Kupariheksasyanoferraatti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kupariheksasyanoferraatti
Tunnisteet
Muut nimet Kupariferrosyanidi
CAS-numero 13601-13-3
Ominaisuudet
Molekyylikaava Cu2[Fe(CN)6]
Moolimassa 339,07
Ulkomuoto Punaruskea kiteinen aine[1]
Kiehumispiste 25,7 °C (298.7 K)[2][3]tarvitaan parempi lähde
Tiheys 2,2 g/cm3[4]
Liukoisuus veteen Ei liukene veteen

Kupariheksasyanoferraatti(II) eli kupariferrosyanidi (Cu2[Fe(CN)6]) on kupari- ja ferrosyanidi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä käytetään väriaineena ja puoliläpäisevien kalvojen valmistamiseen.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huoneenlämpötilassa kupariheksasyanoferraatti(II) on väriltään punaruskeata kiteistä ainetta, joka on käytännöllisesti katsoen veteen liukenematonta. Yhdiste koostuu kuparikationista ja kompleksisesta [CuFe(CN)6]--ionista. Se liukenee muodostaen komplekseja syanidi- ja ammoniakkiliuoksiin. Kidevedettömän kupariheksasyanoferraatin lisäksi tunnetaan myös hydraatteja, joiden rakenteessa kideveden määrä vaihtelee.[1][5][6][7]

Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kupariheksasyanoferraattia valmistetaan saostamalla kuparisuolan avulla kaliumferrosyanidiliuoksesta.[1][5][6][7]

Yhdistettä käytetään pigmenttinä öljymaaleissa ja emaleissa. Sitä sisältäviä punertavan- tai violetinruskeita väriaineita kutsutaan nimillä Firenzen ruskea, Hatchett-ruskea tai Van Dyck -ruskea. Kupariheksasyanoferraatti on yksi ensimmäisistä puoliläpäisevissä kalvoissa käytettävistä materiaaleista ja sitä on käytetty tässä tarkoituksessa muun muassa kasvisolujen toimintojen mallintamiseen.[1][6][7][8][9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 384–385. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
  2. http://www.chemnet.com/cas/supplier.cgi?exact=dict&terms=13601-13-3
  3. http://www.hgspace.com/chemical-dictionary/cas/cm/13601-13-3.html
  4. Carl L. Yaws: The Yaws Handbook of Physical Properties for Hydrocarbons and Chemicals, s. 708. Gulf Professional Publishing, 2015. ISBN 0128011467. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 7.12.2015). (englanniksi)
  5. a b Alan M. Stolzenberg: Iron Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2004. Viitattu 10.5.2015
  6. a b c Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 267, 291. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 10.5.2015). (englanniksi)
  7. a b c Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 1444–1445. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 10.5.2015). (englanniksi)
  8. Nicholas Eastaugh, Valentine Walsh, Tracey Chaplin, Ruth Siddall: Pigment Compendium, s. 133. Routledge, 2008. ISBN 9781136373923. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 10.5.2015). (englanniksi)
  9. Thomas Scott: Concise encyclopedia biology, s. 869. Walter de Gruyter, 1996. ISBN 978-3110106619. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 10.5.2013). (englanniksi)