Kuudennen liittokunnan sota

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kuudennen liittokunnan sota
Osa Napoleonin sotia
Leipzigin taistelu
Leipzigin taistelu
Päivämäärä:

1813-1814

Paikka:

Eurooppa

Lopputulos:

Liittokunnan voitto

Vaikutukset:

Napoleonin karkotus Elballe, Wienin kongressi

Osapuolet

Ranskan lippu Ranska
Italian kuningaskunnan lippu Italia
Napoleonin kuningaskunnan lippu Napolin kuningaskunta
Puolan lippu Varsovan herttuakunta
Tanskan lippu Tanska-Norja
Alleged flag of the Rhine Confederation 1806-13.svg Reinin liitto

Venäjän keisarikunnan lippu Venäjän keisarikunta
Preussin lippu Preussi
Flag of the Habsburg Monarchy.svg Itävalta
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta
Ruotsin lippu Ruotsi
Espanjan vuosina 1875–1931 käytössä ollut lippu. Espanja
Portugalin lippu Portugali
Flag of the Kingdom of the Two Sicilies (1816).svg Sisilia
Flag of the Kingdom of Sardinia.svg Sardinia

Komentajat

Ranskan lippu Napoleon I
Ranskan lippu Nicolas Oudinot
Ranskan lippu Louis-Nicolas Davout
Italian kuningaskunnan lippu Eugène de Beauharnais
Napoleonin kuningaskunnan lippu Joachim Murat

Venäjän lippu Aleksanteri I
Venäjän lippu Mihail Kutuzov
Venäjän lippu Michael Barclay de Tolly
Preussin lippu Fredrik Vilhelm III
Preussin lippu Gebhard von Blücher
Flag of the Habsburg Monarchy.svg Frans I
Flag of the Habsburg Monarchy.svg Karl Philipp zu Schwarzenberg
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Robert Jenkinson
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Arthur Wellesley Wellington
Ruotsin lippu Kaarle XIV Juhana

Kuudes liittokunta (1813-1814) oli Yhdistyneen kuningaskunnan johtama liittokunta Ranskan ensimmäistä keisarikuntaa vastaan. Mukana olivat Itävalta, Preussi ja muita saksalaisvaltioita sekä Portugali, Espanja, Ruotsi ja Venäjä. Sodan tuloksena Ranskan keisari Napoleon I karkotettiin Elballe ja Bourbon-suku palasi Ranskan valtaistuimelle.

Liittokunnan muodostumisen syy oli se, että Venäjän keisarikunta ei pysynyt kaupallisten etujensa vastaisessa mannermaasulkemuksessa Ranskan haluamalla tavalla, mikä oli tämän kannalta välttämätöntä taloudellisen kriisin aikaansaamiseksi Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Napoleon päätti pakottaa Aleksanteri I:n mannermaasulkemukseen sodalla. Toisena tavoitteena oli Puolan vapauttaminen Venäjän vallasta Ranskasta ulko- ja puolustuspoliittisesti riippuvaiseksi valtioksi. Puolalaiset osallistuivat Ranskan Venäjän sotaretkeen 100 000 sotilaan voimin.

Venäjän sotaretki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Isänmaallinen sota

Noin 600000 Ranskan suuren armeijan sotilasta hyökkäsi Venäjälle 23. kesäkuuta 1812 valloittaen Moskovan, mutta joutui huollon vuoksi peräytymään, koska Aleksanteri I ei suostunut rauhaan, vaan Venäjä jatkoi puolustustaisteluaan. Vietettyään liian kauan Moskovassa odottamassa Aleksanteri I:n rauhantarjousta tai antautumista, tuli talvi huollon kannalta liian aikaisin. Vetäytyessään venäläiset olivat käyttäneet poltetun maan taktiikkaa vaikeuttaakseen ranskalaisten huoltoa. Lisäksi Venäjän sotaretki oli luonteeltaan laajempi kuin ajankohdan sodat: myös armeijaan värväämättömät talonpojat taistelivat ranskalaisia vastaan.

Ranskalaisten tappio Venäjällä

Tämän kansansodan luonteen vuoksi on venäläisessä historiankirjoituksessa Napoleonin sotaretkestä Venäjälle käytetty nimeä isänmaallinen sota sen laajaperäisen luonteen vuoksi. Ranskalaisten vetäydyttyä venäläisjoukot osallistuivat taisteluihin vielä Keski- ja Länsi-Euroopassa, mikä tutustutti ne länsimaisiin instituutioihin. Vertailukohdan saaminen venäläisen yhteiskunnan piirteisiin synnytti uudistusvaatimuksia ja dekabristikapinan myöhemmin.

Sota Saksassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Napoleon kokosi uuden armeijan, joka aiheutti 2. toukokuuta 1813 Lützenissä ja 20.-21. toukokuuta Bautzenissa liittoutuneille 40000 miehen tappiot. Taistelut taukosivat 4. kesäkuuta tehtyyn aselepoon,jonka aikana kumpikin osapuoli kokosi joukkojaan.

Aselevon päättyessä 13. elokuuta Napoleon aloitti etenemisen. Hän aiheutti Dresdenissä tappion liittoutuneille kärsien itse vain vähäistä mieshukkaa. Ratsuväen puute esti kuitenkin takaa-ajon ja siten voiton hyödyntämisen. Leipzigin "kansojen taistelussa" 16.-19. lokakuuta Napoleonin joukot kärsivät tappion, mutta ne kykenivät järjestäytyneeseen vetäytymiseen alueelta.

Sota Iberian niemimaalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sota Tanskassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sota Ranskassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuudes liittokunta päättyi Pariisin kaupungin antautumiseen ja Napoleonin pakoon 1814. Koska hän kuitenkin palasi valtaan sadan päivän keisarikunnan ajaksi 1815, muodostettiin seitsemäs liittokunta samalta kuudennen liittokunnan pohjalta Napoleonin lopulliseksi kukistamiseksi.