Lakitekniikka

Lakitekniikka tarkoittaa menetelmiä ja menettelytapoja, joiden avulla lain sisältö ja perustelut saadaan lakiehdotuksen muotoon. Laajasti ymmärrettynä lakitekniikkaan sisältyy myös lainvalmistelussa käytettävä suunnittelu. Koska lainsäädäntö on tärkeä yhteiskunnan ohjailukeino, edellytetään sen valmistelijoilta laajempaa ymmärrystä kuin pelkkään lain tekniseen toteuttamiseen tarvitaan. Lainvalmistelussa pitää tutkia olemassa oleva lainsäädäntö kotimaassa ja ulkomailla, asettaa tavoitteet ja tutkia käytettävissä olevat toteuttamiskeinot sekä arvioida uuden lain vaikutukset ja siitä koituvat kulut. Suppeassa merkityksessä lakitekniikka tarkoittaa vain säädösten laadinnassa käytettyä tekniikkaa, "pykälänikkarointia".

Lakeja laadittaessa pitää ottaa huomioon myös maata velvoittavat valtiosopimukset ja Euroopan unionin säädökset. Pitää tietää myös esimerkiksi se, ettei asetuksella saa muuttaa lakia. Sekin tulee ottaa huomioon, että lakia kumottaessa kumoutuvat myös lain nojalla annetut asetukset ilman, että siitä erikseen säädetään. Lait kirjoitetaan tiettyä vakiorakennetta noudattaen. Lailla on asiaan kuuluva nimike, lain alussa sitä kuvaava johtolause, yksi tai useampi lainkohta sekä voimaantulosäännös. Lakitekniikassa on tärkeää myös huolellisuus ja tarkkuus. Toisiin säädöksiin viitattaessa niistä käytetään virallista nimeä ja on viitattava juuri tarkoitettuun lainkohtaan.

Lähteet

• Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1997, ISBN 951-855-135-9, osa V palstat 605–608

Kirjallisuutta

• Matti Niemivuo: Lain kirjain. Lakitekniikka ja lakikieli, Edita 2008, ISBN 978-951-37-5183-8