Lauri Asikainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lauri Asikainen
Henkilötiedot
Syntynyt28. toukokuuta 1989 (ikä 34)
Joroinen, Suomi
Mäkihyppääjä
Seura Kuusamon Erä-Veikot
Suksimerkki Fischer
Maailmancup
Kaudet 2012–2017
Voitot 0
Palkintokorokkeella 0

Tietolaatikko päivitetty 12. joulukuuta 2018

Lauri Aleksi Asikainen[1] (s. 28. toukokuuta 1989 Joroinen[2][3]) on suomalainen uransa lopettanut mäkihyppääjä ja yhdistetyn hiihtäjä. Hän edusti Kuusamon Erä-Veikkoja.

Asikainen on harrastanut hiihtoa pienestä pitäen ja yhdistettyä 8-vuotiaasta lähtien. Yhdistetyn hiihtäjänä hän kilpaili myös mäkihypyn erikoiskilpailuissa ja kuuluikin Suomen joukkueeseen, joka saavutti pronssia nuorten MM-kilpailujen joukkuemäessä Tarvisiossa 2007. Samana talvena hän voitti yhdistetyn normaalimatkan Pohjoismaiden mestaruuden Örnsköldsvikissä. Lisäksi hän voitti 18-vuotiaiden Suomen mestaruuden sekä yhdistetyn normaalimatkalla että mäkihypyn HS100-metrin mäessä.

Asikainen osallistui ensimmäisen kerran maailmancupin kilpailuun Kuusamossa 29. marraskuuta 2008. Parhaan sijoituksensa, 25. tilan, hän sai Kuusamon toisessa kilpailussa seuraavana päivänä. Hän oli useissa kilpailuissa mäkiosuuden jälkeen aivan kärkitiloilla, mutta putosi selvästi hiihto-osuudella[4] [5].

Asikainen oli mukana Suomen joukkueessa yhdistetyssä Liberecin MM-kilpailuissa 2009[6].

Kauden 2009–2010 jälkeen Asikainen vaihtoi mäkihypyn päälajikseen.[7] Maailmancupissa hän oli mukana ensimmäisen kerran marraskuussa 2012, jolloin hän karsiutui Lillehammerin kilpailusta.[8] Ensimmäiset maailmancupin pisteensä hän saavutti Kuusamossa joulukuussa 2012 oltuaan 23:s.[9] Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran Falunissa helmikuussa 2014 oltuaan yhdeksäs.[10] Parhaimmillaan hän on ollut seitsemäs Lillehammerissa joulukuussa 2015.[11]

Asikainen lopetti uransa mäkihyppääjänä alkuvuodesta 2018.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lauri Asikainen Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi) (yhdistetty)
  • Lauri Asikainen Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi) (mäkihyppy)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Urheilukoulun 3/10 saapumiserän urheilijat valittu urheilukouluntuki.fi. 30.4.2010. urheilukouluntuki.fi. Viitattu 18.5.2010.
  2. Färdig, Jarmo: VIIKON HENKILÖ: Tuiki tuntematon ykköshyppääjä HS.fi. 18.2.2013. Arkistoitu 1.10.2016. Viitattu 28.9.2016.
  3. Ärje, Aleksis: Mäkihyppymaine on taas jyväskyläläisten käsissä. Suur-Jyväskylän Lehti, 16.1.2013, s. 38–39.
  4. Huippuvireiselle Koivurannalle kauden työläin voitto Schonachissa Helsingin Sanomat. 4.1.2009. Viitattu 13.1.2009. [vanhentunut linkki]
  5. Asikainen romahti yhdistetyn hiihto-osuudella MTV3 20.12.2008 Viitattu 13.1.2009
  6. Hautamäki, Larinto ja Olli nimettiin MM-kisoihin Yle 12.1.2009 Viitattu 13.1.2009
  7. Yhdistetyn jättänyt Asikainen haluaa olympiakisoihin mäkihyppääjänä 28.1.2011. YLE Urheilu. Viitattu 28.1.2011.
  8. Happonen säikytteli karsinnassa mtv3.fi. Viitattu 23.11.2012.
  9. Lauri Asikainen avasi maailmancupin pistetilinsä (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. Asikaiselle uran paras sijoitus Falunin mäkikisassa[vanhentunut linkki]
  11. Asikainen hätyytteli huippusijoja Lillehammerin mäkikisassa (Arkistoitu – Internet Archive)