Lauri Salpakari
| Lauri Salpakari | |
|---|---|
| Luoja(t) | Väinö Linna |
| Ensi- esiintyminen |
Täällä Pohjantähden alla ‑romaanit |
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Lauri Albin Salpakari (ent. Lars Albin Stenbom) |
| Sukupuoli | mies |
| Asuinpaikka | Pentinkulma |
| Suhteet | |
| Puoliso(t) | Ellen Salpakari |
| Lapset | Ilmari Aino |
Lauri Albin Salpakari (ent. Lars Albin Stenbom) on kuvitteellinen rovasti Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla ‑trilogiassa. Koskela on hänen pappilansa torppa. Hänellä on vaimo Ellen, poika Ilmari sekä tytär Aino. Rovasti on luonteeltaan heikko ja jääkin usein vahvemman vaimonsa määräämäksi. Hän uskoo ihmisten hyvyyteen ja Jumalan johdatukseen. Siksi hän myös uskoo usein tekevänsä oikein, eikä ymmärrä tekojensa seurauksia torpalleen ja sen asukkaille. Hän rakastaa vaimoaan intohimoisesti ja suostuu siksi aina tämän vaatimuksiin. Siksi hän myös kiristää Koskelan torppaa koskevia vaatimuksia aina kun Ellen vaatii.
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen sisällissodassa punaiset vangitsevat hänet. Vangitsemisen syynä on puhe, jonka kirkkoherra on pitänyt kartanon murhatun paronin hautajaisissa. Punakaartin päällikön Hellbergin mielestä kirkkoherra on tehnyt hautajaisista "vastavallankumouksellisen kiihotustilaisuuden", ja Salpakari suljetaan vaivaistalon mielisairasosastolle, jossa hänen sellinaapurikseen osuu mielipuoli Antti Laurila. Kirkkoherran lisäksi vaivaistalon vankikoppeihin on suljettu muiden muassa maanviljelijä Artturi Yllö sekä muita suurten talojen isäntiä, pitäjän apteekkari ja tämän sukulaismies, entinen Venäjän keisarillisen armeijan luutnantti Granlund, joka myöhemmin valkoisen kenttäoikeuden jäsenenä on erityisen innokkaasti vaatimassa kuolemantuomiota vangituille punakaartilaisille.[1]
Muutama vuosi sisällissodan päättymisen jälkeen Lauri Salpakari täyttää 50 vuotta ja saa rovastin arvonimen. Mitään syntymäpäiväjuhlaa ei kuitenkaan järjestetä, vaan kirkkoherran ilmoitetaan merkkipäivänään olevan matkoilla. Pitäjänlehdessä julkaistaan kuitenkin kansakoulunopettajan laatima pitkä kirjoitus, jossa selostetaan Salpakarin elämänvaiheet. Lapsiltaan Ainolta ja Ilmarilta rovasti saa hopeisen silmälasikotelon, koska hän on alkanut lukiessaan tarvita silmälaseja. Lahja on melko vaatimaton, mutta Salpakari on nimenomaan kieltänyt perhettään hankkimasta mitään lahjoja. Suojeluskuntajärjestön perustamisen myötä Salpakari on nimitetty suojeluskunnan kenttäpapiksi, mutta tähän tehtäväänsä hän suhtautuu melko innottomasti.[2]
Presidentti K. J. Ståhlbergin kyyditys lokakuussa 1930 on järkytys humaanin elämänasenteen omaavalle Salpakarille. Hän moittii vaimoaan Elleniä, joka puolustelee tekoa, ja isän ja pojan välille kehkeytyy asian vuoksi kiivas riita, sillä Ilmari hyväksyy kyydityksen varauksetta. Rovasti ennustaa tapauksen hajottavan porvarien rintaman.[3] Hieman ennen Mäntsälän kapinan puhkeamista osoittautuu, että näin on tapahtunut: Lapuanliikkeen kannattajien pahimmaksi viholliseksi ovat tulleet patkuleiksi haukutut maltilliset porvarit, ja marxilaiset ovat ajan myrskyissä miltei unohtuneet.[4]
Lauri Salpakari jää leskeksi hieman Mäntsälän kapinan jälkeen. Hänen vaimonsa Ellen, joka on ollut poliittisesti kiihkeä oikeistolainen, on kokenut kapinan kukistumisen henkilökohtaisena tragediana, sairastunut sen vuoksi vakavasti ja kuollut sairaalassa Helsingissä. Kun myös lapset Aino ja Ilmari ovat muuttaneet Helsinkiin, kirkkoherra on jäänyt yksinään asumaan suureen pappilaan.[5] Ruustinnan kuoleman jälkeen pappilan palvelusväki on vähitellen alkanut käyttää hyväkseen rovastin hyväntahtoisuutta, laiskistunut ja tullut entistä kurittomammaksi vaatien palkankorotuksia ja eräitä muita etuja. Kun käy ilmi, ettei kirkkoherra kykene selviytymään eräistä maksuista, Ilmarin on tultava kotiin järjestämään asioita entiselle tolalle.[6]
Talvi- ja jatkosodan aikana Salpakarin raskaana tehtävänä on tuoda kuolinviestejä kaatuneiden sotilaiden koteihin.[7] Kun kesän 1944 torjuntataistelujen aikana sankarihautajaisissa on kirkon alttarilla yhtä aikaa monta arkkua, Salpakarin voimat alkavat ehtyä ja hän jättää yhä enemmän toimiaan apulaiselle.[8] Myös hänen poikansa Ilmari haavoittuu ja menehtyy saamiinsa vammoihin sotasairaalassa.[9]
Salpakarin viimeisiä virkatehtäviä on Kaarina Koskelan ja juuri Lapin sodasta palanneen Aulis Kiviojan vihkiminen avioliittoon. Hääpari vihitään morsiamen kotona Koskelassa, ja rovasti kertoo hääväelle aikovansa ottaa virkaeron ja muuttavansa Helsinkiin, jossa hänen molempien lastensa perheet asuvat. Ennen paikkakunnalta lähtöään hän vierailee vielä kerran pappilan entisessä torpassa Koskelassa ja viipyy kauan keskustelemassa Alman kanssa uudella puolella. Rovasti lupaa lähtiessään vielä joskus käydä paikkakunnalla, mutta myöhemmin häntä ei siellä kertaakaan enää nähdä.[10]
Romaanisarjan lopussa hän on jo kuollut.
Esikuva
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Väinö Linnan mukaan Lauri Salpakarilla ei ole mitään tiettyä esikuvaa, vaan hänen hahmonsa on monien henkilöiden, käsitysten ja tarkoitusperien yhdistelmä.[11]
Yhtenä esikuvana voidaan kuitenkin pitää rovasti Karl Hjalmar Hildeniä (s. 1.11.1859 Akaa, k. 12.7.1933 Urjala), joka toimi papin virassa Akaassa, Alavudella ja Urjalassa. Karl ja ruustinna Laina Pohjala Hildenillä oli kuusi lasta: Kaarlo Ilmari, Gustav Erik, Elsa Linnea, Aino Kyllikki, Lauri Hjalmar ja Laina Hillevi. Vanhin, everstiluutnantti Kaarlo Ilmari, oli aktiiviupseeri. Nuorin lapsista Laina Hillevi syntyi vuonna 1920 Urjalassa – samana vuonna kuin Väinö Linna. Heikki Pohjala kuvaa sukukirjassaan: "Hildenin perhettä on suvun piirissä muisteltu lähes tsehovilaisena sunnuntaiperheena, jossa vallitsi seesteinen rauha ja hillitty ilmapiiri" ja jatkaa: "Erityisen kuuluisaksi Urjalan pappilan perhe on tullut siitä, että Väinö Linna on käyttänyt perhettä esikuvanaan romaanissaan Täällä Pohjantähden alla. Väinö Linna on itse kiistänyt esikuvallisuuden, mutta sukulainen, joka lukee Linnan romaania, ei voi välttyä todellisuuden ja fiktion yhdenmukaisuudelta."[12]
Hildenin perheestä Karl, Kaarlo Ilmari ja Aino olisivat toimineet kirjan Salpakarin perheen esikuvina. Hillevi on kertonut, kuinka Väinö Linnan sisko Olga toimi Hildeneillä apulaisena. Olga oli vienyt usein Hillevin Väinö Linnan köyhään, lapsirikkaaseen kotiin. Näissä perheissä oli varmasti heijastunut valtava luokkaero, josta Linna olisi ammentanut ideoita vaikuttavaan teokseensa.[13]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Linna, Väinö: Kootut teokset VI: Esseitä. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-24448-1
- Linna, Väinö: Täällä Pohjantähden alla. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-12889-9
- Piirinen Pentti:180 vuotta Nakkilan Pohjala-sukua. ISBN 952-91-9997-X
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 533–535.
- ↑ Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 708–709.
- ↑ Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 874–875.
- ↑ Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 905.
- ↑ Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 920. WSOY, 2009.
- ↑ Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 926–927.
- ↑ Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 960.
- ↑ Täällä Pohjantähden alla 1-2-3', s. 1010.
- ↑ Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 1019.
- ↑ Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 1025–1027.
- ↑ Pertti Virtaranta: Kynällä kylmällä, kädellä lämpimällä, s. 319. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 582, 1993, Helsinki. ISBN 951-717-747-X.
- ↑ Pentti Piirinen (toim.): 180 vuotta Nakkilan Pohjala-sukua, s. 20. Nakkilan Pohjala-suvun sukutoimikunta. Pj. Heikki Pohjala, 2006. ISBN 952919997X
- ↑ Laina Hillevin muistelmat lapsuudesta Väinö Linnan perheestä