Lauri Vähälä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lauri Elis Vähälä (9. huhtikuuta 1914 Ullava5. huhtikuuta 1995 Oulu) oli yrittäjä ja yritysjohtaja, joka sai liikenneneuvoksen arvon.[1]

Vähälän vanhemmat olivat maanviljelijä, seppä Ludvig Vähälä ja Alina Friis ja puoliso vuodesta 1942 Linnea Fredrika Viitasalo. Autoilijaksi Vähälä alkoi, kun hän hankki 1937 perävaunullisen kuorma-auton ja harjoitti sillä muun muassa sora- ja puutavarakuljetuksia Lappia myöten. Talvisotaan osallistunut Vähälä toimi välirauhan aikana palkattuna tavaroiden kuljettajana Rovaniemen ja Liinahamarin välillä. Jatkosodassa hän oli ambulanssinkuljettaja. Sotien jälkeen 1946 Vähälä ryhtyi taas tavarakuljetuksiin. Hän alkoi kuljettaa 1952 herkästi pilaantuvia elintarvikkeita kuten voita ja hedelmiä ja myöhemmin myös teuraslihaa pohjoisesta Etelä-Suomeen ja sieltä paluukyydeissä takaisin tavaroita. Vuonna 1958 hän sai merkittävän liikennöintiluvan Rovaniemen ja Helsingin välille. Seuraavalla vuosikymmenellä Vähälä-yhtiö kasvoi huomattavasti, osin yritysostojen myötä, ja tuli alansa suurimmaksi yritykseksi Pohjois-Suomessa. Se ryhtyi harjoittamaan myös ulkomaan kuljetuksia. Vähälä johti itse yritystään vuoteen 1977. Liikenneneuvoksen arvonimen hän sai 1975.[1][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Biografia-sampo: Lauri Vähälä Viitattu 19.9.2021.
  2. Ihmiset. Kuolleita. Liikenneneuvos Lauri Vähälä. Helsingin Sanomat, 11.4.1995. (Tilaajille) Viitattu 19.9.2021.