Kuolio (Kuusamo)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kuolio (kylä))
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kuolio on kylä Kuusamon kaupungissa valtatie 20:n varrella noin 25 kilometrin päästä kaupungin keskustasta lounaaseen Taivalkoskelle päin.

Kylä valittiin vuonna 1993 vuoden kyläksi. Valinnan perusteluissa mainitaan, että kylä on tyypillinen kuusamolainen kylä, joka on rakennettu vaaramaisemaan lähelle vesistöä.

Kylän maisemaa hallitsevat Yli-Kuoliojärven pohjoispuolella oleva Katajavaara sekä mainitun järven lisäksi Kovajärven ja Vääräjärven maisemat. Kuoliojärven nimen alkuosa tulee saamen kielen sanasta guolli (yhdyssanoissa guolle, Guollejavri eli Kuoliojärvi). Guolli merkitsee kalaa. On todennäköistä, että nimen Kuoliojärvelle ovat antaneet alueella asuneet metsäsaamelaiset.

Kylän vanhin asuinpaikka onkin perimätiedon ja tulisijalöydösten perusteella ollut metsäsaamelaisten asuttama Lapinniemi Yli-Kuoliojärven etelärannalla sen länsipäässä. Autioniemessä on myös mahdollisesti sijainnut lappalaisten hautapaikka. Maanselän siidan eli lappalaisyhteisön talvikylä on sijainnut lähistöllä Maaselän Oijusluomalla.

Kylä on Kuusamon eteläosan ylittävän Maaselän eteläreunalla. Alueella sijaitsevat vesistöt purkautuvat monia eri reittejä pitkin Iijoen vesistöön, osaksi Kostojärven kautta. Sijainnista Maaselällä kertoo se, että kylän järvien pinta on noin 14 metriä Kuusamojärven pintaa ylempänä.

Sota-aikana Kuolion kylä oli sotatoimialueen rajana syksystä 1939 alkaen. Kuolion kylässä oli sodan aikana aktiivista Neuvostoliiton desanttien toimintaa. Evakuointivaiheessa kylä oli tärkeä muonitus- ja huoltoetappi. Se oli myös kaikkien Kuusamon kylien väestön kokoamispaikka, josta evakuoitavat kuljetettiin tuleviin sijoittumiskuntiinsa.

Kylällä toiminut ala-aste on lakkautettu.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuolion koulu kuusamo.fi. Arkistoitu 6.3.2016. Viitattu 24.7.2013.
Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.