Siirry sisältöön

Lapskoussi

Wikipediasta
Martat tarjoilemassa lapskoussia pitsiviikolla 2013 Raumalla.
Pohjoissaksalaista lapskoussia.

Lapskoussi (saks. Labskaus, ruots. lapskojs, norj. lapskaus), "sekasotku"[1], on etenkin Saksassa ja Skandinaviassa suosittu ruokalaji, joka on tehty keitetystä tai paistetusta naudanlihasta ja perunasta. Myös lampaan- ja poronliha mainitaan eräissä ohjeissa. Ainekset leikataan kuutioiksi, mausteiksi lisätään suolaa ja pippuria sekä laakerinlehti, ja ainekset keitetään yhdeksi keitokseksi, kunnes niistä muodostuu vankka muhennos tai puuromainen seos. Ruokalaji voi sisältää myös porkkanaa, lanttua ja sipulia. Ruokalaji tarjoillaan yleensä leivän, mahdollisesti etikkakurkun ja -punajuuren kera.[2]

Suomessa lapskoussi tunnetaan erityisesti Rauman perinneruokana.[3] Lapskoussi liittyy merenkäynnin perinteisiin. Ruokalajin valmistuksessa hyödynnettiin aiemmin ruoantähteitä, kuten muilta aterioilta tähteeksi jäänyttä lihaa ja läskiä. Sitä pidettiin tästä huolimatta tavallista arkiruokaa parempana. Raumalainen lapskoussi tarjoillaan nykyisin voisulan, punajuuren ja suolakurkun kanssa.[4]

Westfalenilaista säilykelapskoussia.

Sanan alkuperä on tuntematon, mutta ruokaa pidetään yleisesti merimiesten suosimana.[5]

Samantapainen ruoka on Varsinais-Suomessa tunnettu holomuussi.

  1. Suomi-Norja-Suomi Taskusanakirja, s. 520. WSOY, 2000.
  2. Järvelin, Marja (toim.): ”ohjeet: lapskoj, lapskoussi”, Hyvä kokki: 3000 parasta ruokaohjetta, s. 561. Helsinki: WSOY, 1983. ISBN 951-0-11904-0 (suomeksi)
  3. http://www.uusirauma.fi/artikkeli.phtml?id=3471[vanhentunut linkki]
  4. hrm: Lapskoussi - purjelaivojen muonasta merikaupungin perinneruoaksi Hotelli- ja ravintolamuseo. 7.8.2024. Viitattu 27.6.2025.
  5. scouse Online Etymology Dictionary. Viitattu 29.12.2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]