Kuoleman jälkeen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuoleman jälkeen
После смерти, Posle smerti
Vitold Polonski ja Vera Karalli.
Vitold Polonski ja Vera Karalli.
Ohjaaja Jevgeni Bauer
Käsikirjoittaja Jevgeni Bauer
Perustuu Ivan Turgenevin kertomukseen Klara Militš
Säveltäjä Neil Brand
Kuvaaja Boris Zavelev
Pääosat Vera Karalli, Vitold Polonski
Valmistustiedot
Valmistusmaa Venäjä
Tuotantoyhtiö A. Hanžonkov & Co.
Ensi-ilta 29. joulukuuta 1915 (Venäjä)
24. huhtikuuta 1916 (Suomi)
Kesto 1303 metriä (Venäjä)
1300 metriä (Suomi)[1]
Alkuperäiskieli mykkäelokuva
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Kuoleman jälkeen (ven. После смерти, Posle smerti) on vuonna 1915 valmistunut venäläinen mykkäelokuva. Jevgeni Bauerin ohjaaman melodraaman pääosia esittävät Vera Karalli ja Vitold Polonski.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuori tutkija Andrei Bagrov viettää yksinäistä elämää tätinsä kanssa. Opiskelutoveri Tsenin houkuttelee Andrein juhliin, jossa tämä tapaa salaperäisen näyttelijän Zoja Kadminan. Zoja yrittää lähestyä Andreita, mutta tämä torjuu hänet. Ennen seuraavaa esitystä Zoja juo myrkkyä ja kuolee näyttämölle. Kuultuaan itsemurhasta Andrei hankkii käsiinsä Zojan kuvan ja päiväkirjan ja saa selville, että tyttö oli rakastunut häneen ensi silmäyksellä. Zoja alkaa ilmestyä Andreille unessa ja vähitellen myös valveilla ollessa. Andrei menettää järkensä ja kuolee odottaen jälleen tapaavansa Zojan.[2]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Vitold Polonski  Andrei Bagrov  
 Olga Rahmanova  Kapitolina Markovna, Andrein täti  
 Vera Karalli  Zoja Kadmina  
 Marija Halatova  Zojan äiti  
 Tamara Gedevanova  Zojan sisar  
 Georgi Azagarov  Tsenin, Andrein toveri  
 Marfa Kassatskaja  ruhtinatar Tarskaja[2][3]  

Tuotanto ja vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksandr Hanžonkovin yhtiön tuottama Kuoleman jälkeen perustuu Ivan Turgenevin kertomukseen Klara Militš,[3] josta tehtiin samana vuonna myös toinen elokuvasovitus[4]. Näyttelijä Jevlalija Kadminan itsemurhan innoittama[5] kertomus kuuluu Turgenevin myöhäisiin ”mystisiin tarinoihin”, joihin kirjailija itse suhtautui ironisesti[4].

Ohjaaja Jevgeni Bauerin ”salonkipsykologinen elokuvadraama”[4] jättää Turgenevin huumorin sikseen ja korostaa tarinan yliluonnollisia piirteitä[6]. Näyttämöllä tehty itsemurha sivuutetaan varsin nopeasti, koska se oli nähty jo moneen kertaa aikaisemmin – muun muassa Vera Karallin elokuvassa Les chrysanthèmes (1914). Bauerin ohjaustyön visuaalisia ansioita ovat päähenkilöä juhlissa seuraava poikkeuksellisen pitkä kamera-ajo, studiossa kuvatut unennäyt,[5] viehättävä ja hienostunut Karalli sekä kylmäkiskoiseen osaansa sopiva moitteettoman komea Vitold Polonski[7].

Aikalaiskritiikki suhtautui kielteisesti Turgenevin kertomukseen tehtyihin muutoksiin ja piti elokuvan unennäkyjä pitkitettyinä[2]. Suomessa Kuoleman jälkeen sai ensi-iltansa helsinkiläisessä Scala-teatterissa huhtikuussa 1916[8]. Fyrenin mukaan Pietarissa poikkeuksellista huomiota herättänyt elokuva oli aiheeltaan ja käsittelytavaltaan arvokas sekä hyvin näytelty[9][10].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. City Teaternin mainos. Västra Nyland, 28.9.1916, s. 1. Artikkelin verkkoversio.
  2. a b c Veliki Kinemo: Katalog sohranivšihsja igrovyh filmov Rossii (1908–1919). Katalog, s. 269–271. Moskva: Novoje literaturnoje obozrenije, 2002. ISBN 5-86793-155-2.
  3. a b Višnevski, Ven.: Hudožestvennyje filmy dorevoljutsionnoi Rossii (filmografitšeskoje opisanije), s. 74. Moskva: Goskinoizdat, 1945.
  4. a b c Kurjajev, I. R.: Kino-interpretatsija pozdnei porzy I. Turgeneva v otetšestvennom dorevoljutsionnom kinematografe (”Klara Militš” I. Turgeneva vs ”Posle smerti” Je. Bauera). Uralski filologitšeski vestnik, 4/2017, s. 167–177. Artikkelin verkkoversio.
  5. a b Tsivian, Yuri: ”The Invisible Novelty: Film Adaptations in the 1910s”, A Companion to Literature and Film, s. 92–11. Malden, Oxford, Carlton: Blackwell, 2004. ISBN 978-0-631-23053-3.
  6. Boele, Otto: ”After Death, the Movie (1915) – Ivan Turgenev, Evgenii Bauer and the Aesthetics of Morbidity”, Turgenev: Art, Ideology and Legacy, s. 253–268. Amsterdam, New York: Rodopi, 2010. ISBN 978-90-420-3147-0.
  7. Graštšenkova, I. N.: Kino Serebrjanogo veka: Russki kinematograf 10-h godov i kinematograf Russkogo posleoktjabrskogo zarubežja 20-h godov, s. 80. Moskva: A. A. Možajev, 2005. ISBN 5-85302-404-3.
  8. Scala-elokuvateatterin mainos. Uusi Suometar, 23.4.1916, s. 4. Artikkelin verkkoversio.
  9. Scala. Fyren, 20.4.1916 (no 15–16), s. 12. Artikkelin verkkoversio.
  10. Scala. Fyren, 1.5.1916 (no 17–18), s. 10. Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]