Kyyhkyvahakas
| Kyyhkyvahakas | |
|---|---|
_Bon_500513.jpg) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Sienet Fungi |
| Kaari: | Kantasienet Basidiomycota |
| Alakaari: | Avokantaiset Agaricomycotina |
| Luokka: | Varsinaiset avokantaiset Agaricomycetes |
| Alaluokka: | Agaricomycetidae |
| Lahko: | Agaricales |
| Heimo: | Hygrophoraceae |
| Suku: | Holvivahakkaat Cuphophyllus |
| Laji: | lacmus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Cuphophyllus lacmus |
|
Kyyhkyvahakas (Cuphophyllus lacmus, Camarophyllys lacmus tai Hygrocybe lacmus) on taksonomialtaan epäselvä vahakaslaji, jota pidetään Suomessa uhanalaisuudeltaan silmälläpidettävänä (NT), Ruotsissa peräti vaarantuneena, uhanalaisena (VU) ja toisaalta Venäjällä harvalukuisena.[2][3] Laji on helppo sekoittaa muihin vahakaslajeihin, mutta myrkyllinen se ei ole. Sitä ei tietenkään pidä sekoittaa myrkyllisiin vaaleisiin malikoihin, jotka saattavat olla johteisilta mutta kapaeammalta heltastoltaan jossain määrin samannäköisiä.lähde?
Kyyhkyvahakkaan kasvupaikoista on vaihtelevia tietoja hakamaista kuusikoihin, mutta joka tapauksessa se on harmaalakkinen ja -jalkainen, valkohelttainen, noin nelisenttiseksi kasvava vahakaslaji. Sille on tyypillistä harmaa lakki, vaalea tai harmaa jalka, johteiset heltat sekä väliheltat ja niiden väliset poimuharjanteet. Jalka voi olla joskus ontto. Lakin halkaisija ylittää harvoin neljää senttimetriä ja jalan läpimitta vaihtelee puolen senttimetrin molemmin puolin. Lajilla on mieto maku ja tuoksu.[2][4]
Laji on periaatteessa syötävä, mutta sitä kannattanee välttää vähäarvoinen kokonsa vuoksi sekä siksi, että se saattaa todella olla uhanalainen laji.lähde?
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ [1] Luettu 11.10.2020.
- ↑ a b Pertti Salo, Ulla Niemelä, Tuomo Salo: Suomen sieniopas, s. 109. Helsinki: Kasvimuseo, WSOY, 2006. ISBN 951-0-30359-3.
- ↑ Salo, Niemelä, Nummela-Salo, Ohenoja (toim.): ”Helttasienten ja tattien ekologiataulukko”, Suomen helttasienten ja tattien ekologia, levinneisyys ja uhanalaisuus, s. 240. Helsinki: Suomen ynmpäristökeskus, 2005. ISSN-1238-7312.
- ↑ David Boertmann: Hygrocybe, s. 211. Kööpenhamina: Nordsvamp, 2008. ISBN 978-87-983961-3-0. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||