taavitsaisen ja Eino Grönin, albumeilla[6]. Pianisti Iiro Rantalan kanssa Taipale on tehnyt yhteistyötä muun muassa Unicefin hyväksi järjestetyssä The battle of pianos -duokonsertissa syyskuussa 2006[14] sekä pianistina ja kapellimestarina tämän säveltämässä Patukkaooppera-musikaalissa, joka sai ensi-iltansa syyskuussa 2007[15].

24. toukokuuta 2007 Taipale esiintyi Helsingin kaupunginorkesterin solistina yhdessä Marzi Nymanin ja Satu Sopasen kanssa kevätkonsertissa "Jo joutui armas aika ja suvi suloinen"[16]. Saman vuoden kesäkuussa esitettiin Taipaleesta Yleisradion dokumenttisarjaan Maan mainiot tehty jakso "Lenni-Kalle Taipale – pianon ihmemies"[17].

Maaliskuusta 2012 alkaen Taipale juontaa Nelosella Faces -visailuohjelmaa.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taipale on naimisissa suomalaisen mallin, Maria Taipaleen (o.s. Valonen) kanssa. Pariskunta vihittiin huhtikuussa 2001.[18] Heillä on vuonna 2005 syntynyt tytär[19], vuonna 2007 syntynyt poika[20] ja vuonna 2014 syntynyt toinen tytär.

Muusikonuransa ohella Taipale pelaa salibandyä. Kesästä 2002 hän on pelannut kakkosdivisioonassa[21] FB Falconsin joukkueessa.[22]

Tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2016 Taipaleelle myönnettiin 10 000 euron suuruinen Vantaan kulttuuripalkinto.[23]

Valikoitu diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[6][24]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Lenni-Kalle Taipale: Lenni-Kalle Taipale 15.11.2003. Lenni-Kalle Taipale. Viitattu 25.5.2008.
  2. Petri Silas: Lenni-Kalle Taipale 2003. Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus. Viitattu 25.5.2008. (englanniksi)
  3. a b c Trio Lenni-Kalle Taipale. Viitattu 25.5.2008.
  4. a b Uutisarkisto 1998–2002 28.4.1999. Suomijazz.com. Viitattu 25.5.2008.
  5. Lenni-Kalle Taipale Lenni-Kalle Taipale. Viitattu 25.5.2008. (englanniksi)
  6. a b c d e f g Levyt Lenni-Kalle Taipale. Viitattu 25.5.2008.
  7. Lenni-Kalle Taipale Trio: Nothing To Hide Musiikkituottajat ry.
  8. Lenni-Kalle Taipale Trio & Marika Krook: Hiutaleita Musiikkituottajat ry.
  9. Tärkeitä esiintymisiä Lenni-Kalle Taipale. Viitattu 25.5.2008.
  10. Timo Repo: Lenni-Kalle lumoutui Toyotan RAV4-maasturista: ”Tää on mun näköinen auto!” Toyota Plus, 2005, nro 4, s. 24–25. Toyota. Artikkelin verkkoversio (PDF) Viitattu 25.5.2008.
  11. Jukka Piiroinen: Lenni-Kalle Taipale Trio: Lumia 30.11.2005. Suomijazz.com. Viitattu 25.5.2008.
  12. a b c d Lenni-Kalle Taipale: Projektit Lenni-Kalle Taipale. Viitattu 25.5.2008.
  13. Orkesteri MTV3. Viitattu 25.5.2008.
  14. Iiro Rantala ja Lenni-Kalle Taipale, Pianomiesten taistelu 30.9.2006 19.9.2006. Espoon Matkailu Oy. Viitattu 25.5.2008.
  15. Musikaali Patukkaooppera Tampereen Työväen Teatteri. Viitattu 25.5.2008.
  16. Helsingin kaupunginorkesterin kevätkonsertti 24.5.2007 13.2.2007. Teknillinen korkeakoulu. Viitattu 8.8.2007.
  17. Lähetysajat ja ohjelmatiedot 2007 Yleisradio. Viitattu 25.5.2008.
  18. Lenni-Kalle ja Maria vihittiin 30.4.2001. Ilta-Sanomat. Viitattu 25.5.2008.
  19. Nina Riutta: Toinen syypää. Vantaan Lauri, 9.11.2006, nro 39. Vantaan seurakuntayhtymä. Artikkelin verkkoversio Viitattu 25.5.2008.
  20. Lena Nelskylä / MTV3: Lenni-Kalle Taipale tietää täydellisen euroviisun reseptin 11.5.2007. MTV3. Viitattu 25.5.2008.
  21. Lohkojaot 2008–09 23.5.2008. Salibandyliitto ry. Viitattu 25.5.2008.
  22. Miehet I – Pelaajakortti – Lenni-Kalle Taipale – Bonus FB Falcons. Viitattu 25.5.2008.
  23. Vantaa palkitsi Lenni-Kalle Taipaleen – 10 000 euron kulttuuripalkinto Vantaan Sanomat. 14.11.2016. Viitattu 9.12.2016.
  24. Suomalaisten jazzlevyjen luettelo Suomijazz.com. Viitattu 25.5.2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]