Lars Svensson

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lars Svensson on ruotsalainen lintutieteilijä, joka on kirjoittanut useita lintukirjoja.

Lars Svensson asuu Torekovissa Lounais-Ruotsissa. Hän on lintumiespiireissä laajalti tunnettu vuonna 1970 julkaisemastaan teoksesta Identification Guide to Passerines, josta hän on laatinut kolme uudistettua painosta. Suomeksi ovat ilmestyneet 1. painos Euroopan varpuslinnut - sukupuolen ja iän määritys (SLY 1976, suomentajana Esa Lehikoinen) ja 4. painos (SLY:n Lintutieto Oy 1997, suomentajina Hannu Jännes ja Pekka J. Nikander).

Svensson oli perustamassa Ruotsin Rariteettikomiteaa vuonna 1971 ja toimi komitean puheenjohtajana 15 vuotta. Hän väitteli filosofian tohtoriksi Uppsalan yliopistossa vuonna 2004. Hän on maailmanlaajuisesti erittäin arvostettu lintujen määrittämisen ja luokittelun asiantuntijana.

Svensson on matkustellut laajalti ja tutkinut lintuja sekä maastossa että museoissa. Hän toimii muun muassa Birding Worldin ja Dutch Birdingin määrityskonsulttina ja on julkaissut lukuisia kirjoituksia lintutieteellisissä sarjoissa.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Identification Guide to Passerines, 1970, 1975, 1984, 1992.
  • Soviet Birds (C-kasetti), 1984.
  • The Hamlyn Guide to the Birds of Britain, yhdessä Håkan Delinin kanssa), 1986.
  • Fågelsång i Sverige, yhdessä Benny Anderssonin kanssa (CD ja kirjanen), 1990.
  • Collins Bird Guide, yhdessä Peter J. Grantin, Killian Mullarneyn ja Dan Zetterströmin kanssa, 1999.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Surfbirds News