Lappalaiset suomalaisessa kansanperinteessä

Suomalaisessa kansanperinteessä lappalaiset olivat erämaaseutujen asukkaita, ehkä saamelaisia.

Ei ole kuitenkaan varmaa, että suomalaisten tarujen lappalaisilla olisi viitattu aina nimenomaan saamelaisten esi-isiin. Sana Lappi saattoi vanhastaan tarkoittaa lähinnä syrjäisessä sisämaassa olevaa paikkaa ja lappalaiset keitä hyvänsä, jotka siellä asustivat. Samaan tapaan kutsuttiin terän syrjää lappeeksi. Syrjäinen Lappi oli ehkä keskeisen rintamaan vastakohta. Yhteisöt saattoivat kutsua erämaiksi niitä osia Lappia, jotka olivat yhteisön vakiintunutta eränkäyntialuetta. Kuitenkaan sanat lappi ja lappea eivät ole minkäänlaisessa luonnollisessa johtosuhteessa toisiinsa – suomen kielessä ei ole johdinaineksia, joiden perusteella sanat voisivat liittyä toisiinsa. Siksi onkin perusteltu lappi-sanan ja nimityksen skandinaavista laina-alkuperää (< muinaisruotsin lappir, joka olisi puolestaan käännös saamelaisten harvinaisesta omakielisestä nimityksestä).^[1]

Historiantutkija Jukka Korpelan mukaan keskiajan kirjallisissa lähteissä "lappalaiset" oli yleisnimitys erämaaseutujen asukkaille, jotka eivät todellisuudessa olleet kielellisesti, kulttuurisesti tai elinkeinoiltaan yhdenmukaista joukkoa. Kuitenkin saamelaisperäistä paikannimistöä ja lainasanastoa tunnetaan eteläisintä Suomea myöten, ja lappi/lappalainen on ainoa nimitys, joka on Suomessa riittävän laajalti tunnettu sopiakseen muinaisten saamelaisten nimitykseksi. Sanan merkityksen hämärtyminen liittyneekin vasta siihen aikatasoon, kun suomalaisheimot keskiajalla levisivät pohjoiseen päin assimiloiden itseensä näitä lappalaisia.

Karjalassa pohjoisempana asuvia ihmisryhmiä on nimitetty lappalaisiksi aivan viime aikoinakin, vaikka nämä eivät saamelaisia olekaan. Esimerkiksi lyydiläiset kutsuvat pohjoispuolellaan asuvia eteläkarjalaisia lappalaisiksi^[2]. Vienalaiset erottivat kaksi eri Lappia. Nykyisin Lappina tunnettua aluetta he kutsuivat nimellä Tulilappi, ja siellä asuvat saamelaiset tunnettiin "tulilappalaisina". Lapiksi he taas kutsuivat Vienassa ja jonkin verran Vienasta itään ja pohjoiseen sijaitsevia eränkäyntialueitaan. Suomessa saamelaiset on tunnettu myös tuhkalappalaisina, erotuksena muista lappalaisiksi kutsutuista.

Suomalaisessa tarustossa lappalaiset ovat olleet monien alueiden aikaisempia asuttajia samaan tapaan kuin hiidet, jättiläiset ja jatulit. Lappalaisten ja taruolentojen on oletettu paenneen sisämaahan ja korpiin leviävän suomalaisasutuksen tieltä yhä syrjäisemmille alueille. Toisaalta pieniksi arveltuja lappalaisia on katsottu edeltäneen isokokoisten jatuleiden kansan. Kertomuksia jättikokoisista alkuasuttajista tiedetään myös saamelaisilta, skandinaaveilta ja muiltakin.

Lappalaisten ja taruolentojen avulla on selitetty muun muassa röykkiöhautojen syntyä. Lappalaisen tekemä kivikasa on ollut esimerkiksi lapinröykkiö. Lappalaisten ja taruolentojen on myös on arveltu jättäneen aarnihautoihin aarteitaan lähtiessään alueelta. Nämä ovat saattaneet asettaa loitsun, että aarteet saisi ylös vain tietyt tunnusteot tekemällä tai vain tiettyyn aikaan.

Lappalaisten katsottiin olevan voimakkaita velhoja ja taikojia. Lappalaisilla oli kyky tenhota, lumota ja hallita ihmisiä taikuudella. Pelottavimpia olivat ehkä lapinnoidat, jotka saattoivat sairastuttaa karjan tai viedä riistan. Tietynlaista kiputilaa kutsuttiin noidannuoleksi, sillä arveltiin, että sen aiheutti näkymätön nuoli, jonka oli ampunut jousellaan lapinnoita.

Lappalaisten lisäksi pohjoisen suunnalla on kerrottu asuneen yhtä lailla taikuuteen kykenevän Pohjolan väen. Nämä kaksi myyttistä kansaa on toisinaan myös käsitetty yhdeksi. Pohjola tosin sijaitsi ehkä vielä kauempana, aivan äärimmäisessä pohjoisessa, ja oli Lappiakin myyttisempi paikka.

Eräiden kertomusten mukaan lappalaiset olivat läsnä jo maailman syntyessä. Lappalainen, toisinaan Joukahaiseksi mainittu, vihasi Väinämöistä, yhtä arvostetuimmista myyttisistä sankareista, ja ampui tämän mereen. Lintu muni munansa meressä ajelehtivan Väinämöisen polvelle. Linnun munat tuhoutuivat, ja niistä syntyi maailmankaikkeus. On muitakin kertomuksia Väinämöisen ja saman lappalaisen yhteenotoista. Joidenkin tulkintojen mukaan tässä voisi olla taustalla käsitys, että maailma on syntynyt kahden vastavoiman ottaessa yhteen.

Kertomuksissa suhtautuminen on toisinaan ollut myös myönteisempää; lappalaisten käsityötaitoa ja taikuuttakin, silloin kun sitä käytettiin hyvään, on arvostettu. Lappalaisten taikakykyjä sekä pelättiin että arvostettiin. Suomalaistenkin kerrotaan käyneen lappalaisten opissa. Joitakin tarinoita seka-avioliitoista lappalaisten kanssa on säilynyt, esimerkiksi taruhenkilö Kirmukarmun kerrottiin avioituneen Sinivuokko-nimisen lappalaisnaisen kanssa.