Lengeden kaivosonnettomuus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaivosmiehet nostettiin yksitellen onkaloon poratun kuilun kautta tällaisella pelastuskapselilla.

Lengeden kaivosonnettomuus oli 24. lokakuuta 1963 Saksan liittotasavallan Lengedessä tapahtunut kaivosturma, jossa rautamalmikaivos täyttyi äkkiä vedellä. 129:stä kaivosmiehestä 39 hukkui, mutta 79:n onnistui pelastautumaan muutaman tunnin kuluessa. Viimeiset 11 kaivosmiestä onnistuivat viettämään maanalaisessa pimeässä ilmaonkalossa 14 vuorokauden ajan ennen kuin heidän koputuksensa kuultiin 10 päivän kuluttua onnettomuudesta ja nelipäiväinen pelastusoperaatio aloitettiin. Siihen asti monimutkaisin ja hyvin onnistunut kaivosonnettomuuden pelastusoperaatio tunnetaan nimellä ”Lengeden ihme”, das Wunder von Lengede.[1][2]

Onnettomuuspaikka sijaitsi tuolloisen Länsi-Saksan Ala-Saksin osavaltiossa lähellä Salzgitterin kaupunkia. Kun kaivoksesta oli kuultu elonmerkkejä, miehille onnistuttiin toimittamaan ruokaa, juomaa, vaatteita ja pelikorttipakkoja. Luolaan saatiin vedetyksi myös puhelinyhteys. Pelastuskuilun poraaminen 60 metrin syvyyteen kesti kolme vuorokautta, ja operaatio päättyi onnistuneesti 7. marraskuuta 1963.[3][2]

Lengeden pelastusoperaatio oli Euroopan ensimmäisiä uutistapahtumia, joita televisiokatsojat saattoivat seurata erikoislähetysten myötä miltei hetki hetkeltä varsinkin saksankielisissä maissa. Paikalle saapui jopa 450 tiedotusvälineiden edustajaa.[3]

Aiheesta tehtyjä elokuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalainen elokuvaohjaaja Rudolf Jugert ohjasi aiheesta näytelmäelokuvan Das Wunder von Lengede (1969)[4]. Dokumenttielokuvia tapauksesta on julkaistu 1979 ja 2003. Vuonna 2003 valmistui tapauksen pohjalta kolmituntinen televisiodraama Valoa pimeydessä (Das Wunder von Lengede), joka esitettiin Suomen televisiossa huhtikuussa 2006. Se voitti saksalaisen Grimme-televisiopalkinnon.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pitkä yö. (Saksasta suomennettu juttu onnettomuudesta.) Suomen Kuvalehti, 1963, nro 48, s. 34–37. Näköislehti (maksullinen). Viitattu 4.12.2020.
  2. a b Heiskanen, Toivo: Lengeden kaivokseen jääneet 11 miestä saatiin pelastetuksi. Helsingin Sanomat, 8.11.1963, s. 11. Näköislehti (maksullinen). Viitattu 4.12.2020. Artikkelin teksti HS-digilehdessä (maksullinen).
  3. a b Himberg, Petra: Lengeden kaivosturman kapselipelastus 1963 Yle Elävä arkisto. 13.10.2010. Viitattu 5.12.2020.
  4. Das Wunder von Lengede (1969) Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
  5. Das Wunder von Lengede (2003) Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Wunder von Lengede