Kyssäkurjet
| Kyssäkurjet | |
|---|---|
 Kyssäkurki (Psophia crepitans) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Kurkilinnut Gruiformes |
| Heimo: |
Kyssäkurjet Psophiidae Bonaparte, 1831 |
| Suku: |
Kyssäkurjet Psophia Linnaeus, 1758 |
 Kyssäkurkien levinneisyys. Kyssäkurjen levinneisyys punaisella, perunkyssäkurjen vihreällä ja brasiliankyssäkurjen oranssilla. |
|
| Lajit | |
|
|
| Katso myös | |
Kyssäkurjet, aikaisemmalta nimeltään trumpettilinnut[1] (Psophiidae) on kurkilintuihin kuuluva lintuheimo, johon kuuluu yksi suku ja kolme lajia.[2] Kyssäkurkien sukuun kuuluvia lajeja ovat kyssäkurki (Psophia crepitans), perunkyssäkurki (Psophia leucoptera) ja brasiliankyssäkurki (Psophia viridis). Kyssäkurjet elävät Etelä-Amerikan sademetsissä. Ne liikkuvat parvina ja etsivät metsänpohjalta ravinnokseen hedelmiä, marjoja ja selkärangattomia. Pelästytettynä ne päästävät kovan varoitushuudon, josta tulee niiden englanninkielinen nimi trumpeter. Suomenkielinen termi trumpettikurki viittaa kuitenkin lajiin Grus americana.
Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kyssäkurkien ruumiinpituus on 45–52 ja paino 1–1,5 kiloa.[3] Ne ovat ison kanan kokoisia ja muistuttavat kyttyräselkäistä kurkea. Kaula ja jalat ovat melko pitkät. Pää on pieni ja pyöreä,[4] nokka tukeva, lyhyt[5] ja hieman käyrä. Silmät ovat suuret ja tummat.[3] Höyhenys on pehmeä. Siivet ovat pyöreähköt, eivätkä sovellu kovin hyvin lentämiseen. Kyssäkurjet pitävät yleensä siipiään hieman koholla vartalon pinnasta, mikä tekee linnusta yhdessä sen pöyheän höyhenyksen kanssa todellista suuremman näköisen.[5] Kaulan höyhenys on kuitenkin tiivis ja samettinen, mikä saa kaulan vastaavasti näyttämään tavallista ohuemmalta.[6] Lyhyt pyrstö on lähes kokonaan siipisulkien peitossa.[3] Höyhenpeite on pääosin musta, mutta kaulassa purppuranvärinen vivahdus.[4] Lajit erottaa toisistaan siipisulkien, etenkin sisempien kyynärsulkien sekä selän värin perusteella.[3][4] Kyssäkurki on muutoin musta, mutta selässä on harmaata. Perunkyssäkurjen selkäpuolen takaosa on valkoinen. Brasiliankyssäkurjen erottaa taas vihertävistä siivistä.[4] Saman lajin naaraat ja koiraat ovat samankokoiset ja -väriset.[6]
Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kyssäkurkien levinneisyys rajoittuu Etelä-Amerikan pohjoisosiin.[7] Niitä elää pääasiassa Amazonin ja Orinocon valuma-alueelle. Heimon elinympäristöä ovat trooppiset sademetsät. Jokainen laji elää omalla alueellaan, koska suuret joet erottavat niiden elinpaikat toisistaan.[3] Kyssäkurki elää Amazonjoen pohjoispuolella, jossa se elää Venezuelasta ja Guayanasta Ecuadorin itäosiin ja Koillis-Brasiliaan ulottuvalla alueella. Perunkyssäkurki elää Amazonin lounaispuolella Perussa ja Brasilian luoteisosissa. Brasiankyssäkurki elää joen kaakkoispuolella Pohjois-Brasiliassa.[5][4]
Kyssäkurjet karttavat maatalousalueita. Heimon lajit eivät ole uhanalaisia, eikä niiden olemassaolo ole toistaiseksi uhattuna. Alueen metsien jatkuva hävitys voi kuitenkin tehdä kyssäkurjet pitkällä tähtäimellä riippuvaisiksi suojelualueista.[6]
Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kyssäkurjet ovat parvissa liikkuvia paikkalintuja.[8] Ne voivat kerääntyä jopa 200 yksilön parviin.[4] Kyssäkurjet liikkuvat maanpinnalla ja pystyvät huonoina lentäjinä lentämään enintään muutamia satoja metrejä.[8] Ne ovat kuitenkin nopeita juoksijoita.[3] Vaaran uhatessa kyssäkurjet mieluummin juoksevat kuin lentävät. Joetkin ne ylittävät mieluummin uimalla kuin lentämällä.[4]
Parvi suojautuu liikkumalla tiettyjä reittejä pitkin, joita johtaa yksi erityisen tarkkaavainen lintu.[6] Välittömän vaaran uhatessa ne voivat paeta ylös puihin. Puut toimivat myös yöpymispaikkoina. Iltahärässä ne lepattelevat melko vaivalloisesti puihin noin 6–9 metrin korkeuteen.[3] Parven jäsenet yöpyvät yhdessä, ja pitävät yhteytä toisiinsa äänekkäällä huudolla, joka alkaa lyhyillä ääntelyillä ja päättyy pitkään kirruntaan. Tätä ääntä matkimalla niitä voi helposti houkutella luokseen. Trumpettikurki-nimityksen ne ovat saaneet syvältä tulevasta matalasta uhkailuhuudostaan.[4] Huuto kuitenkin muistuttaa enemmän kumeaa rummutusta kuin torven törähdystä.[8] Varoitushuudon päästäessään lintu pitää nokkansa kiinni.[6] Ääni aiheutuu hyvin pitkästä urkupillin tavoin äänenvahvistimena toimivasta henkitorvesta, joka on kiertyneenä rintalastan sisällä.[4] Tämä ääntely voi kestää lähes minuutin, jonka jälkeen seuraa useiden minuuttien tauko, kunnes lintu voi jälleen päästää kumeaa ääntä. Äänen kesto määräytyy suurissa ilmapusseissa olevan ison ilmavaraston täyttymisen mukaan.[8]
Kyssäkurjet eivät ole puolustuskyvyttömiä, vaan pystyvät tekemään vastustajaansa iskuja kynsillään ja nokallaan. Ne välttävät vihollisen puraisut hypähtämällä ilmaan. Kyssäkurkien tiedetään pystyvän karkottamaan jopa keskikokoisen koiran.[4]
Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
_RWD.jpg)
Kyssäkurjet ovat kaikkiruokaisia. Niiden ravintoa ovat pudonneet hedelmät, marjat, hyönteiset ja muut selkärangattomat, kuten muurahaiset, kärpäset, hämähäkit, heinäsirkat ja juoksujalkaiset.[4][6] Ne pitävät erityisesti termiiteistä.[6] Kyssäkurjilla on myös tapana seurailla tukaaneja, mölyapinoita sekä koateja ja syödä niiden puista pudottamia hedelmiä.[4]
Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Soidinaikana kyssäkurjet kerääntyvät avoimille paikoille,[4] joilla ne esittävät samantapaisen soidintanssin kuin kurjet. Niiden soidinesitykseen kuuluu hypähtelyä, höyhenten levitystä, huutelua ja jopa kuperkeikkoja.[4][8] Parittelun jälkeen pari rakentaa yhdessä pesän,[8] joka sijaitsee puunkolossa, palmunlatvassa,[3] oksanhaarassa tai maassa lähellä puunjuurta.[4] Naaras munii sinne 2–5 tai joskus jopa kymmenen karheapintaista munaa, joiden väri vaihtelee valkoisesta vihreään.[8][3] Haudonta-ajan kestoa ei tiedetä.[6] Ainakin perunkyssäkurjilla molemmat sukupuolet hautovat,[3] mutta vankeudessa vain naaraiden on havaittu hautovan.[6] Maassa pesivien lintujen poikaset lähtevät seuraamaan emoaan pian kuoriutumisen jälkeen, ja luultavasti myös puissa kuoriutuneet tekevät näin.[4]
Kyssäkurjet ja ihminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kyssäkurjet kesyyntyvät helposti. Ne tunnistavat eri ihmiset ja isäntänsä, ja tervehtivät tämän nähdessään kovalla kaakatuksella. Niiden kerrotaan myös seuraavan isäntäänsä. Paikalliset käyttävät niitä siipikarjan suojana. Tällöin kyssäkurki liikkuu kanaparven mukana ja johtaa sitä.[4][6] Varoitushuutonsa ansiosta niitä käytetään myös vahtilintuina.[9] Toisaalta näitä melko pelottomia lintuja myös metsästetään paljon niiden maukkaan lihan vuoksi.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 5. Sydän–Öljykala, s. 1889. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-1-02059-5.
- ↑ BirdLife Suomi - Maailman lintujen suomenkieliset nimet (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c d e f g h i j (toim.) Perrins, Christopher: The encyclopedia of Birds, s. 213. Oxford University Press, 2009. ISBN 978-0-19-956800-0.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r (toim.) Kaija Kangasniemi: Kodin suuri eläinkirja 9, s. 316. Weilin+Göös, 1981. ISBN 951-35-1712-8.
- ↑ a b c (suom.) Timo Alanko, Tuulikki Lahti ja Kalevi K. Malmström: Zoo Suuri eläinkirja 3, s. 367. WSOY, 1978. ISBN 951-0-08248-1.
- ↑ a b c d e f g h i j Trumpeter - Honolulu Zoo Home Page Honolulu Zoo. Arkistoitu 22.1.2011. Viitattu 27.10. 2010.
- ↑ Grey-winged Trumpeter (Psophia crepitans) 2013. The Internet Bird Collection. Viitattu 7.1.2013. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g (suom.) Timo Alanko, Tuulikki Lahti ja Kalevi K. Malmström: Zoo Suuri eläinkirja 3, s. 368. WSOY, 1978. ISBN 951-0-08248-1.
- ↑ Byers, Clive: Birds of Ecuador and Galapagos, s. 43. New Holland Publishers, 2009. ISBN 978-1-84773-140-1.
|