Käyttöomaisuus
Käyttöomaisuus tarkoittaa Suomen yritysverotuksessa eräitä pysyvään käyttöön tarkoitettuja omaisuuden lajeja.
Käyttöomaisuuden käsitettä käytetään elinkeinoverotuksessa. Käyttöomaisuutta ovat maa-alueet, arvopaperit, rakennukset, koneet ja kalusto. Käyttöomaisuutta ovat myös erikseen luovutettavissa olevat aineettomat oikeudet kuten patentit. Käyttöomaisuuteen luetaan lisäksi soran- ja hiekanottopaikat, kaivokset, kivilouhokset, turvesuot ja vastaavat hyödykkeet.[1] Käyttöomaisuus on hankittu käyttöön, ei luovutettavaksi.[2]
Kulumatonta käyttöomaisuutta ovat maa-alueet, arvopaperit ja muut sellaiset hyödykkeet. Kulumattomaan käyttöomaisuuteen kuuluvat myös osuudet toisista yhtiöistä ja taide-esineet.[1][2][3]
Kuluvaa käyttöomaisuutta ovat esim. koneet ja kalusto sekä rakennukset. Myös patentit, maa-ainesten ottopaikat ja muut sellaiset taloudellisesti ja fyysisesti kuluvat hyödykkeet luetaan kuluvaan käyttöomaisuuteen.[2][3]
Jako kulumattomaan ja kuluvaan käyttöomaisuuteen on tärkeä mm. poistoja tehtäessä. Omaisuuden kuluminen otetaan verotuksessa huomioon verovähennyksiin oikeuttavina poistoina.[3] Kulumattomasta käyttöomaisuudesta ei pääsääntöisesti saa tehdä poistoja eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta.[2]
Ennen vuotta 1997 termiä käyttöomaisuus käytettiin myös yritysten taseissa. Nykyisin vastaavassa merkityksessä käytetään nimitystä pysyvät vastaavat.[4]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Laki elinkeinotulon verottamisesta (24.6.1968/360) 12 §
- ↑ a b c d Ojala, Ilkka: Kuluva käyttöomaisuus verotuksessa Tilisanomat.fi 16.5.2006
- ↑ a b c Käyttöomaisuus (Arkistoitu – Internet Archive) Verohallinto
- ↑ Tiina Hautakoski: Rakennusten käsittely Vantaan kaupungin käyttöomaisuuskirjanpidossa, s. 7. Haaga-helia ammattikorkeakoulu, 2016. Teoksen verkkoversio.