Kuujjuaq

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kuujjuaq
Kuujjuaqin sijainti Québecin kartalla
Kuujjuaq

Kuujjuaq (inuktitutiksi ᑰᔾᔪᐊᖅ, suom. "suuri joki") on Nunavikin alueen suurin inuitien asuttama kylä pohjoisessa Québecissä, Kanadassa. Kylä on Nunavikin alueen hallintokeskus, ja sen asukasluku on noin 2 000. Kylä sijaitsee Koksoakjoen länsirannalla.

Kylän entinen nimi on Fort Chimo. Chimo on väärinkirjoitettu muoto sanasta saimuuq, joka tarkoittaa kätellään. Turkiskauppiaat toivotettiin usein tervetulleiksi sanomalla saimuuq, ja lopulta sana siirtyi osaksi kauppa-aseman paikannimeä.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuujjuaq sijaitsee joen varrella noin 50 kilometriä ylävirtaan Ungavanlahdelta. Tänne ylettyvät vuoroveden vaihtelut rytmittävät asukkaiden päivittäistä elämää.

Puurajan läheisyydestä huolimatta boreaalisen vyöhykkeen, taigan, kasvillisuus hallitsee kylän ympäristöä. Kuujjuaq on myös karibujen vaellusreitillä, ja kaupungin alueella eläimiä liikkuu runsaasti elosyyskuussa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset seudulle asettuneet eurooppalaiset olivat herrnhutilaisia, ja he saapuivat alueelle 25. elokuuta 1811 vaikean merimatkan päätteeksi. Siirtolaisryhmän johdossa olivat Benjamin Kohlmeisten ja George Kmoch, ja he löysivät inuitien leiripaikan muutaman kilometrin päässä nykyisen kylän paikalta alavirtaan. Herrnhutilaisryhmän tavoite oli käännyttää alkuperäiset asukkaat kristinuskoon. Kohlmeisterin päiväkirjojen mukaan inuitit olivat kiinnostuneita saamaan lähestysaseman kyläänsä.

Noin vuonna 1830 Hudson's Bay Company aloitti turkiskaupan Nunavikin alueella. Yhtiö perusti ensimmäisen kauppa-asemansa Koksoakjoen itärannalle noin viiden kilometrin päähän alavirtaan nykyisen Kuujjuaqin keskustasta. Kauppa-asema suljettiin 1842 mutta avattiin uudelleen 1866, ja sen asiakkaina olivat inuitien lisäksi innut.

Vuonna 1942 Yhdysvaltain ilmavoimat perusti Crystal 1 -nimisen lentotukikohdan joen länsirannalle samalle paikalle, jossa nykyinen kylän keskus sijaitsee. Armeijan läsnäolo vuosina 1941 – 1942 nopeutti asutuskeskuksen kehitystä. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat luovutti lentotukikohdan Kanadan hallitukselle. Vuonna 1948 paikkakunnalle perustettiin katolinen lähetysasema, terveyskeskus, koulu sekä sääasema. Hudson's Bay Company siirsi toimintaansa lähemmäs kaupunkia 1958 siirtyivät myös loput Fort Chimon asukkaista nykyiseen Kuujjuaqiin.

Liikenne ja talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuujjuaqin lentoasema on kahdella kiitotiellään alueen ilmaliikenteen keskus. Kaupunkiin ei johda tietä, mutta Route Transtaïgan jatkamista Scheffervillen kautta Kuujjuaqiin saakka on suunniteltu.

Paikkakunnalla on useita hotelleja, ravintoloita, kauppoja ja käsityömyymälöitä sekä pankki.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]