Kyyroksen kasvatus

Kyyroksen kasvatus
Κύρου παιδεία
Teoksen kansilehti vuodelta 1773.
Alkuperäisteos
Kirjailija	Ksenofon
Kieli	muinaiskreikka (klassinen)
Genre	kuvitteellinen elämäkerta, poliittinen filosofia
Julkaistu	n. 370 eaa.
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta
Infobox OK

Kyyroksen kasvatus (m.kreik. Κύρου παιδεία, Kyrū paideia; lat. Cyropaedia) on Ksenofonin kirjoittama teos, joka on osittain kuvitteellinen Kyyros Suuren elämäkerta. Se pyrkii osoittamaan, miten kansalaisista voidaan kasvattaa hyveellisiä ja urheita, ja esittää Kyyroksen viisaan ja hyvän hallitsijan esikuvana.

Historia

Teoksen synty

Ksenofonin elämän ja uran kannalta ratkaisevin tapahtuma oli hänen osallistumisensa Kyyros nuoremman sotaretkelle vuonna 401 eaa. Tästä epäonnistuneesta mutta kuuluisasta retkestä syntyi teos Kyyroksen sotaretki (Anabasis), joka on hänen merkittävin historiallinen teoksensa ja nosti hänet antiikin historian suurten nimien joukkoon. Samalla Ksenofonin johtama kymmenentuhannen kreikkalaisen palkkasoturin vetäytyminen Persian sydänmailta takaisin Kreikkaan teki hänestä myös yhden antiikin arvostetuimmista sotilasjohtajista ja taktikoista. Tämä kokemus muodosti perustan hänen myöhemmälle kirjalliselle ja ajattelulliselle tuotannolleen.

Palattuaan Kreikkaan Ksenofon kohtasi kotikaupunkinsa Ateenan hänelle vihamielisenä: Ksenofonin opettaja Sokrates oli teloitettu, ratsuväen sääty oli epäsuosiossa eikä hänellä ollut enää siteitä, jotka olisivat sitoneet hänet kaupunkiin. Hän liittyi Spartan kuninkaan Agesilaos II:n joukkoihin ja taisteli jopa Ateenaa vastaan Koroneian taistelussa vuonna 394 eaa. Tästä alkoi hänen pitkä maanpakolaisuutensa, jonka aikana hän asui pääosin Skilluksessa Olympian lähettyvillä. Siellä hän kirjoitti suurimman osan teoksistaan, muun muassa Kyyroksen sotaretken, Kyyroksen kasvatuksen, Agesilaoksen sekä useita käytännöllisiä tutkielmia.

Ksenofonin Kyyroksen kasvatus on eräänlainen poliittinen romaani, jonka pohjana on Persian valtakunnan perustajan Kyyros Suuren elämä. Teos pyrkii osoittamaan, miten kansalaisista voidaan kasvattaa hyveellisiä ja urheita, ja se esittää Kyyroksen viisaan ja hyvän hallitsijan esikuvana. Historiallisena teoksena sillä ei kuitenkaan ole lainkaan todistusvoimaa. Ksenofon omaksui Kyyrosta ja hänen hallituskautensa päävaiheita koskevat aikansa kertomukset ilman aikomustakaan alistaa niitä kriittiseen tarkasteluun; eikä meillä ole syytä olettaa, että hänen kuvauksensa persialaisista tavoista ja kasvatuksesta olisi muuta kuin fiktiota. Tiedämme nimittäin, että monet persialaisten käytännöt Dareios I:n ja hänen seuraajiensa aikana poikkesivat niistä, joita Ksenofon teoksessaan liittää persialaisiin — ja Ksenofon itsekin myöntää tämän.

Lisäksi Ksenofon ei voinut tietää enempää Kyyroksen ajan persialaisista kuin muutkaan kreikkalaiset; ja vaikka sivuutettaisiin hänen kuvauksensa epätodennäköisyys, voimme olla varmoja, ettei hän voinut tuntea monia niistä asioista, jotka hän on sisällyttänyt romaaniinsa. Hänen tarkoituksenaan oli esittää, millainen valtio voisi olla, ja hän sijoitti kertomuksensa riittävän kauas ajassa ja paikassa, jotta se voisi vaikuttaa mahdolliselta. Todelliset rakennusaineet, joista hän kokosi poliittisen järjestelmänsä, olivat hänen omat filosofiset käsityksensä sekä Spartan tavat. On esitetty, että Ksenofon olisi kirjoittanut teoksen eräänlaisena vastauksena Platonin Valtiolle, toisin sanoen erilaiseksi valtioutopiaksi.

Vaikutus ja tekstihistoria

Kyyroksen kasvatus saavutti suuren suosion erityisesti Roomassa ja sitä pidettiin esikuvallisena oppaana valtakunnan johtamiseen.

Teoksesta on säilynyt lukuisia käsikirjoituksia samoissa käsikirjoituksissa, jotka sisältävät useita muita Ksenofonin teoksia. Sen kreikankielisen tekstin ensimmäinen painettu laitos (editio princeps) oli Ksenofonin teosten yleislaitoksessa, jonka toimitti Euphrosynus Boninus ja painoi Philippus Junta (Filippo Giunta), ja joka oli omistettu paavi Leo X:lle (Firenze, 1516, fol.).

Sisältö

Teos käsittää kahdeksan kirjaa. Se ei sovi suoraan mihinkään niistä luokista, joihin Ksenofonin teokset tavallisesti jaetaan: historia, filosofia ja erilaiset esseet. Se on pikemminkin historiallinen romaani, länsimaisen lajin varhainen edelläkävijä. Teoksessa Ksenofon käyttää runsaasti taiteellista vapautta: hänen kuvaamansa Persia ei ole historiallinen todellisuus vaan Spartan ihanteiden mukaan muokattu mallivaltio. Persialaisten tavat, kasvatus, sotajärjestys ja jopa uskonnolliset käytännöt heijastavat Spartan kurinalaisuutta ja Sokrateen ajattelua. Kyyroksen armeija ja sotataito muistuttavat enemmän kreikkalaista falangia ja Ksenofonin omia kokemuksia kuin itämaista sotajoukkoa.

Teoksen kansilehti englanninkielisestä käännöksestä vuodelta 1803.

Vaikka Kyyroksen kasvatus sisältää myös selviä historiallisia virheitä, kuten virheelliset kuvaukset Egyptin valloituksesta ja Kyyroksen kuolemasta – tämän esitetään kuolleen rauhallisesti sängyssään, vaikka Herodotoksen mukaan hän kuoli sotaretkellä massageetteja vastaan – sen arvo ei perustu faktuaaliseen tarkkuuteen vaan ideologiseen ja kirjalliseen kokonaisuuteen. Teos kokoaa yhteen Ksenofonin elämänkokemuksen, sotilaallisen asiantuntemuksen, sokraattisen filosofian ja poliittisen ihanneajattelun. Sen todellinen aihe ei ole Kyyroksen kasvatus vaan hallitsemisen taito: miten tulee hallita ja miten tulla hallituksi. Teoksen henki on läpikotaisin kreikkalainen, ja sen didaktinen tavoite on esittää ihanteellinen hallitsija ja monarkia.

Kirja I

Ksenofon aloittaa pohdinnalla siitä, kuinka ihmisille on yleensä helpompaa hallita eläimiä kuin muita ihmisiä, mutta Kyyros Suuren esimerkki pakottaa muuttamaan käsitystä: hän sai valtavat joukot tottelemaan, myös sellaiset, jotka olivat kaukana, eivät olleet koskaan nähneet häntä tai tiesivät etteivät näkisi. Tämän jälkeen kuvataan persialaisten lakien ennakoivaa kasvatustapaa ja “vapaata toria”, jonka yhteyteen palatsi ja virastot on rakennettu ja josta kauppahäly on siirretty pois; tori on jaettu neljään osaan lapsille, nuorukaisille, täysikasvuisille ja yli sotaiän oleville, ja eri ikäryhmien velvollisuuksia sekä järjestystä täsmennetään.

Kertomuksessa seurataan myös Kyyrosta lapsena Meediassa isoisänsä Astyageen luona: hän jakaa lihaa palvelijoille ”lahjoina”, suhtautuu leikillisesti Sakakseen, osallistuu viinin kaatamiseen ja haluaa metsästämään; Mandaneen lähtiessä Astyages pyytää jättämään Kyyroksen luokseen. Lopulta hän päättää lähettää Kyyroksen matkaan runsain varustein ja saattoväki liikuttuu kyyneliin. Myöhemmin Kyyroksen jo ollessa täysikasvuinen Kyaksares II lähettää Persiaan pyynnön, että Kyyros tulisi Meediaan sotajoukon johtajaksi. Kirjassa annetaan myös sodanjohdollisia opetuksia, kuten alaisten luottamuksen hankkiminen sekä erilaiset taidot marssista, leiriytymisestä ja vartiovuoroista aina maaston ja vihollisen liikkeiden huomiointiin.

Kirja II

Kyyros saapuu Meediaan ja neuvottelee Kyaksareen kanssa tulevasta sodasta: rajojen ylitys tapahtuu uskonnollisin menoin, minkä jälkeen Kyyros esittelee joukkonsa ja kuulee yksityiskohtaisen arvion vihollisten joukoista, jotka ovat lukumäärältään selvästi suuremmat. Kyyros päättelee, ettei määrällinen lisäys auta, vaan ehdottaa persialaisten uudelleenvarustamista raskaaseen lähitaisteluun sopivilla aseilla ja vastuunjakoa niin, että persialaiset käyvät suoraan vihollisen kimppuun ja liittolaisten ratsuväki hoitaa pakenevat. Kyyros rohkaisee ja tasavertaistaa persialaiset tarjoamalla heille saman aseistuksen ja mahdollisuuden nousta ”vertaisten” joukkoon ansioiden perusteella. Hän painottaa rohkeutta, kurinalaisuutta ja johtajien velvollisuutta kehittää alaistensa kykyjä. Hän myös järjestää systemaattisen koulutuksen, kilpailut, yhteismajoituksen sekä palkitsemisjärjestelmän ja kurinpidon, joiden tarkoituksena on vahvistaa paitsi sotilaiden sotataitoa myös yhteenkuuluvuutta, kuuliaisuutta ja henkistä kestävyyttä ennen vihollisen kohtaamista.

Kyyros rohkaisee miehiä kilvoittelemaan urheudessa lupaamalla ansioiden mukaista arvostusta ja osoittaa puheillaan, että voitto ja yhteinen menestys syntyvät jokaisen omasta panoksesta. Keskusteluissa ja puheissa korostuvat oikeudenmukaisuus, halu palkita hyve ja ajatus siitä, että johtajan tulee voittaa alamaisensa puolelleen hyvällä kohtelulla eikä pakolla. Kyyros järjestää harjoituksia ja leikkimielisiä taisteluita, joissa yhdistyvät kurinalaisuus ja ilo, sekä kiinnittää huomiota joukkojen järjestykseen, kuuliaisuuteen ja liikkeiden sujuvuuteen.

Lopuksi kertomus siirtyy konkreettiseen sotilaalliseen toimintaan: Kyyros suunnittelee yhdessä Kyaksareen kanssa Armenian alistamista ovelan metsästysretken varjolla, antaa yksityiskohtaiset käskyt joukkojen liikkeistä ja huolehtii sekä salailusta että huollosta. Kaiken kaikkiaan hän esiintyy maltillisena mutta päättäväisenä johtajana, jossa yhdistyvät neuvokkuus, hurskaus ja käytännöllinen sotataito.

Kirja III

Kyyros saa tiedon Armenian ja Kaldean oloista ja havaitsee, että sodan seurauksena laajoja alueita on jäänyt viljelemättömiksi. Seuraavana päivänä Tigranes saapuu varustautuneena Kyyroksen luo, ja tämän ympärille kokoontuu suuri joukko ratsumiehiä, jousimiehiä ja kevyttä jalkaväkeä. Kyyros uhraa jumalille, ja saatuaan suotuisat ennusmerkit hän kutsuu Persian ja Meedian johtajat koolle ja pitää heille puheen. Hän osoittaa vuoristoalueiden strategisen merkityksen ja ehdottaa niiden valtaamista, jotta sekä armenialaiset että kaldealaiset pakotettaisiin rauhallisempaan ja järjestyneempään suhteeseen. Samalla korostetaan nopeuden ja päättäväisyyden ratkaisevaa merkitystä hankkeen onnistumiselle.

Kyyros kuulustelee Armenian kuningasta. Noël Coypelin maalaus.

Kyyros viimeistelee liittonsa armenialaisten ja kaldealaisten kanssa, kieltäytyy ottamasta lahjuksia itselleen ja ohjaa saadut varat joukkojen ja liittolaisten vahvistamiseen, mikä lisää hänen arvovaltaansa ja valmiuttaan tuleviin toimiin. Hän järjestää armeijansa huolellisesti, palkitsee ansioituneita, rohkaisee sotilaita ja johtajia yhteishenkeen ja kurinalaisuuteen sekä painottaa, että todellinen voima syntyy kestävyydestä, kuuliaisuudesta ja oikea-aikaisesta toiminnasta.

Kyyros suostuttelee Kyaksareen siirtymään puolustuksesta hyökkäykseen ja vie persialaisten, armenialaisten ja kaldealaisten yhdistyneen armeijan Assyriaan, missä hän uskonnollisin menoin, tarkalla tiedustelulla ja harkitulla taktiikalla valmistaa joukot taisteluun. Lopulta persialaiset etenevät järjestäytyneesti, laulavat paiaania ja ryntäävät yhtenäisenä falangina, mikä murtaa assyrialaisten vastarinnan ja pakottaa heidät pakenemaan linnoituksiinsa. Kaikki osoittaa Kyyroksen johtajuuden, sotilaallisen kurin ja moraalisen kasvatuksen ratkaisevan merkityksen.

Kirja IV

Kyyros kokoaa joukkonsa ja tarkastaa muonavarat, kehottaen huolehtimaan runsaasta varustautumisesta tulevien ratkaisujen varalta. Hän arvioi haavoittuneiden tilanteen ja palkitsee ansioituneita, erityisesti Khrysanthaan, jota arvostaa sekä kuuliaisena että kykenevänä johtajana. Kyyros antaa sotilaallisia ohjeita järjestyksen säilyttämisestä hyökkäyksessä, varoittaa ryöstelynhalusta voiton hetkellä ja korostaa, että todellinen hyöty saavutetaan kurinalaisuudella, ei ahneudella. Hän muistuttaa voiton tuovan kaiken vallan, mutta vain niille, jotka pysyvät sotilaina eivätkä muutu kuormankantajiksi, ja painottaa, että menestys edellyttää myös persialaisen ratsuväen kehittämistä, jotta saavutetut edut voidaan todella hallita.

Tämän jälkeen kuvataan, kuinka Kyyros järjestää valloitetun alueen hallinnon. Hän päättää vapauttaa aseensa luovuttaneet vangit ja antaa heidän jatkaa elämäänsä entisillä asuinsijoillaan perheidensä kanssa sillä ehdolla, etteivät he enää taistele; näin hän pyrkii turvaamaan alueen pysyvän asutuksen ja vähentämään vastarintaa. Samalla Kyyros huolehtii leirin turvallisuudesta, muonituksesta ja saaliin jakamisesta oikeudenmukaisesti liittolaisten kesken ja rohkaisee joukkoja kurinalaisuuteen. Hän ottaa vastaan uusia liittolaisia ja alistuvia ryhmiä, ja järjestää heille asemat armeijassa. Kyyros esiintyy määrätietoisena johtajana, joka yhdistää harkitun ankaruuden suostuttelevaan politiikkaan liittolaisten ja alamaisten sitouttamiseksi.

Kirja V

Ksenofon kuvaa, kuinka Kyyros osoittaa maltillisuutta ja harkintaa sekä ihmisten että vallan suhteen: hän jakaa saaliin oikeudenmukaisesti, kieltäytyy itse näkemästä Abradataan vaimoa Pantheiaa peläten kauneuden voimaa ja keskustelee Araspeen kanssa intohimon luonteesta, korostaen itsehillintää ja vapaaehtoista halua. Samalla Araspes kuitenkin vähitellen rakastuu Pantheiaan.

Pantheia, Kyyros ja Araspes. Laurent de La Hyren maalaus, n. 1631–1634.

Kyyros pyrkii sitouttamaan meedialaiset ja liittolaiset vapaaehtoisesti luokseen ja puhuu heille avoimesti, minkä seurauksena he päättävät jäädä hänen rinnalleen. Gobryaan joukkoihin liityttyään Kyyros osoittaa oikeudenmukaisuutta ottamalla vastaan tämän lahjat mutta antamalla ne edelleen tyttärelle ja tulevalle puolisolle. Sotaretken edetessä Kyyros tarkastelee tilannetta strategisesti, rohkaisee liittolaisiaan ja perustelee hyökkäystä Babyloniin sillä, että vihollisten pelko ja hajanaisuus ovat heidän heikkoutensa, kun taas heidän oma joukkonsa on kasvanut ja vahvistunut voittojen ja uusien liittolaisten myötä.

Tämän jälkeen kuvataan Kyyroksen järjestelmällistä etenemistä kohti Babylonia. Hän järjestää joukkonsa huolellisesti, johtaa kurinalaisesti antaen selkeitä käskyjä ja tuntee komentajansa nimeltä. Seuraa Gadataan petosyrityksen paljastuminen ja assyrialaisten epäonnistunut väijytys, jonka Kyyros torjuu nopeasti, pelastaen Gadataan ja surmaten hyökkääjät. Kyyros huolehtii haavoittuneista, rankaisee kurittomuudesta, opettaa liittolaisilleen yhteistoiminnan merkitystä ja solmii järjestelyn, jossa viljelijöille taataan rauha mutta aseistautuneita vastaan jatketaan sotaa. Lopuksi Gadatas liittyy Kyyroksen mukaan menettäen entisen asemansa mutta saaden turvan. Kyyros jatkaa etenemistään harkiten, välttäen suoraa lähestymistä Babylonin muureille, mutta ottaen haltuunsa linnoituksia ja valmistellen seuraavia sotatoimia yhteistyössä Kyaksareen kanssa.

Kirja VI

Liittolaiset kokoontuvat Kyaksareen eteen pohtimaan, jatketaanko sotaretkeä vai hajotetaanko armeija. Useat liittolaiset korostavat yhteisen sotajoukon voimaa verrattuna erillään toimimiseen sekä sitä, että hajottaminen hyödyttäisi vihollisia. Kyyros myöntää, että armeijan hajottaminen vahvistaisi vastustajia, mutta tuo esiin käytännölliset vaarat: talven lähestymisen, muonan ja majoituksen puutteen sekä sen, että viholliset ovat linnoittautuneet. Hän ehdottaa ratkaisuksi linnoitusten valtaamista vihollisilta ja omien tukikohtien rakentamista, jotta huolto ja turvallisuus varmistettaisiin. Liittolaiset hyväksyvät suunnitelman yksimielisesti ja sitoutuvat rakentamaan sotakoneita ja linnoituksia. Kyyros järjestää joukot terveelliselle alueelle, huolehtii varustelusta ja harjoituksista sekä valmistautuu tuleviin koitoksiin, samalla kun tiedot Assyrian kuninkaan liikkeistä vahvistavat sodan jatkumisen todennäköisyyden.

Araspes palaa vakoilutehtävästä ja raportoi Kyyrokselle vihollisten lukumäärästä, taistelujärjestyksestä ja aikeista, minkä perusteella Kyyros antaa yksityiskohtaiset käskyt oman armeijansa järjestämisestä ja eri aselajien sijoittamisesta ennen ratkaisevaa taistelua. Tämän jälkeen esitetään koskettava kohtaus, jossa Abradatas valmistautuu taisteluun Pantheian lahjoittamissa varusteissa ja puolisot hyvästelevät toisensa. Sitten Kyyros uhraa ja pitää joukoilleen rohkaisevan puheen, jossa hän muistuttaa heidän yhteisestä menestyksestään ja keskinäisestä luottamuksestaan vastakohtana vihollisten hajanaisuudelle ja epäluottamukselle.

Kirja VII

Kroisos Kyyroksen edessä. Historiakuvitusta vuodelta 1915.

Kyyroksen joukot valmistautuvat taisteluun rukouksin ja uhrein, jonka jälkeen Kyyros johtaa armeijan kohti vihollista, joka on asettunut taistelurintamaan. Hän tunnistaa vastustajan liikkeet ja vastaa niihin suunnitelmallisesti, jakamalla ohjeita alaisilleen. Taistelun alettua Kyyroksen joukot hyökkäävät tehokkaasti. Abradatas johtaa vaunujensa kanssa läpimurtohyökkäystä egyptiläisten falangia vastaan, mutta kaatuu taistelussa. Lopulta persialaiset saartavat ja kukistavat egyptiläiset, jotka antautuvat Kyyroksen ehdoin. Voiton jälkeen Kyyros valtaa Sardeen kaupungin ovelalla yöiskulla, rankaisee kurittomia joukkoja ja suojelee kaupungin järjestystä. Vankina olleelle Kroisokselle hän osoittaa kunnioitusta ja myötätuntoa, keskustellen tämän kanssa menneistä erehdyksistä, kohtalosta ja onnellisuudesta. Kroisos kertoo Delfoin oraakkelin ennustuksista ja omista virheistään, jotka johtivat hänen tappioonsa. Lopuksi Kyyros päättää armahtaa Kroisoksen, sallien tälle entisen elintapansa ja perheensä.

Kyyros käskee ystävänsä ottaa haltuun Sardeessa olleet aarteet ja kunnioittaa jumalia. Hän etsii kaatunutta Abradatasta ja saa kuulla tämän kuolleen urheasti taistelussa. Abradataan puoliso Pantheia on tuonut miehensä ruumiin paikalle, istuu tämän vierellä ja lopulta tekee itsemurhan. Myös palvelijat surmaavat itsensä tämän jälkeen. Kyyros kunnioittaa heidän muistoaan rakentamalla heille suuren haudan.

Pantheia surmaa itsensä Abradataan kuoltua. Peter Paul Rubensin maalaus, n. 1635–1638.

Kyyros lähettää Adusioksen rauhoittamaan Kaarian ja Hyspasteen valloittamaan Hellespontista Fryygiaa. Hän liittää hallintaansa useita kansoja ja varustaa suuren armeijan, jolla lähtee kohti Babylonia. Kyyros piirittää kaupungin, ja hyödyntää juhlaillan aiheuttamaa humalaa ja vartioimattomuutta ohjatakseen joukkonsa sisään kaupunkiin kuivattuaan joen. Niin hän valtaa kaupungin yöllä ja surmaa kuninkaan. Valloituksen jälkeen hän järjestää hallinnon, jakaa palkinnot liittolaisilleen ja kehottaa babylonlaisia jatkamaan työtään ja maksamaan veronsa. Lopulta hän haluaa vetäytyä hallitsijalle sopivaan yksityisyyteen, jotta hänen aikansa ei kuluisi loputtomiin kansanjoukkojen vastaanottamiseen, ja pyytää ystäviltään neuvoa, kuinka säilyttää hyvä hallinto ja samalla ystävien läheisyys.

Kirja VIII

Viimeinen kirja on eräänlainen yhteenveto Kyyroksen kuninkuudesta. Ksenofon kuvaa, kuinka Kyyros osoitti johtajuuttaan jakamalla lahjoja, huolenpitoa ja arvostusta liittolaisilleen sekä järjestämällä juhlia, joissa hän vahvisti ystävyyssuhteitaan ja uskollisuutta. Hän järjesti lahjojen jaon oikeudenmukaisesti ja rohkaisi toisia toimimaan hyveellisesti. Kyyros perusti hallintorakenteita, nimitti vastuuhenkilöitä eri aloille ja kehitti järjestelmän, jossa jokainen sai asemansa ansioidensa mukaan. Hän perusti koulutuskeskuksia ja edisti kurinalaisuutta ja hyveellistä elämää sekä asetti esimerkillään vaatimuksia muille. Hän edisti uskonnonharjoitusta ja oikeudenmukaisuutta, eikä hyväksynyt moraalitonta toimintaa. Hän vaali hyveitä, kuten kohtuullisuutta ja oikeudenmukaisuutta, ja johti esimerkillisesti metsästysretkillä ja juhlamenoissa. Kyyros ei pyrkinyt omaan loistoon vaan yhteiseen hyötyyn, ja hänen anteliaisuutensa loi uskollisuutta. Hän piti rikkautta välineenä yhteisen hyvän edistämiseksi, ei itsetarkoituksena. Hänen hallintotapansa ja esimerkkinsä johtivat uskollisuuteen, kiitollisuuteen ja korkeaan moraaliin, jättäen pysyvän vaikutuksen hänen ystäviinsä ja seuraajiinsa.

Kyyroksen valtakunta ulottui laajalle ja hän hallitsi alamaisiaan kuin omia lapsiaan, saaden heiltä kunnioitusta isän tavoin. Hän loi järjestelmällisen hallinnon, nimitti satraappeja eri alueille ja perusti toimivan viestiverkoston, jossa viestit kulkivat nopeasti hevosasemiin perustuen. Hän jakoi valtakunnan hallinnon luotettaville ystävilleen, joille myönnettiin maita ja kaupunkeja. Armeijansa hän rakensi huolellisesti: jalkaväestä, ratsuväestä ja sotavaunuista koostuva sotajoukko oli kurinalainen ja varustettu hyvin. Hän piti järjestystä yllä leirissä, suunnitteli varustuksen ja sijoitti joukot taktisesti. Hän edisti yhtenäisyyttä, oikeudenmukaisuutta ja uskollisuutta niin kansalaisten kuin ystävien keskuudessa. Persialaisten elämäntapa hänen aikanaan oli kurinalainen ja yhteisöllinen, mutta myöhemmin moraali rappeutui ja ylellisyyden tavoittelu sekä epäoikeudenmukaisuus lisääntyivät.

Lopussa Ksenofon kertoo Kyyroksen kuolemasta. Kuoleman lähestyessä Kyyros antaa ohjeita pojilleen, painottaa uskollisuutta, ystävyyttä ja veljeyttä, sekä kehottaa heitä kunnioittamaan jumalia ja toimimaan oikeudenmukaisesti. Ksenofon kertoo Kyyroksen uskoneen sielun kuolemattomuuteen – ”En ole koskaan voinut vakuuttua,” Kyyros sanoo, ”että sielu elää vain niin kauan kuin se on katoavassa ruumiissa ja että se kuolee, kun se vapautuu siitä” – ja kehottaa palauttamaan ruumiinsa maahan ilman loistoa. Viimeisissä sanoissaan Kyyros pyytää muistamaan hänet hyvän tekemisestä ystäville ja oikeuden toteuttamisesta vihollisille.

Arviointia

Kyyroksen kasvatus osoittaa selvästi, ettei Ksenofon pitänyt oman maansa poliittisesta järjestelmästä ja että hyvin järjestetty monarkia vaikutti hänen mielestään paremmalta hallitusmuodolta kuin Ateenan kaltainen demokratia. Jotkut kriitikot ovat epäilleet teoksen epilogin eli loppuluvun aitoutta — siinä Ksenofon kuvaa, kuinka persialaiset olivat rappeutuneet Kyyroksen ajoista lähtien — mutta epäilyille ei näytä olevan riittäviä perusteita.

Ksenofonin havainnot ovat käytännöllisiä: hänen kirjoituksistaan ei löydy erityisen syvällisiä tai uusia ajatuksia, mutta niissä ilmenee aina huolellinen ihmiselämän tarkkailu, terve järki ja vilpitön tarkoitus. Kyyroksen kuolinpuhe on Sokrateen oppilaalle sovelias, ja Cicero on siirtänyt sen sisällön omaan teokseensa Vanhuudesta tukeakseen sielun kuolemattomuutta koskevaa argumenttiaan. Tätä kohtaa voidaan pitää todisteena Ksenofonin uskosta sielun (ψυχή, psykhē) olemassaoloon riippumattomana ruumiista, jossa se toimii.

Kirjallisuutta

Käännöksiä ja tekstilaitoksia

• Xenophon: Cyropaedia. (Volume I: Books 1–4. Translated by Walter Miller. Loeb Classical Library 51.) Cambridge, MA: Harvard University Press, 1914. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.
• Xenophon: Cyropaedia. (Volume II: Books 5–8. Translated by Walter Miller. Loeb Classical Library 52.) Cambridge, MA: Harvard University Press, 1914. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.
• Xénophon: Cyropédie. (Tome I (1–2), ed. Marcel Bizos, Collection Budé) Paris: Les Belles Lettres, 1971.
• Xénophon: Cyropédie. (Tome II (3–5), ed. Marcel Bizos, Collection Budé) Paris: Les Belles Lettres, 1973.
• Xénophon: Cyropédie. (Tome III (6–8), ed. Edouard Delebecque, Collection Budé) Paris: Les Belles Lettres, 1978.

Muuta kirjallisuutta

• Sage, Paula Winsor: Dying in Style: Xenophon's Ideal Leader and the End of the Cyropaedia. The Classical Journal, 1994, 90. vsk, nro 2, s. 161–174. (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kyyroksen kasvatus Wikimedia Commonsissa

• Ξενοφών: Κύρου Παιδεία. Wikiaineisto. (muinaiskreikaksi)
• Xenophon: Cyropaedia. Perseus. (muinaiskreikaksi)
• Xenophon: Cyropaedia. Perseus. (englanniksi)
• Xenophon: Cyropaedia. ToposText. (englanniksi)