Lapinokasirkka
| Lapinokasirkka | |
|---|---|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: | Kuusijalkaiset Hexapoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Lahko: | Suorasiipiset Orthoptera |
| Alalahko: | Caelifera |
| Heimo: | Okasirkat Tetrigidae |
| Alaheimo: | Tetriginae |
| Suku: | Tetrix |
| Laji: | fuliginosa |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Tetrix fuliginosa |
|
Lapinokasirkka (Tetrix fuliginosa) on okasirkkoihin lukeutuva pienikokoinen heinäsirkkalaji. Se on luokiteltu Suomen lajiston uhanalaisarvioinnissa 2010 puutteellisesti tunnetuksi (DD), sillä lajista on hyvin vähän havaintoja ja sen riittävän luotettava tunnistaminen on vaikeaa.[1] Ruotsissa se on luokiteltu elinvoimaiseksi.[2]
Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lapinokasirkan erottaminen yleisestä rantaokasirkasta vaatii yksityiskohtaista tutkimista. Lapinokasirkat ovat yleensä yleisväritykseltään syvän mustanruskeita, joskin erilaisia sävyeroja esiintyy. Keskiruumiin selkäkilpi ojentuu pitkälle taaksepäin ja siivet ulottuvat vähintään tämän ulkoneman kärkeen tai hieman pitemmälle. Tuntosarvet ovat lyhyet ja melko paksut. Keskiruumiin selkäpuolen keskellä on heikko harjanne, eikä selkä ole selvästi kupera. Tärkeinä lapinokasirkan erottavina lajituntomerkkeinä sivulta katsottaessa verkkosilmien kohdalla eläimen otsassa on selvä sisäänpäinsuuntautuva lovi. Pienempinä yksityiskohtina takimmaisen raajaparin nilkkojen ensimmäisen jaokkeen alapuolisten ulokkeiden reunat ovat suorat ilman teräviä kärkiä ja keskimmäisen raajaparin reisien reunat ovat muodoltaan aaltoilevat. Ruumiin pituus vaihtelee 13–16 mm välillä.[3]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomesta lapinokasirkkaa on tavattu vain hajanaisesti yksittäisitä paikoista Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin alueelta. Kesällä 2011 laji löydettiin Suomussalmelta[4], jonka lisäksi viimeisimpiä löytöjä on tehty Pisavaaran luonnonpuiston alueelta Rovaniemellä. Eteläisimmät havainnot on tehty Kajaanista. Myös Ruotsissa laji on pohjoinen. Venäjällä levinneisyys ulottuu etelämmäksi, minkä lisäksi laji on tavattu myös Puolasta ja Slovakiasta. Idässä levinneisyys ulottuu aina Venäjän Kaukoitään saakka.[3]
Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lapinokasirkka elää kosteissa mutta avoimissa ympäristöissä. Sitä on tavattu niin vesistöjen ääreltä kuin tienreunoilta ja niityiltäkin. Aikuisia sirkkoja on tavattu Suomesta kesäkuun alusta elokuun alkuun, mutta esiintymiskausi saattaa jatkua myöhempäänkin. Muiden okasirkkojen tapaan lapinokasirkkakaan ei tuota ääntä.[3]
Laji talvehtii toukkana tai täysikasvuisena maaperän tai sammalikon pintakerroksessa. Se sietää poikkeuksellisen hyvin kylmiä olosuhteita, sillä eläimen ruumiinnesteet jäätyvät vasta −6 °C lämpötilassa ja päivittäinen pakastaminen −44 °C lämpötilaan oli kohtalokasta vain neljäsosalle tutkituista yksilöistä. Pakkasensietomekanismi on toistaiseksi tuntematon eikä monien muiden hyönteisten tapaan perustu glyseriinintuotantoon.[5].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Ilpo Mannerkoski, Petri Ahlroth & Anders Albrecht 2010. Suorasiipiset, pihtihäntäiset ja torakat. Julk.: Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.). Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. s. 391–396
- ↑ http://www.artfakta.se/SpeciesFact.aspx?TaxonId=102592
- ↑ a b c Sami Karjalainen: Suomen heinäsirkat ja hepokatit. Tammi 2009. ISBN 978-951-31-4483-8 s. 100–103
- ↑ http://hepokatti.net/havainnot.html (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://eurekamag.com/research/008/006/wintering-similar-features-biology-tetrix-fuliginosa-orthoptera-tetrigidae-theeastern-ussr.php#.UBXkPaDloZE
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ruotsin suorasiipiset kuvina (Arkistoitu – Internet Archive) (ruotsiksi)
|