Lahden konserttitalo
| Lahden konserttitalo | |
|---|---|
Konserttitalo ja radiomastot. Kuva on otettu vuosien 1978–1980 välillä. |
|
| Osoite | Sibeliuksenkatu 8, Hollolankatu 2 |
| Sijainti | Lahti |
| Koordinaatit | |
| Valmistumisvuosi | 1954 |
| Suunnittelija | Heikki Siren, Kaija Siren |
| Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla | |
Lahden konserttitalo on Heikki Sirenin ja Kaija Sirenin suunnittelema, vuonna 1954 valmistunut, Lahdessa sijaitseva rakennus.[1] Viipurin Musiikkiopiston Omakotisäätiö järjesti vuonna 1952 Lahden konserttitalosta kutsukilpailun, jonka helsinkiläiset arkkitehdit voittivat.[1]
Tontille ja rakennukseen saatiin sijoitettua monenlaisia tiloja ja toimintoja, vaikka tontti on ahdas.[1] Kymmenkerroksisessa torniosaan sijoitettiin musiikkiopisto ja harjoitussalit.[1] Matalassa osassa puolestaan olivat tavaratalo, ravintola ja konserttisali.[1] Lisäksi Lahden konserttitalossa oli alun perin myös asunto musiikkiopiston johtajalle ja keilahalli.[1] Myös Lahden pääkirjasto ja sen musiikkilainasto toimivat konserttitalolla vuosina 1967–1990.[2]
Felix Krohn -konserttisaliin mahtuu 600 henkeä.[1] Rakennuksen on sanottu olevan arkkitehtuuriltaan "funktionalistisen pidättyväinen", mutta konserttisali näkyy ulospäin "veistosmaisena simpukanmuotona".[1] Hollolankadun puolella rakennusta tukeva pilaristo muodostaa arkadikäytävän, joka "rytmittää katutilaa".[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Kaupunginosat |
| ||||
|---|---|---|---|---|---|
| Asuinalueet | |||||
| Järvet | |||||
| Saaret | Enonsaari | ||||
| Museot |
| ||||
| Rakennukset ja alueet | |||||
| Puistot | |||||
| Luonnonsuojelualueet | |||||
| Patsaat, muistomerkit ja -laatat | |||||
| Tapahtumat |