Lappeenrannan vankileiri
Lappeenrannan vankileiri oli Suomen sisällissodan jälkeen vuonna 1918 Lappeenrannan linnoituksessa toiminut vankileiri. Siellä oli kaikkiaan noin 3 000 punavankia, joista kuoli lähes 700. Lappeenranta oli yksi pahamaineisimmista sisällissodan voittaneiden valkoisten perustamista vankileireistä.[1]
Lappeenrannan ”puhdistus”[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vankien kokoaminen Lappeenrannan linnoitukseen alkoi heti valkoisten otettua haltuunsa Lappeenrannan 26. huhtikuuta 1918. Aikaisin aamulla aloitetussa ”puhdistuksessa” valkoisten joukot kiersivät kaupunkia talo talolta ja vangitsivat kaikki, joiden tiedettiin olleen mukana punakaartien toiminnassa. Pelkästään aamupäivän aikana valkoiset saivat noin 400 vankia. Epäiltyjä punaisia jahdattiin myös naapurikunnista. Vangittujen tarkka lukumäärä ei ole tiedossa, mutta valtaosa Lappeenrannan, Lappeen ja Lauritsalan vangituista punaisista koottiin linnoitukseen.[2] Heti kaupungin valtauksen jälkeen paikallisissa lehdissä julkaistiin Mannerheimin helmikuun lopulla antama julistus aseistettujen vihollisten ampumisesta, jolla näin yritettiin laillistaa myös Lappeenrannassa tehdyt teloitukset.[3]
Leirin perustaminen ja vankimäärät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toukokuun alussa Valloitettujen alueiden turvaamisosasto VATO ja Sotavankilaitos päättivät lähettää tilanahtauden vuoksi osan Lahdessa sijaitsevan Hennalan vankileirin vangeista Lappeenrantaan. Sotavankilaitoksen päällikkö V. O. Juvelius esitti jopa 4 000 vangin siirtämistä, mutta lopulta heitä tuli Lappeenrantaan noin 2 700. Vankileiri perustettiin virallisesti 13. toukokuuta ja sen komentajaksi nimitettiin linnoituksessa jo aikaisemmin toimineen Lappeenrannan vankilan johtaja Nikolai Tammelin.[2] Lääkäriksi tuli Kaukaan tehtaiden lääkärinä toiminut Niilo Berner ja ns. kasvatusjohtajaksi Lappeenrannan kirkkoherra Hugo Alfred Kalaja.[3]
Vankiluetteloiden mukaan leirin vankien määrä vaihteli toukokuussa 2 700 ja 3 000 välillä. Hieman yli puolet vangeista oli kotoisin Viipurin läänistä, noin neljäsosa Turun ja Porin läänistä sekä noin 10 prosenttiä Hämeen ja Uudenmaan lääneistä. Alle 18-vuotiaita lapsivankeja joukossa oli 48, joista nuorin oli vain kaksivuotias poika. Heistä kahdeksan kuoli leirillä joko nälkään tai isorokkoon. Lisäksi leirillä saattoi olla vielä joukko äitejä lapsineen, mutta heidät kuitenkin siirrettiin varhaisessa vaiheessa muualle tai vapautettiin.[3]
Teloitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ennen Lappeenrannan vankileirin virallistamista siellä oli vallinnut lähes täydellinen mielivalta. Heti kaupungin valtauksen jälkeen oli asetettu kenttäoikeus, joka jakoi tuomioita toukokuun lopussa tapahtuneeseen valtiorikosoikeuden perustamiseen saakka. Kenttäoikeuden johdossa oli täysin epäpäteviä henkilöitä, joiden toimintaa ohjasi lähinnä kostonhimo. Lappeenrannan kaupungin komendantti oli jo 9. toukokuuta vaatinut Viipurin suojeluskuntapiirin päälliköltä sotatuomarina toimineen hotellinjohtaja Uno Sereniuksen erottamista. Komendantti Aksel Theodor Sahlgrenin mukaan jopa omat sotilaat olivat kiihtyneitä Sereniuksen toimista.[2]
Leirin järjestäytymiseen mennessä vankileirissä oli kahden viikon aikana ehditty Suomen sotasurmat -tietokannan mukaan teloittamaan 135 vankia.[4] Joidenkin tietojen mukaan teloitettujen määrä olisi ollut 206. Tuomiot perustuivat summittaisiin ilmiantoihin ja kohdistuivat lähinnä paikkakunnan omiin punaisiin, vaikka leirillä oli runsaasti vankeja myös Lappeenrannan ulkopuolelta. Jo ennen kenttäoikeuden kuulustelujen alkamista osa vangeista oli siirretty ”toiseen paikkaan”, eikä heidän kohtalostaan ole tietoa. Teloitukset keskittyivät kahteen jaksoon; 25.–28. huhtikuuta sekä 5. toukokuuta. Jälkimmäisenä päivänä teloitettiin muun muassa Lappeenrannan punakaartien sodanjohto.[2]
Valtiorikosoikeuden otettua vastuun tuomioiden jakamisesta jatkui kuolemantuomioiden jakaminen kuitenkin entiseen malliin. Yhteensä Lappeenrannan vankileirillä ammuttiin syyskuun puoliväliin mennessä noin 500 vankia. Teloituspaikkana toimivat linnoituksen vallit. Sotatuomarina toiminut, myöhemmin vuoden 1944 salaisen kenttäoikeuden epäilyistä tunnetuksi tullut Toivo Tapanainen sai kenraali Mannerheimilta jälkeenpäin kiitokset ”Lappeenrannassa erinomaisesti hoidetusta tehtävästään”. Tiedot Lappeenrannan teloituksista ovat säilyneet poikkeuksellisen hyvin, koska Tapanainen säilytti kaikki niihin liittyvät asiakirjansa vastoin annettuja määräyksiä.[5]
Kuolleiden kokonaismäärä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lappeenrannan vankileiri oli toiminnassa 15. syyskuuta 1918 saakka. Sinä aikana leirillä kuoli sotasurmatietokannan mukaan teloituksiin, nälkään ja kulkutauteihin yhteensä 682 vankia.[6] Teloitettujen määrä oli lähteestä riippuen 400–500. Tappavimmat taudit Lappeenrannan vankileirillä olivat isorokko sekä erityisesti kesäkuun puolivälin jälkeen parin viikon ajan riehunut mustarokko.[2] Lappeenrannan vangeista kuoli noin 22 %, joka oli sisällissodan vankileireistä toiseksi suurin luku Tammisaaren vankileirin jälkeen.[7]
Muistomerkki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lappeenrannan linnoitukseen pystytettiin punavankileirin muistomerkki vuonna 1980. Kuvanveistäjä Erkki Kannoston tekemä veistos sijaitsee teloituspaikan lähellä nykyisen Etelä-Karjalan museon pääsisäänkäynnin vieressä. Muistomerkissä olevan reliefin aihe on sama, kuin vuonna 1978 Lahdessa paljastetussa Punavankien muistomerkissä, joka on niin ikään Kannoston teos.[8]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Tikka, Marko ja Arponen, Antti: Koston kevät – Lappeenrannan teloitukset 1918. WSOY, 1999. ISBN 978-951-02345-0-1.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Vankileirit Suomessa (Arkistoitu – Internet Archive) Pala Suomen historiaa. Viitattu 14.2.2014.
- ↑ a b c d e Toivanen, Pekka: ”Punaisten ja valkoisten sota Lappeenrannassa 1918” Lappeenrannan kaupungin historiaa. Viitattu 14.2.2014.
- ↑ a b c Pekkalainen, Tuulikki: Lapset sodassa 1918, s. 69–74. Helsinki: Tammi, 2014. ISBN 978-951-31693-9-8.
- ↑ Sotasurmahaku (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen sotasurmat 1914–1922. Viitattu 14.2.2014.
- ↑ Toivo Tapanainen oli aikansa harmaa eminenssi 1.6.2007. Etelä-Saimaa. Arkistoitu 22.2.2014. Viitattu 14.2.2014.
- ↑ Vuosina 1914–22 sotaoloissa surmansa saaneiden nimitiedosto (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen sotasurmat 1914-1922. Viitattu 14.2.2014.
- ↑ Vankileirit Tampereen yliopiston historiatieteen laitoksen Suomi 80 -sivusto. Viitattu 14.2.2014.
- ↑ Punaisten muistomerkit Lappeenrannassa Työväenmuseo Werstas. Viitattu 14.2.2014.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Koston kevät 1918 Lappeenrannassa Ylen Elävä arkisto (20.4.1999)