Kuntotoimisto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kuntotoimisto oli 1973–1982 toiminut kuntoliikuntajärjestöjen yhteinen organisaatio, joka toteutti kuntoliikuntaviestintää ja -koulutusta, television tietoiskuja[1] ja muita liikuntakampanjoja. Näitä olivat kansanhiihdot ja erityisesti vuonna 1976 presidentti Kekkosen syntymäpäivälahjaksi järjestetyt UKK-hiihdot, joihin osallistui 1,4 miljoonaa suomalaista.lähde?

Kuntotoimiston perustaminen liittyi ideologiaan, että yhteiskuntaa tuli valtiojohtoisesti suunnitella. Kuntoliikunta oli myös noussut kehittyvän liikuntapolitiikan osa-alueeksi. Kuntotoimiston tuli koordinoida eri kuntoliikuntajärjestöjen toimintaa. Lisäksi oli tarkoitus poistaa päällekkäisyyttä. Kuntotoimiston johtokunnassa oli järjestöjen lisäksi myös opetusministeriön edustus, ja Kuntotoimisto oli tapa toteuttaa liikunnan valtionohjausta.lähde?

Kuntotoimistoa rahoitti opetusministeriö harkinnanvaraisella valtionavulla eli toiminta-avustuksella sekä erillisavustuksin pitkin vuotta. Toimintaa haittasivat vaikeudet ja viivytykset valtionavun saamisessa sekä toimiston juridisesti epäselvä status, mikä vaikeutti lainanottoa. Toimistossa oli sen toimintavuosien ajan yleensä 5–6 työntekijää. Vuonna 1980 voimaan tulleen liikuntalain[2] myötä Kuntotoimisto putosi valtionavun piiristä ja sen toiminta lakkasi 1983.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Näin sinunkin pitäisi kävellä yle.fi. Viitattu 4.9.2017.
  2. Liikuntalaki 984/1979 Finlex. Säädökset alkuperäisinä. Viitattu 3.9.2017.
  3. Pesola, Ulla: Kuntotoimisto: 1970-luvun hallinnollisen suunnittelun ilmentymä (Suomen historian pro gradu) 2004. Jyväskylän yliopisto.