Lantasalpietari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Puupiirros salpietarin keitosta (Saksa, noin 1580). Kuvassa etu- ja taka-alalla maatumaan kasattuja lantapatterita (C) joista maatunut lantamaan uutetaan raakasalpietarikeitokseksi kattilassa (A). Uutettu salpietariliemi keitetään puhtaammaksi kuvan keskellä kuvatussa keittolaitoksessa (B). Vasemmalla pinossa keitossa suurin määrin tarvittavaa polttopuuta (D)

Lantasalpietaria valmistettiin ennen kaliumnitraatin teollista valmistamista silloin kun kaliumnitraatin louhinta ei tullut kyseeseen. Laidunkarjan tuottamat lantakasat olivat huomattava lantasalpietarin raaka-ainelähde. Bakteerit hapettavat hajoavan eläinlannan urean, ammoniakin ja muut typpipitoiset aineet, minkä seurauksena muodostuu nitraatteja. Esimerkiksi Suomen Pohjanmaalla on ainakin jo 1500-luvulla valmistettu kruunun määräyksestä lantasalpietaria. [1] Lantasalpietaria tarvittiin sodankäynnissä mustaruudin välttämättömänä ainesosana.

Lantasalpietari valmistettiin maatuneesta voimakkaasta eläinlannasta kiehuvalla vedellä uuttamalla, puhdistamalla ja väkevöimällä. 1500-luvulla Ruotsi pyrki saamaan sodankäyntiin omavaraisuutta. Ruudin ainesosista omavaraisia oltiin puuhiilen ja rikin osalta mutta salpietari oli ostotavaraa. Salpietarikeittämöitä perustettiinkin runsaasti Ruotsi-Suomen alueelle jopa Suomeen painottuen. Lantasalpietarinkeitosta tehtiin myös alamaisille veronomainen rasite. [1]

Lantasalpietarin valmistuksen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1500-luvulla Ruotsin kruunu pyrki turvaamaan sodankäynnissä tarvittavan ruudin saannin. Ruudin ainesosista puuhiiltä oli runsaasti saatavilla ja rikkiä kruunu sai Taalainmaan rikkikiisukaivoksista. [1] Ensimmäisistä Suomalaisista lantasalpietarin keittolaitoksista on merkintää 1530-luvulta Turusta ja Ahvenanmaalta. Kustaa Vaasa määräsi vuonna 1539 lisää salpietarikettämöitä perustettavaksi Viipuriin, Savonlinnaan, Hämeenlinnaan ja Kyminkartanoon. Vuonna 1546 Mikael Agricola kuvasi kirjoituksissaan salpietarin valmistusta kuivasta ja lihavasta maasta, poltetun kalkin ja tuhkan kanssa vedellä uuttamalla ja uutos haihduttamalla kuiviin. [1]

Kruunu luopui Suomessa salpietarin keitosta vuonna 1801. Tällöin salpietarin valmistusvastuu sälytettiin tilallisille. Verosuoritus oli puoli leiviskää manttaalia kohden. [2]

Lantasalpietarin keitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lantasalpietari valmistettiin maatuneesta voimakkaasta eläinlannasta kiehuvalla vedellä uuttamalla. Uutos suodatettiin ja väkevöitettiin useita kertoja. Tämän jälkeen kerätty ruskea liuos haihdutettiin keittämällä vesi pois isoissa padoissa. Yhden erän uuttaminen kesti noin 10-12 tuntia ja useiden uutoserien keittäminen useita päiviä, jopa viikkoja. Keitolla aikaansaatu raakasalpietari vielä puhdistettiin ruokasuolasta ja humuksesta liuottamalla raakatavara kuumaan veteen, suodattamalla ja suodos kiteyttämällä. Näin saatu puhdistettu lantasalpietari vielä sulatettiin ja valettiin tarpeiden mukaisiksi levyiksi käyttöä ja varastointia varten. [1]

Ruudinvalmistuksen välituotteeksi valmistuneet salpietarilevyt toimitettiin ruutimyllyihin joissa varsinainen ruuti valmistettiin. [2]

Salpietarin keitto ruudinvalmistukseen päättyi 1850-luvulla. Tällöin valtio lopetti kotimaisen salpietarinkeiton tukemisen ja poisti tuontisalpietarilta tullimaksun. Näin Itä-Intian ja Chilen tuontisalpietari syrjäytti kotimaisen tuotannon. [2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Uola Mikko (päätoimittaja): Räjähteet Suomessa - Historiaa mustasta ruudista 2000-luvulle. Räjähdeyhdistys, 1998. ISBN 952-90-9633-X.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e Räjähteet Suomessa, 1998, sivut 16–20
  2. ↑ a b c Räjähteet Suomessa, 1998, sivut 20–37

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lantasalpietari&oldid=21299404”