Larisa Šepitko
| Larisa Šepitko | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 6. tammikuuta 1938 Artjomovsk (nykyinen Bah’mut), Donetskin alue |
| Kuollut | 2. heinäkuuta 1979 (41 vuotta) Kalininin alue |
| Kansalaisuus | Neuvostoliitto |
| Ammatti | elokuvaohjaaja |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Larisa Jefimovna Šepitko (ven. Лари́са Ефи́мовна Шепи́тько, 6. tammikuuta 1938 Artjomovsk (nykyinen Bah’mut), Donetskin alue – 2. heinäkuuta 1979 Kalininin alue) oli neuvostoliittolainen elokuvaohjaaja.
Larisa Šepitko valmistui vuonna 1963 Neuvostoliiton elokuvainstituutin VGIK:n ohjaajalinjalta. Hänen diplomityönsä oli Tšingiz Aitmatovin pienoisromaaniin ”Kamelin silmä” perustuva elokuva Znoi (”Helle”, 1963). Suuri menestys oli entisestä naislentäjästä kertova Krylja (”Siivet”, 1966). Šepitkon päätyönä pidetään toiseen maailmansotaan sijoittuvaa runollista ja pateettista elokuvaa ”Nousu” (Voshoždenije, 1976), joka pohjautuu Vasil Bykaun (Bykov) pienoisromaaniin Sotnikov.[1][2]
Šepitko kuoli auto-onnettomuudessa Valentin Rasputinin teokseen perustuvan ”Jäähyväiset Matjoralle” (Proštšanije) -elokuvan kuvausten aikana.[3] Sen viimeisteli hänen aviomiehensä Elem Klimov. Ohjaaja sai Neuvostoliiton valtionpalkinnon kuolemansa jälkeen vuonna 1979. [1]
Ohjaustyöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Znoi (”Helle” 1963, Neuvostoliiton ja Karlovy Varyn elokuvajuhlien palkinnot 1964)
- Krylja (”Siivet” 1966)
- ”Sähkön kotimaa” (Rodina elektritšestva, lyhytelokuva, sisältyy elokuvaan Natšalo nevedomogo veka 1967)
- V trinadtsatom tšasu (”Kahdentoista jälkeen”, TV-elokuva 1968)
- ”Sinä ja minä” (Ty i ja 1972)
- ”Nousu” (Voshoždenije 1976,[2] Neuvostoliiton ja Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnot)
- ”Jäähyväiset Matjoralle” (Proštšanije 1983)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Kino: Entsiklopeditšeski slovar, s. 499. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1986.
- ↑ a b Arkistoitu kopioNousu (Voshoždenije, 1976) Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, kavi.fi. Arkistoitu 23.12.2016. Viitattu 22.12.2016.
- ↑ Zorkaja, N.M.: Istorija sovetskogo kino, s. 412. Sankt-Peterburg: Aleteija, 2005. ISBN 5-89329-457-2.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Piispa, Lauri: ”Viimeinen sankaritarina”, neuvostoliittolainen elokuvaohjaaja Larisa Šepitko. Filmihullu 1/2017.
| ||||||||||||||||||
