Lemetin tienhaaran motti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lemetin tienhaaran motti kuului alkujaan Kitilän suurmottiin, joka syntyi IV Armeijakunnan suuren vastahyökkäyksen (6.–17. tammikuuta 1940) tuloksena.

Motin synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Motin alue kuului alkujaan Kitilän suurmotin alueeseen ikään kuin perimmäisenä ulokkeena tai sarvena, joka ulottui yli viiden kilometrin päähän varsinaisen motin alueesta. Uloke oli pituuteensa nähden hyvin kapea ja sijaitsi pohjoiseen johtavan tien molemmin puolin. Ulokkeesta saatiin myöhemmin irrotetuksi myös ns. Rykmenttimotti, joka sijaitsi hieman lähempänä puna-armeijan 168. Divisioonan pääosia.

7. helmikuuta 1940 varhain aamuyöstä sai Er.P 8 katkaistua tienhaaran alueen yhteydet omiin joukkoihinsa.

Lemetin alueella, suomalaisten otettua sen haltuunsa maaliskuussa 1940.

Toimet mottia vastaan ja sen laukeaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo 7. helmikuuta 1940 iltana aloitti I/JR 37 hyökkäyksen mottia vastaan.

8. helmikuuta 1940 koko yön ja päivän kestäneiden taisteluiden tuloksena motti laukesi myöhään iltapäivällä.

Sotasaalis[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotasaaliina motin alueelta saatiin muun muassa[1]:

  • 2 pst-tykkiä
  • 3 hyökkäysvaunua
  • 5 konekivääriä

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sotatieteen laitos: Talvisodan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1991. ISBN 951-0-17565-X.
  • Olavi Antila jne.: 2. Divisioonan historiikki. Pori: Etelä-Suomen kustannus OY, 1975. ISBN 951-9064-08-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 s.92


Tämä sotaan tai sodankäyntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.