Larbi Ben Barek

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Larbi Ben Barek (16. kesäkuuta 191716. syyskuuta 1992 Casablanca) oli marokkolainen jalkapalloilija. Hänen lempinimensä oli "Musta helmi". Jalkapallohistoria on tuntenut useampiakin "mustia helmiä", kuten esimerkiksi Pelén ja Eusébion, mutta Ben Barek oli tiettävästi ensimmäinen.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ben Barek voitti Atléticossa Espanjan mestaruuden kahdesti

Ben Barek aloitti uransa kotimaansa Marokon jalkapalloliigassa, jossa hän myös voitti yhden mestaruuden, mutta siirtyi jo 20-vuotiaana vuonna 1938 silloisen emämaan Ranskan pääsarjaan. Hänen ensimmäinen joukkueensa Ranskassa oli Olympique de Marseille, jossa hän pelasi vielä toisen kerran uransa loppuvaiheessa 1950-luvulla.

Varsinaiseen tähteyteen Ben Barek nousi kuitenkin Espanjan pääsarjan Atlético Madridissa, jonka riveihin hän liittyi vuonna 1948. Jo 31 vuoden ikään ehtineen suhteellisen tuntemattoman pelaajan palkkaamista pidettiin tuolloin riskinä, joka kuitenkin lopulta kannatti. Ben Barekista tuli tärkeä osa mestarivalmentaja Helenio Herreran joukkueessa, joka voitti Espanjan mestaruuden kahdesti peräkkäin vuosina 1950 ja 1951. Jälkimmäisen mestaruuskauden kohokohtia oli marraskuussa 1950 pelattu Madridin paikallisottelu, jossa Real Madrid kärsi 3–6 tappion uudella kotistadionillaan Ben Barekin tehdessä kaksi täysosumaa. Voitto oli hieno osoitus Ben Barekin ja Atléticon kahden muun hyökkääjätähden, Adrián Escuderon ja ruotsalaisen Henry "Garvis" Carlssonin, saumattomasta yhteispelistä. Kaikkiaan Ben Barek pelasi Atléticossa 114 liigaottelua, joissa hän teki 58 maalia. Peliura Atléticossa päättyi vuonna 1954, jonka jälkeen hän pelasi vielä yhden kauden Ranskassa. Ben Barekin lähdön myötä päättyi myös yksi aikakausi Atléticon historiassa. Siihen saakka seura oli kilpaillut kaikkien aikojen menestyneimmän espanjalaisseuran tittelistä Real Madridin ja Barcelonan kanssa. Vuoden 1951 jälkeen Atlético voitti Espanjan mestaruuden seuraavan kerran vasta vuonna 1966, ja huonon liigamenestyksen vuosina kilpailijoiden etumatka pääsi kasvamaan liian suureksi. Vaikka seuran parhaat vuodet olivatkin vasta edessä, oli mahdollisuus nousta maan ykkösseuraksi menetetty.

Maajoukkue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maajoukkuetasolla Ben Barek edusti Marokon silloista siirtomaaisäntää Ranskaa. Vuosien 1938 ja 1954 välillä hän pelasi kaikkiaan 17 A-maaottelua ja teki niissä kolme maalia.

Valmentajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peliuransa jälkeen Ben Barek ryhtyi valmentajaksi ja toimi 1950-luvun lopulla myös Marokon jalkapallomaajoukkueen käskyttäjänä. Ben Barek kuoli kotikapungissaan Casablancassa vuonna 1992. Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA myönsi hänelle postuumisti vuonna 1999 kultaisen ansiomitalin, joka on korkein liiton jakama palkinto.

Pelaajaura seurajoukkueissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Idéal Club Casablanca - (Marokko) 1934–1935
  • U.S. Marocaine - (Marokko) 1935–1938
  • Olympique de Marseille - (Ranska) 1938–1939
  • U.S. Marocaine - (Marokko) 1939–1945
  • Stade Français - (Ranska) 1945–1948
  • Atlético de Madrid - (Espanja) 1948–1954
  • Olympique de Marseille - (Ranska) 1954–1955