Kääpiöplaneetta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kääpiöplaneetta on Aurinkoa kiertävä kappale, joka on riittävän suuri, että sen oma painovoima riittää muokkaamaan kappaleen suunnilleen pallonmuotoiseksi. Kääpiöplaneetat eroavat planeetoista siten, että niiden kiertoratojen läheisyydessä voi liikkua muitakin merkittävän kokoisia kappaleita. Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni (IAU) otti tämän määritelmän käyttöön 24. elokuuta 2006. Nykyisiä kääpiöplaneettoja ovat Ceres, Eris, Haumea, Makemake ja Pluto. Kääpiöplaneettaa ei pidä sekoittaa pikkuplaneettaan.

Cereksen lisäksi myös suurimmat asteroidit saattavat täyttää IAU:n vaatimukset kääpiöplaneetoiksi, kuten Vesta ja Pallas, jotka ovat lähes pyöreitä ja joita pidettiin vielä planeettoina ennen vuotta 1850. Joidenkin tähtitieteilijöiden mukaan kääpiöplaneettoja on uuden määritelmän mukaan yli 53, eli kääpiöplaneetan kokorajoitusta pitäisi mahdollisesti vielä täsmentää.

Kääpiöplaneettoihin kuulunee useita Kuiperin vyöhykkeen kappaleita, kuten Quaoar tai Orcus.

Nykyiset kääpiöplaneetat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 2008 lähtien viisi aurinkokunnan kohdetta on luokiteltu kääpiöplaneetoiksi. Kolme näistä, Ceres, Eris ja Pluto luokiteltiin kääpiöplaneetoiksi jo alun perin vuonna 2006. Makemake ja Haumea saivat luokituksen vuonna 2008. On todennäköistä, että luokkaan lisätään uusia jäseniä lähitulevaisuudessa. IAU on lisäksi luokitellut mm. Pluton ja Makemaken plutoideiksi.

  1. Ceres – Löydettiin 1. tammikuuta 1801 (eli 45 vuotta ennen Neptunuksen löytämistä). Pidettiin planeettana puoli vuosisataa, kunnes se uudelleenluokiteltiin asteroidiksi. Luokitus muutettiin kääpiöplaneetaksi 13. syyskuuta 2006.
  2. Pluto – Löydettiin 18. helmikuuta 1930. Pidettiin planeettana 76 vuotta, kunnes uudelleenluokiteltiin kääpiöplaneetaksi 24. elokuuta 2006.
  3. Eris – Löydettiin 5. tammikuuta 2005. Kutsuttiin mediassa "kymmenenneksi planeetaksi", ja hyväksyttiin kääpiöplaneetaksi 13. syyskuuta 2006.
  4. Makemake – Löydettiin 31. maaliskuuta 2005, ja hyväksyttiin kääpiöplaneetaksi 11. heinäkuuta 2008.
  5. Haumea – Löydettiin 28. joulukuuta 2004, ja hyväksyttiin kääpiöplaneetaksi 17. syyskuuta 2008.

Kääpiöplaneetoista kahta on tutkittu luotaimilla. NASAn Dawn ja New Horizons saavuttivat Ceresin ja Pluton vuonna 2015. Ennen matkaansa Cerekselle Dawn-luotain tutki ja kiersi potentiaalista kääpiöplaneettaa, Vestaa, vuosina 20112012.[1][2]

Tietoa kääpiöplaneetoista
Nimi Aurinkokunnan
alue
Kuva Kiertoradan
säde (AU)
Kiertoaika
(vuotta)
Kiertonopeus (km/s) Inklinaatio (°) Eksentrisyys Planetaarinen diskriminantti
Ceres Asteroidivyöhyke 1 Ceres 2,77 4,60 17,882 10,59 0,080 0,33
Pluto Kuiperin vyöhyke 134 340 Pluto 39,48 248,09 4,666 17,14 0,249 0,077
Haumea Kuiperin vyöhyke 136 108 Haumea 43,34 285,4 4,484 28,19 0,189 ?
Makemake Kuiperin vyöhyke 136 472 Makemake 45,79 309,9 4,419 28,96 0,159 ?
Eris Hajanainen kiekko 136 199 Eris 67,67 557 3,436 44,19 0,442 0,10

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. C. T. Russell et al.: Dawn at Vesta: Testing the Protoplanetary Paradigm. Science, 2012, 336. vsk, nro 684, s. 684-. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 28.4.2014. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Dawn - Mission Status: 2012 (Luotain jätti Vestan taakseen 5. syyskuuta 2012) NASA. Viitattu 28.4.2014. (englanniksi)