Tämä on lupaava artikkeli.

Laaksoarho

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Laaksoarho
Bluntleaf Sandwort.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Kohokkikasvit Caryophyllaceae
Suku: Hippuarhot Moehringia
Laji: lateriflora
Kaksiosainen nimi

Moehringia lateriflora
(L.) Fenzl

Katso myös

 Commons-logo.svg Laaksoarho Commonsissa

Laaksoarho (Moehringia lateriflora) on pohjoisella pallonpuoliskolla laajalle levinnyt havumetsävyöhykkeen kohokkikasvi. Suomessa laji on harvinainen ja rauhoitettu. Laaksoarho on Euroopan unionin luontodirektiivin liitteiden II ja IV laji.[1]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laaksoarho.
Laaksoarhon kukka.

Monivuotinen laaksoarho kasvaa 10–15 cm pitkäksi. Sen varret ovat hennot, karvaiset ja ruohomaiset. Kukkimattomat varret ovat suikertelevia, muuten kasvi on kasvutavaltaan koheneva tai pysty. Vastakkain olevat, 1–3 cm pitkät lehdet ovat soikeita, tylpähköjä, ruodittomia, ripsilaitaisia ja vain keskisuonet ovat näkyvissä. Valkoisia, viisiterälehtisiä kukkia on vähän. Terälehdet ovat kynnettömiä ja ehyitä. Kukan verholehdet ovat tylppiä ja epäselvästi suonisia, terälehdet ovat noin kolme kertaa verholehtien pituisia. Emiö on kolmelehtinen, heteitä on 8–10 kappaletta. Laaksoarho kukkii Suomessa heinä-elokuussa. Hedelmä on kuusiliuskaisesti aukeava kota. Siemenet ovat ruskeita ja niissä on pieni valkoinen rasvalisäke. Maavarsiensa avulla laaksoarho muodostaa harvahkoja kasvustoja.[2][3]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laaksoarho on pohjoisen havumetsävyöhykkeen kasvi. Sen päälevinneisyysalue ulottuu Venäjältä Pohjois-Aasian havumetsävyöhykkeen kautta Pohjois-Amerikkaan. Suomessa laaksoarho kasvaa länsirajoillaan. Levinnäisyysalue ulottuu Kuolan niemimaalta Suomen puolelle, paikoin jopa Pohjois-Norjaan ja Ruotsin Lappiin asti. Samoin kasvia tavataan Karjalan kannaksella, Virossa ja Latviassa. Suomessa laaksoarhoa tavataan lähes ainoastaan Pohjois-Suomesta. Joutsenon erillistä esiintymää lukuun ottamatta eteläisimmät havainnot lajista ovat Kuivaniemeltä.[4][5] Runsaimmin lajia kasvaa Kemijoen ja sen sivuhaarojen varrella.[6] Kasvin siirtoistutuksia on Suomessa testattu Kitisen Kelukoskella.[7]

Euroopalle uutena kasvilajina laaksoarhon löysi Utsjoen pappi Jacob Fellmann Sodankylän eteläpuolelta vuonna 1825.[8]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa laaksoarho kasvaa kuivahkoissa koivuvaltaisissa tulvametsissä ja pensaikkoisilla niityillä yhdessä tuoksusimakkeen (Anthoxanthum odoratum) ja kulleron (Trollius europaeus) kanssa. Laji leviää tehokaasti tulvavesien mukana. Laaksoarhoa uhkaa Suomessa tyypillisten kasvupaikkojen umpeenkasvu ja rakentaminen.[4][9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio. Helsinki: Tammi, 2005 (2003). ISBN 951-31-2924-1.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Ulvinen, Tauno: Laaksoarho. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 192.
  • Väre, Henry, Suomen rantakasvio. Metsäkustannus Oy, Helsinki 2011.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Luontodirektiivin putkilokasvien seuranta (s. 15) Ympäristö.fi. Viitattu 1.3.2012.
  2. Retkeilykasvio 1998, s. 103, 105.
  3. Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 129.
  4. a b Ulvinen 1997, s. 192.
  5. Den virtuella floran: Ryssnarv (myös levinneisyyskartat) (ruotsiksi) Viitattu 1.3.2012.
  6. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Laaksoarhon levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 1.3.2012.
  7. Suomen ympäristökeskus: Uhanalaisten kasvien siirtoistutukset (SY453) Ympäristö.fi Viitattu 1.3.2012.
  8. Väre 2011, s. 46.
  9. Lapin ELY: Törmäoja Ympäristö.fi Viitattu 1.3.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]