Pääoma 2000-luvulla

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Le Capital au XXIe siècle)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pääoma 2000-luvulla
Le Capital au XXIe siècle
Alkuperäisteos
Kirjailija Thomas Piketty
Kieli ranska
Genre taloustiede
Kustantaja Éditions du Seuil
Julkaistu 2013
Sivumäärä 976
ISBN 978-2021082289
Suomennos
Suomentaja Marja Ollila ja
Maarit Tillman-Leino
Kustantaja Into
Julkaistu 2016
Ulkoasu sid.
Sivumäärä 630 s.
ISBN 978-952-264-649-1
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Pääoma 2000-luvulla (ransk. Le Capital au XXIe siècle) on vuonna 2013 ilmestynyt ranskalaisen taloustieteilijän Thomas Pikettyn taloustieteen historian alaan kuuluva teos. Siitä tuli keväällä 2014 myyntimenestys eri puolilla maailmaa. Teoksen ovat suomentaneet Marja Ollila ja Maarit Tillman-Leino, ja sen on suomeksi julkaissut vuonna 2016 Into.

Alkusanoissa Piketty toivoo, että kirja puhuttelisi teorioihin vihkiytymättömiä maallikoitakin[1] ja Jyrki Alenius uskoo arviossaan, että toiveella on varmasti mahdollisuus toteutua, niin selkeä ja helppolukuinen kirja on[2]. Opiskelijoita ja tutkijoita varten hän on julkaissut verkossa kirjan oheisaineistoa, kuvioita ja taulukoita, joita on tarkoitus myös päivittää.[1]

Piketty argumentoi kirjassa, että ensimmäistä kertaa ensimmäisen maailmansodan jälkeen pääoman tuottavuus on ylittänyt reaalisen talouskasvun ("r>g"), mikä johtaa tulevaisuudessa tuloerojen räjähdysmäiseen kasvuun ja uhkaa koko länsimaisen demokratian olemassaoloa.[3] Ongelmien torjumiseksi Piketty ehdottaa globaalia progressiivista varallisuusveroa. Kirjasta tuli monissa maissa bestseller,[4] ja sitä on kuvattu lähihistorian merkittävimmäksi taloustieteen teokseksi[5].

Kirjan sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pikettyn mukaan kirjan olennainen epäyhtälö on seuraava:[6]

r > g

Epäyhtälössä r tarkoittaa pääoman tuottoastetta eli sen keskimääräistä vuosituottoa: voitot, osingot, korot ja muut pääomatulot prosentteina pääoman arvosta. Muuttuja g puolestaan merkitsee talouskasvua eli tulojen ja tuotannon vuotuista lisäystä.

Pikettyn mukaan pääoman tuottoasteen ylittäessä talouskasvun (eli kun epäyhtälö on tosi) menneisyydestä periytyvä varallisuus uusiutuu nopeammin kuin tuotanto ja tulot kasvavat. Näissä oloissa Pikettyn mukaan pääoma keskittyy hyvin voimakkaasti. Perintövarallisuus saa suuremman painoarvon kuin työuran aikana karttunut varallisuus. Pikettyn mukaan epäyhtälö on ollut tosi historiassa aina 1900-luvulle asti. Hän ennustaa, että näin saattaa käydä jälleen 2000-luvulla.[7] Tämä johtuu Pikettyn mukaan siitä, että talouskasvu on pitkällä aikavälillä yleensä suhteellisen hidasta (hieman yli 1 % vuodessa), kun taas pääoman tuotto ennen veroja on tavallisesti 4–5 % ja joka tapauksessa yli prosentin.[8]

Pikettyn mielestä tällainen kehitys aiheuttaa syvää eriarvoisuutta ja voi horjuttaa modernin demokratian peruspilareita. Kirjan mukaan pääoman tuotto on sitä parempi, mitä suurempi alkupääoma on, mikä kiihdyttää erkaantumista. Piketty ennustaa myös väestönkasvun ja talouskasvun hidastumista tulevina vuosikymmeninä, mikä pahentaa ongelmaa.[9]

Kirjan mukaan varallisuus ja pääomatulot jakautuivat hyvin eriarvoisesti aina 1900-luvun alkuun asti. Maailmansodat ja niitä seuranneet poliittiset ratkaisut (mm. verot) edistivät eriarvoisuuden vähenemistä 1900-luvulla. Eriarvoisuus kuitenkin kääntyi jyrkkään nousuun 1970-luvulla.[10] Kirjan mukaan myös pääoman suhteellinen määrä on kasvussa: Maailman pääoman kansantulosuhde (pääoman määrä jaettuna vuotuisella kansantulolla) laski ajanjaksolla 1910–1950 muun muassa maailmansotien johdosta. Pääoman kansantulosuhde on kuitenkin sen jälkeen noussut, ja Piketty ennustaa sen voivan nousta jatkossa korkeammalle kuin aiemmin historiassa.[11]

Varallisuuden kasautumisesta johtuen – kirjan mukaan – perintövarallisuus saa todennäköisesti suuren merkityksen, kuten menneinä vuosisatoina. Epäyhtälöstä r > g johtuen periytyvä vauraus kasvaa nopeammin kuin työstä karttuva vauraus, josta voi säästää. Menneisyydestä juontuvat varallisuuserot ja perintöpääoma saavat Pikettyn mielestä suhteettoman suuren merkityksen. Näin käy ainakin maissa, joissa hidas kasvu ja korkea tuotto toteutuvat yhtä aikaa, todennäköisesti kuitenkin koko maailmassa. Kehityksessä häviäjiä ovat pieni- ja keskituloiset palkansaajat, varsinkin jos heillä ei ole varallisuutta.[12]

Ongelman ratkaisuksi kirja ehdottaa globaalia pääomaveroa (varallisuusveroa). Vero perittäisiin vuosittain prosentteina henkilön kokonaisvarallisuudesta (nettovarallisuudesta). Pienimpiä omaisuuksia ei kuitenkaan verotettaisi tai verotettaisiin aivan kevyesti. Alkuvaiheessa vero olisi alueellinen, esimerkiksi Euroopan unionin laajuinen.[13] Veron tuotto käytettäisiin valtionvelan lyhentämiseen.[14]

Esittämästään kritiikistä huolimatta Piketty kannattaa kirjassa pääoman yksityisomistusta ja markkinataloutta, koska ne sovittavat yhteen miljoonien yksilöiden taloustoimet. Piketty kritisoi Karl Marxin, sosialistien ja kommunistien ratkaisua, tuotantovälineiden yksityisomistuksen lakkauttamista. Siinä pääoman tuotto tosin painui nollaan, mutta keskussuunnittelu johti inhimilliseen katastrofiin. Piketty ei myöskään kannata koron oton kieltämistä.[15]

Arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

"Laajaan empiiriseen aineistoon perustuva teos on selkeästi kirjoitettu ja selkeästi ajateltu", sanoo Jyrki Alenius arviossaan Suomen Kuvalehdessä. Hänen mukaansa Piketty tuo ajatuksensa esille hämärtämättä niitä kaavioilla tai epämääräisillä spekulaatioilla.[2]

Taloustieteen nobelistit Robert Solow ja Paul Krugman ovat kiittäneet kirjaa.[16]

Liberaaleista ja konservatiivisista yhdysvaltalaisista akateemisista taloustieteilijöistä koostuva Chicagon yliopiston Initiative on Global Markets on arvostellut jyrkästi kirjan väitteitä, teoriaa ja empiriaa,[17][18] samoin muun muassa presidentti Obaman talousneuvonantajina toimineet professorit ja demokraatteja lähellä olevan Brookings-instituutin professori Justin Wolfers, jotka ovat pitäneet monia Pikettyn päättelyketjun osia epäuskottavina tai virheellisinä, esimerkiksi kaikki pääomatulo, kuten asumishyöty, ei suinkaan säästy, kuten Pikettyn teoria edellyttää, ja pääomien suhteellinen kasvu pienentäisi eikä suinkaan nostaisi pääomatulojen osuutta, koska sen substituutiojousto on alle yhden.[19][20][21][22]

MIT:n ja Harvardin professorit Daron Acemoglu ja James A. Robinson osoittavat Ruotsin ja Etelä-Afrikan taloushistorioiden avulla, että sosiaaliset erot riippuvat paljon enemmän institutionaalisista tekijöistä kuin Pikettyn korostamista tekijöistä, kuten tuoton ja talouskasvun erosta. Professorien mukaan Pikettyn "lait" ovat hyödyttömiä menneen ymmärtämisessä ja tulevaisuuden ennustamisessa. Eri maiden datojen vertailu osoittaa, että myöskään Pikettyn korostama ylimmän yhden prosentin tulo-osuus ei näytä riippuvan tuoton ja kasvun erosta. Professorit toteavat Pikettyn tehneen saman virheen kuin Malthus, Ricardo ja Pikettyn jäljittelemä Marx: hän ei ota huomioon instituutioiden ja teknologian vaikutusta.[23]

Yhdysvaltalaisia taloustieteilijöitä edustava IGM:n paneeli ei yhtä lukuun ottamatta uskonut tuoton ja kasvun eron (r-g) ensisijaisesti aiheuttaneen varallisuuserojen kasvua Yhdysvalloissa, mutta Pikettyn työtoveri Emmanuel Saez uskoi niin tapahtuvan tulevaisuudessa, mitä myös Nobel-palkittu tutkija Angus Deaton piti mahdollisena. Johtava tuloerotutkija David Autor (MIT) jopa sanoi väitettä varallisuuserojen kasvusta "epäfaktaksi", ja Yalen William Nordhaus piti kysymystä vitsinä ja arvosteli uskomusta tuoton kasvusta. Berkeleyn Barry Eichengreenin mielestä koko "r-g" on hyödytön käsite, ja Robert Hall korosti, että superrikkaat tulevat yleensä ylemmästä keskiluokasta [eivätkä rikkaista perijöistä]. Nobel-palkittu Eric Maskin sanoi kasvun ja tuoton olevan taloudellisen tasapainon seurauksia, joten siinäkin tapauksessa, että ne olisivat tärkeitä, niille olisi jotkin muut, syvemmät syyt. Caroline Hoxby sanoi, että Pikettyn argumentin teoria on heikko ja empiria lähes olematonta, kuten Acemoglu ja Robinson osoittavat [24]. Moni sanoi teknologisen muutoksen olevan keskeistä, muutama myös globalisaation, tulojen ja säästämiserojen.[25][26]

Barack Obaman talousneuvostoa johtanut professori Lawrence Summers kirjoittaa Democracy Journalissa, että Piketty on väärässä. Euron lisä omassa varallisuudessa lisää ihmisen kulutusta viisi senttiä, mikä jo yksin riittää kumoamaan Pikettyn olettaman vaurauden kasautumisen. Sitä paitsi pääoman kasvaessa sen lisätuotto kasvaa yhä hitaammin toisin kuin Piketty olettaa. Pikettyn esimerkitkin ovat Summersin mielestä kovin valikoivia. Muutkin taloustieteilijät selittävät pääoman tulo-osuuden kasvun globalisaatiolla ja teknologisella muutoksella eivätkä pääomien kasautumisella.[20]

400 rikkaimmasta yhdysvaltalaisesta vuonna 1982 enää vain joka kymmenes oli listalla vuonna 2012 (Forbes 400). Rikkaimmat siis Summersin mukaan pikemminkin menettivät vaurautensa kuin kasvattivat sitä. Jos he olisivat kasvattaneet vaurauttaan oletetulla neljällä prosentilla vuodessa, he pääosin olisivat yhä listalla. Lisäksi yhä pienempi osa listalaisista on saanut vaurautensa perinnöistä.[20]

Summersin mukaan eniten rikastuvan prosentin tulot ovat peräisin lähinnä työstä eivätkä pääomien kasautumisesta, kuten Piketty kirjoittaa. Toimitusjohtajien väitetään täyttävän pörssiyritysten hallitukset läheisillään ja jakavan itselleen korkeita palkkoja, mutta oikeasti parhaiten palkatut toimitusjohtajat ovatkin vahvojen pääomasijoittajien hallitsemissa yrityksissä eivätkä pörssiyhtiöissä. Palkka riippuu monella tavalla työntekijän tuottamasta voitosta toisin kuin Piketty esittää. Globalisaatio hyödyttää myös viihde- ja urheilusupertähtiä.[20]

Financial Times esitti toukokuussa 2014 käsityksensä, että Pikettyn teos pohjaa osittain virheelliseen aineistoon ja löydökset ovat vääristyneitä.[27] Piketty pitää Financial Timesin kritiikkiä ”epärehellisenä”, sillä vaikka hänen käytössään oleva data ei ollut täydellistä, se ei muuta hänen päätelmiään, joita tukevat myös viimeisimmät tutkimukset, jotka ovat käyttäneet eri lähteitä kuin hän. Lisäksi Piketty pitää Financial Timesin kritiikkiä ”naurettavana”, sillä kaikki sen aikalaiset ovat myöntäneet suurten omaisuuksien kasvavan nopeammin. Hän on julkistanut käyttämänsä lähteet internetissä luettavaksi. Financial Times torjui Pikettyn vastakritiikin. Kriitikoiden mukaan Pikettyn käyttämän datan akuutein ongelma liittyy Englantia käsittelevään dataan ja sen käyttöön. Nobelisti Paul Krugman tukee Pikettyä ja totesi New York Timesin blogissaan: "Joka luulee, että käsitys taloudellisen epätasa-arvon lisääntymisestä on osoitettu vääräksi, joutuu varmasti pettymään."[28]

Wolfersin analyysi Pikettyn pääväitteestä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pikettyn mukaan kasvua suurempi tuotto ("r>g") johtaa tulojen kasautumiseen rikkaille seuraavien askelten kautta. Brookings-instituutin ja Michiganin yliopiston professorin Justin Wolfersin mukaan Piketty ei osoita niistä yhtäkään, vaikka hän tarvitsisi ne kaikki:[22]

  • Pääomat kasvavat nopeammin kuin kansantulo. Tämä vaatisi, että kaikki pääomatulot (säästettäisiin ja) sijoitettaisiin sen sijaan työtuloja ei. Wolfers pitää tätä epäuskottavana. Suurin pääomaerä ovat omistusasunnot, ja asumishyöty on kulutusta, ei säästöä. Muistakin pääomatuloista osa kulutetaan. "r>g" ei siis tarkoita varallisuuden kasvua suhteessa tuloihin (vaikka Piketty niin väittää).[22]
  • Varallisuuden suhde tuloihin kasvaa. Wolfersin mukaan varallisuuden ja tulojen suhteen kasvu on Yhdysvalloissa ollut pelkkää asuntojen hintojen nousua, mitä Piketty ei lainkaan käsittele. Jos asuntopääoma lasketaan vuokrien perusteella, varallisuus on laskenut vuoden 2000 jälkeen.[22]
  • Pääoman osuus kansantulosta kasvaa.[22] Wolfers toteaa Summersin tapaan, ettei näin voi väittää, koska pääoman laskevan rajatuoton vuoksi pääoman suhteellinen kasvu vähentää sen tuottoa.[22] Jos työvoiman ja pääoman välinen substituutiojousto on alle ykkösen, se johtaakin pääoman kansantulo-osuuden laskuun.[22] Obaman talousneuvontajat Larry Summers ja Jason Furman ovatkin todenneet, että empiiriset estimaatit ovat paljon alle ykkösen.[19][20][29]
  • Tulot kasautuvat rikkaille. Wolfersin ja Debraj Rayn mukaan tämä ei mitenkään liity tuoton ja kasvun eroon (r-g). Se riippuu vain siitä, säästävätkö rikkaat suuremman osan tuloistaan kuin köyhät. Nettosäästöt eivät kuitenkaan ole lisääntymässä. Sitä paitsi Solow'n kasvumallista poikkeavan Pikettyn mallin uskottavuutta heikentää se, että sen mukaan ihmiset lakkaisivat kokonaan kuluttamasta, jos talouskasvu laskisi nollaan.[22]

Pikettyn ja Saezin omaan dataan viitaten Wolfers osoittaa, että vuosina 1970-2010 ylimmän prosentin lisätuloista 68 prosenttia selittyy palkkaerojen kasvulla ja 0 prosenttia sillä, että pääomatulojen osuus tuloista olisi kasvanut.[22]

FT:n Piketty-kritiikkiä Wolfers kuitenkin piti pääosin virheellisenä: siinä verrattiin liian erilaisia datasarjoja keskenään.[22]

Huippukymmenyksen osuus yhdysvaltalaisten tuloista on 1997-2010 ollut vuosien 1924-1940 tasolla, vuonna 2007 jopa korkeampi, oltuaan siinä välissä vuosisadan matalin. Samantapainen U-käyrä koskee myös huippuprosentin osuutta tuloista anglosaksisissa maissa. Sen sijaan on epäselvää, ovatko vaurauserot kasvaneet, ja ne ovat selvästi alempia kuin huippuaikana, vuonna 1910.[22]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Piketty, Pääoma 2000-luvulla, s. 11
  2. a b Jyrki Alenius, Politiikan paluu, Suomen Kuvalehti nro 4/2017, 3.2.2017 s. 64
  3. Juha-Pekka Raeste, "Piketty on nostanut tulonjaon tutkimuksen keskiöön", HS.fi, (Arkistoitu – Internet Archive) 23.4.2014, viitattu 30.4.2014
  4. Emily Cohn: Thomas Piketty Is No. 1 On Amazon Right Now The Huffington Post. 22.4.2014. Viitattu 30.4.2014. (englanniksi)
  5. Eeva Lennon: Onko tässä vuosikymmenen tärkein talouskirja? Talouselämä. 13.4.2014. Arkistoitu 2.5.2014. Viitattu 30.4.2014.
  6. Piketty: Pääoma 2000-luvulla, s. 35
  7. Piketty: Pääoma 2000-luvulla, s. 35–36
  8. Piketty: Pääoma 2000-luvulla, s. 324–326
  9. Piketty: Pääoma 2000-luvulla, s. 36
  10. Piketty: Pääoma 2000-luvulla, s. 219
  11. Piketty: Pääoma 2000-luvulla, s. 182
  12. Piketty: Pääoma 2000-luvulla, s. 341–342
  13. Piketty: Pääoma 2000-luvulla, s. 473
  14. Piketty: Pääoma 2000-luvulla, s. 498–499
  15. Piketty: Pääoma 2000-luvulla, s. 486–487
  16. Roger Wessman: Piketty ja ekonomistien reaktiot
  17. Justin Wolfers, Fellow Economists Express Skepticism About Thomas Piketty, University of Michigan, International New York Times, 14.10.2014.
  18. Piketty on Inequality, IGM Forum, 14.10.2014.
  19. a b Why Economists Disagree With Piketty's "r - g" Hypothesis On Wealth Inequality, Forbes, 10/17/2014.
  20. a b c d e The Inequality Puzzle, Lawrence H. Summers, Democracy Journal, Issue #33, Summer 2014.
  21. Jason Furman, Global Lessons for Inclusive Growth (Arkistoitu – Internet Archive), 7.5.2014, White House.
  22. a b c d e f g h i j k An Economist Has Put Together The Best Explainer Of Inequality And Piketty That We Have Ever Seen, Rob Wile, Business Insider / professor Justin Wolfers, The Brookings Institute and University of Michigan, JUN. 16, 2014 / June 12, 2014.
  23. The Rise and Fall of General Laws of Capitalism (Arkistoitu – Internet Archive), Daron Acemoglu and James A. Robinson, Abstract and pages 1, 10, and 19.
  24. s. 7-9 (Arkistoitu – Internet Archive)
  25. Fellow Economists Express Skepticism About Thomas Piketty, Justin Wolfers, University of Michigan, International New York Times, OCT. 14, 2014.
  26. Piketty on Inequality, IGM Forum, October 14, 2014.
  27. Miia Esa: Financial Times: Ekonomisti Pikettyn kirjassa lukuisia virheitä Yle Uutiset. 24.5.2014. Viitattu 24.5.2014.
  28. Jennifer Ranking, Thomas Piketty accuses Financial Times of dishonest criticism; The Guardian; 26.5.2014. viitattu 28.5.2014
  29. Global Lessons for Inclusive Growth (Arkistoitu – Internet Archive), Jason Furman, Chairman, Council of Economic Advisers, May 7, 2014, White House.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]