Tämä on lupaava artikkeli.

Lars Nevanlinna

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lars Theodor Nevanlinna
Henkilötiedot
Syntynyt 21. huhtikuuta 1850
Hamina
Kuollut 5. toukokuuta 1916 (66 vuotta)
Helsinki
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti Opettaja
Kirjailija
Äidinkieli ruotsin kieli
Aiheesta muualla
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Lars (Lauri) Theodor Nevanlinna, vuoteen 1906 Neovius, (21. huhtikuuta 1850 Hamina5. toukokuuta 1916 Helsinki)[1] oli suomalainen opettaja, matematiikan opetuksen uudistaja ja suomenkielisen pikakirjoitusjärjestelmän kehittäjä.[1] Hänen kirjoittamiaan matematiikan oppikirjoja käytettiin Suomen oppikouluissa 1900-luvun alussa useiden vuosikymmenien ajan, ja hänen kehittämänsä pikakirjoitusjärjestelmä vakiintui ainoaksi suomenkieliseksi järjestelmäksi.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neovius syntyi Haminassa vuonna 1850. Hänen isänsä Edvard Engelbert Neovius oli Haminan kadettikoulun matematiikan ja topografian opettaja.[2] Äiti Elise Krogius kuului varakkaaseen ruotsinkieliseen laivanvarustajasukuun.[3] Perheeseen syntyi yhdeksän lasta, joista Lars oli toiseksi vanhin.[2]

Isänsä ja vanhemman veljensä tavoin Neovius meni Haminan kadettikouluun, josta hän valmistui 1868 ja palveli Henkikaartin Volynian rykmentissä Varsovassa vuoteen 1871, jolloin hän erosi palveluksesta aliluutnanttina.[4] Tämän jälkeen hän lähti opiskelemaan Sveitsiin Zürichin polytekniseen kouluun yhdessä veljensä Edvard Neoviuksen kanssa, mutta palasi jo vuoden jälkeen takaisin Suomeen.[5]

Neovius opiskeli matemaattisia aineita, valmistui filosofian kandidaatiksi 1873 ja väitteli filosofian tohtoriksi 1884.[4] Hän toimi Helsingin ruotsalaisessa reaalilyseossa matematiikan ja fysiikan opettajana vuodesta 1872, ja myöhemmin myös saksan opettajana. Vuonna 1902 hänet nimitettiin kouluhallituksen ylitarkastajaksi, ja toimi siinä tehtävässä vuoteen 1913. Töidensä ohessa hän julkaisi useita matematiikan oppikirjoja.[1]

Neovius kehitti suomenkielisen pikakirjoitusjärjestelmän 1870-luvulla, järjesti pikakirjoituskursseja ja julkaisi pikakirjoituksen oppikirjan. Hän toimi Suomen Pikakirjoittajayhdistyksen puheenjohtajana vuodesta 1905 aina kuolemaansa saakka.[4]

Neovius meni naimisiin Anna Lovisa Kristina von Törnen kanssa vuonna 1874.[4] Heillä oli neljä lasta.[6]

Pikakirjoitusjärjestelmän kehittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1873 senaatti lupasi palkinnon pikakirjoituksen kehittämisestä suomen kielelle. Tuolloin valtiopäivillä käytettiin pikakirjoitusta ainoastaan ruotsinkielisten puheiden muistiin merkitsemiseen, ja talonpoikaissääty oli tehnyt anomuksen suomenkielisestä pikakirjoituksesta. Neovius oli oppinut pikakirjoituksen kadettikoulussa ja tutustunut saksalaisen Gabelsbergerin pikakirjoitusjärjestelmän puolalaiseen sovitteeseen.[7] Hän kehitti samasta saksan kielelle tehdystä järjestelmästä suomenkielisen version ja voitti senaatin lupaaman palkinnon vuoden 1874 lopussa, kehitettyään järjestelmää neljä vuotta.[4] Järjestelmä otettiin käyttöön vuosien 1877–1878 valtiopäivillä, jolloin ensimmäistä kertaa myös suomenkieliset puheet kirjoitettiin muistiin.[8]

Ensimmäisen pikakirjoituskurssinsa Neovius järjesti 1874, ja ensimmäisen oppikirjansa Opastus suomalaiseen pikakirjoitukseen hän julkaisi 1876. Kirjasta otettiin kuitenkin vain pieni painos, lähinnä kurssien oppilaita varten, ja laajempipainoksinen Oppikirja suomalaisessa pikakirjoituksessa julkaistiin vuonna 1883.[9] Kirjan myöhempiä painoksia julkaistiin myös nimellä Pikakirjoituksen oppikirja.

Opettajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neovius aloitti matemaattisten aineiden opettajana vuonna 1872 vastaperustetussa Helsingin ruotsalaisessa reaalilyseossa. Vanhemman opettajan virkaan hänet valittiin 1874.[10] Neovius opetti myös saksaa vuosina 1875–1884[11] ja toimi koulun vt. rehtorina vuosina 1889–1991.[12] Neovius oli innostunut opettamisesta, ja hän antoi koulun ulkopuolella hyvin edulliseen hintaan yksityistunteja analyyttisessä geometriassa ja pikakirjoituksessa.[13]

Koulun alkuvuosikymmenten toimintaa väritti opettajien välinen riitely.[14] Koulun ensimmäisenä rehtorina toimi Karl August Theodor Crusell, jonka välit Neoviuksen kanssa olivat heikot. Neovius veti päättäväisesti tiukkaa linjaa arvosanojen antamisessa, eikä suostunut Crusellin vaatimalle lempeämmälle linjalle, mikä ilmeisesti oli alkusyy miesten huonoihin väleihin.[13] Kun kouluhallitus teki syksyllä 1888 tarkastuksen kouluun pienentyneiden oppilasmäärien takia, Neovius pyrki sysäämään ongelmat kokonaan Crusellin syyksi.[15] Hän myös uhkasi haastaa Crusellin oikeuteen.[16]

Crusell joutui 1880-luvun lopulla taloudellisiin vaikeuksiin, ja niiden sekä riitelyiden aiheuttaman arvovallan menettämisen jälkeen hän jäi ensin virkavapaalle ja sitten erosi rehtorin tehtävästä. Crusellin jälkeen Neovius valittiin vt. rehtoriksi.[16] Heti Neoviuksen rehtorinkauden alussa sattui kurinpidollisia tapauksia, joita käsiteltiin julkisesti lehdistössä. Muutamille oppilaille oli annettu pienehköistä rikkeistä ankaria rangaistuksia, mistä Nya Pressen -lehti ryhtyi voimakkaasti syyttämään Neoviusta. Kouluhallitus puuttui tapaukseen, ja Neovius sai asiasta vakavan huomautuksen.[17][18] Jonkin aikaa tämän jälkeen kurinpidollinen linja näytti toimivan, mutta ongelmia tuli myöhemmin uudestaan. Neovius luopui rehtorin tehtävästä syyskuussa 1891, mutta jatkoi edelleen matematiikan ja fysiikan lehtorina.[19]

Matematiikan oppikirjat ja opetuksen uudistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neovius-Nevanlinnan mielenkiinto kohdistui sekä opettajana että kouluhallituksen tarkastajana matematiikan opetuksen uudistamiseen.[1] Koulutyön ohessa hän kehitti uudenlaista matematiikan oppikurssia, ja vuosina 1901–1913 julkaistiin yhtenäinen oppikirjasarja, jossa hän pyrki esittämään matematiikan oppimäärän tieteellisten periaatteiden mukaan järjestetyssä muodossa, joka kehittäisi oppilaita tieteelliseen ajatteluun.[1] Kirjat tulivat käyttöön suurimpaan osaan Suomen oppikouluista. Kirjojen myöhempiä painoksia toimittivat Larsin veli Otto Nevanlinna sekä tämän kuoltua Oton poika Rolf Nevanlinna. Kirjoja pidettiin johdonmukaisina mutta vaativina. Uusia, helpompina pidettyjä kirjoja ilmestyi 1930-luvulla, ja vähitellen ne alkoivat syrjäyttää Neovius-Nevanlinnan kirjoja.[20]

Fennomania[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lars Neovius sai kansallisen herätyksen ollessaan nuorena upseerina Puolassa, ja alkoi opiskella suomen kieltä.[1] Hän oli perustamassa Suomalaisen kansakoulun ystävät -nimistä yhdistystä vuonna 1889 ja toimi yhdistyksen puheenjohtajana 20 vuotta, kunnes vuonna 1909 vetäytyi yhdistyksen toiminnasta heikentyneen terveytensä vuoksi. Yhdistys pyrki edistämään suomenkielisten kansakoulujen perustamista erityisesti ruotsinkielisille seuduille.[21]

Pikakirjoittajayhdistyksessä kieliriidat nousivat esiin puheenjohtajan vaalissa vuonna 1905. Tuolloin Neovius-Nevanlinna valittiin puheenjohtajaksi äänestyksen jälkeen, mutta yhdistyksen ruotsinkieliset eivät hyväksyneet valintaa, vaan useimmat heistä erosivat ja perustivat oman Gabelsberger-nimisen yhdistyksen.[22]

J. V. Snellmanin syntymän satavuotispäivän yhteydessä vuonna 1906, jolloin tuhannet suomalaiset suomalaistivat nimiään, otti Neovius käyttöön suomenkielisen Nevanlinna-sukunimen yhdessä veljensä Otto Nevanlinnan ja kahden pikkuserkkunsa kanssa.[23]

Neovius-Nevanlinnan veljenpoika Rolf Nevanlinna kuvaa muistelmissaan setäänsä järkähtämättömäksi periaatteen mieheksi, josta ei puuttunut fanaattisuuttakaan, ja joka ajautui kiivaisiin väittelyihin joidenkin matematiikan pedagogien kanssa.[24]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Opastus suomalaiseen pikakirjoitukseen, 1876
  • Oppikirja suomalaisessa pikakirjoituksessa, 1883
  • Om komplexa tals användning i geometrin, 1884 (väitöskirja)
  • Härledning av formlerna för plana trianglars upplösning, 1888
  • Proportionslära för läroverkens behof, 1892
  • Anteckningar i geodynamik, 1896
  • Elementarkurs i algebra I, 1898
  • Om figurers likformighet, 1900
  • Verranto-oppi, 1902
  • Alkeisgeometrian oppikirja I–II, 1902
  • Elementarkurs i geometri, 1903
  • Algebran oppikirja I–II, 1908–1910
  • Trigonometria, 1911

[25][6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bonsdorff, Lars G. von: Historik. Teoksessa Svenska lyceum i Helsingfors. Reallyceum – Svenska reallyceum 1872–1957. Forna reallyceisters kamratförbund, 1960.
  • Elfving, Gustav: The History of Mathematics in Finland 1928–1918. Helsinki: Societas Scientiarum Fennica, 1981. ISBN 951-653-098-2.
  • Kallio, Niilo V.: Nevanlinna, Lars Theodor. Teoksessa Kansallinen elämäkerrasto, IV osa, s. 172. Porvoo: WSOY, 1932.
  • Lehmusto, Heikki: Kappale suomalaista sivistyshistoriaa. Suomalaisen kansakoulun ystävät 1889–1929. Helsinki: Otava, 1930.
  • Mikander, Martti: Matrikel. Teoksessa Svenska lyceum i Helsingfors. Reallyceum – Svenska reallyceum 1872–1957. Forna reallyceisters kamratförbund, 1960.
  • Neovius, L.: Oppikirja suomalaisessa pikakirjoituksessa. 4. painos. Helsinki: Tekijä, 1894.
  • Räty, Unto: Suomalaisen pikakirjoituksen luoja Lars Theodor Nevanlinna. Pikakirjoituslehti, 1972, nro 1–2, s. 3–5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Kallio
  2. a b Marjomaa, Risto: Neovius, Edvard Engelbert. Teoksessa Suomen Kansallisbiografia, osa 7, s. 18–19. ISBN 951-746-448-7. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006.
  3. Nevanlinna, Arne: Isän maa, s. 15. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19202-3.
  4. a b c d e Räty
  5. Elfving, s. 111
  6. a b Uusi sukukirja III. Otava, 1952–1970.
  7. Niittuinperä, Jari: Avauspuhe Suomen Pikakirjoittajayhdistyksen 125-vuotisjuhlissa pikakirjoitus.fi. Viitattu 15.4.2008.
  8. Kallioniemi, Kaarlo: Pikakirjoitus ja säätyvaltiopäivät, s. 40. Helsinki: Otava, 1946.
  9. Neovius 1894, s. I
  10. Mikander, s. 261–262
  11. Mikander, s. 270
  12. Mikander, s. 261
  13. a b Bonsdorff, s. 171
  14. Bonsdorff, s. 210
  15. Bonsdorff, s. 149
  16. a b Bonsdorff, s. 170
  17. Bonsdorff, s. 171–172
  18. Nya Pressen no 315A, 19.11.1889, s. 1
  19. Bonsdorff, s. 172–173
  20. Lehto, Olli: Oman tien kulkijat. Veljekset Vilho, Yrjö ja Kalle Väisälä, s. 397. Otava, 2004. ISBN 951-1-19631-6.
  21. Lehmusto 1930, s. 17–18, 154 ja 192
  22. Valta, Anna-Liisa: Suomen pikakirjoittajayhdistys ry 1872–1972. I osa. Pikakirjoituslehti, 1972, nro 1–2, s. 10.
  23. Lehto, Olli: Korkeat maailmat. Rolf Nevanlinnan elämä, s. 32. Otava, 2001. ISBN 951-1-17200-X.
  24. Nevanlinna, Rolf: Muisteltua, s. 13–14. Otava, 1976. ISBN 951-1-02208-3.
  25. Kuka kukin oli. Henkilötietoja 1900-luvulla kuolleista julkisuuden suomalaisista. Helsinki: Otava, 1961.