Kuninkuusravit 1995

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuninkuusravit 1995
Paikkakunta Tampere
Ravirata Teivon ravirata
Ajankohta 29.–30. heinäkuuta 1995
Ravikuningas Rikhart
Ravikuningatar Luisteri
Yleisömäärä 36 196
← Oulu 1994 Mikkeli 1996 →

Kuninkuusravit 1995 järjestettiin Tampereella Teivon raviradalla 29.–30. heinäkuuta 1995. Ne olivat järjestyksessään 64. Kuninkuusravit ja viidennet Tampereella pidetyt. Tampereen Hippoksella oli aikaisemmin kilpailtu vuosina 1932, 1945 sekä 1953 ja Teivossa 1978. Ravikuninkuuden voitti Pakka Vilpposen ohjastama Rikhart ja kuningatartittelin Antti Teivaisen ohjastama Luisteri.

Kuninkuuskilpailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vielä pari viikkoa ennen Kuninkuusraveja kilpailun suurin ennakkosuosikki oli heinäkuun alussa Suur-Hollola-ajon voittanut Uno. Hevonen kuitenkin antoi Lahdessa positiivisen dopingnäytteen ja Suomen Hippos asetti sen kilpailukieltoon.[1] Tasaiseksi ennakoidun kuninkuuskilpailun suosikiksi nousi nyt ensimmäistä kertaa mukana ollut Rikhart. MUihin mahdollisiin menestyjiin laskettiin kaksi edellistä titteliä voittanut Pette, vuoden 1992 ravikuningas Ponseri sekä K.K. Kössi.[2]

Avausmatkan voitti lähtökiihdytyksestä asti johtanut Rikhart. Rinnalla juosseen Petten ravi heikkeni loppusuoralla ja lopulta se laukkasi maaliin. Toiseksi tuli Pysteri ja kolmanneksi Tähti-Virka. Suosikeista Ponseri juuttui Petten taakse vaille kiritilaa ja oli maalissa viides.[3]

Rikhart voitti myös mailin ylivoimaisesti johtopaikalta. Päätösmatkalle ohjastaja-valmentaja Pekka Vilpponen valitsi ykkösradan ja ilmoitti tähtäävänsä jälleen keulapaikalle. Rikhart onnistuikin pitämään sisäradalta johtopaikan ja sai rinnalleen K.K. Kössin, joka piti matkavauhdin reippaana. K.K. Kössin väsyttyä viimeisellä takasuoralla uhkaajaksi nousi takajoukoista kirinyt Arafat, mutta Rikhart piti niukasti voittoon. Kahden osalähdön jalkeen toisena ollut Pysteri epäonnistui päätösmatkalla ja putosi kokonaiskilpailun kolmanneksi Arafatin jälkeen.[4]

Osallistujat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

No. Hevonen Ohjastaja Valmentaja Omistaja Ennätys Voittosumma
1 Ero-Mori Tapio Katainen Tapio Katainen Pauli Krapi, Äetsä 23,2a 0541 050 mk
2 Luomus Jr Pekka Korpi Matti Ruokonen Marja Liljendahl, Kärkölä 22,7a 0400 150 mk
3 Poika-Vinkaus Jorma Kontio Juhani Fredin Juhani Fredin, Laukaa 21,7a 0743 300 mk
4 Pette Harri Koivunen Harri Koivunen Leena-Maija Rintamäki, Turku 23,0a 1 040 311 mk
5 Pysteri Taisto Nurmio Taisto Nurmio Maatalouden tutkimuskeskus, Ypäjä 21,7a 0528 700 mk
6 K.K. Kössi Heikki Torvinen Hanna Syvänen Antti Pasinen, Kuhmoinen 22,3a 2 006 060 mk
7 Rikhart Pekka Vilpponen Pekka Vilpponen Raimo Kaipainen, Juva 023,9ke 0330 500 mk
8 Aatami Esa Holopainen Ville Vepsäläinen Hepoyhtymä Oy, Orimattila 24,2a 0179 100 mk
9 K.M. Poku Aki Antti-Roiko Esko Ojala Esko Ojala, Kalajoki 22,7a 0547 910 mk
10 Simo Sukkela Seppo Sarkola Seppo Sarkola Triple-Team, Tampere 025,0ke 0281 350 mk
11 Arafat Eero Huotari Eero Huotari Eero Huotari, Kuhmo 23,8a 0523 600 mk
12 Ponseri Anssi Niininen Anssi Niininen Martiini-Talli, Jyväskylän mlk 20,4a 2 092 400 mk

Lopputulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sijoitus Hevonen 2100 m 1600 m 3100 m Kokonaisaika Ero
1. Rikhart 1. 1. 1. 09.38,8 000,0
2. Arafat 9. 9. 2. 09.43,4 0+4,6
3. Pysteri 2. 2. 6. 09.44,1 0+5,3
4. Simo Sukkela 10. 5. 3. 09.44,3 0+5,5
5. Ponseri 5. 7. 5. 09.45,4 0+6,6
6. Ero-Mori 8. 10. 4. 09.46,5 0+7,7
7. K.M. Poku 6. 8. 7. 09.51,3 +12,5
8. K.K. Kössi 7. 4. 8. 09.51,4 +12,6
9. Aatami 4. 3. 9. 10.00,5 +21,7
10. Luomus Jr 3. 6. 10. 10.04,7 +25,9
- Poika-Vinkaus hyl - - - -
- Pette hyl - - - -

Kuningatarkilpailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuningatarkilpailun avausmatkan voitti 600 metrin jälkeen kärkeen siirtynyt Luisteri, joka teki samalla uuden tammojen 2 100 metrin SE-tuloksen 24,8a. Johtavan rinnalla juossut Tytön-Säihke oli toinen ja Luisterin taakse vaille kiritilaa jäänyt Tähti-Virka kolmas.[5]

Luisteri voitti myös sunnuntain mailin johtopaikalta Tytön-Säihkeen laukatessa maalisuoralle kaarruttaessa.[6] Päätösmatkalla Luisteri kiihdytti jälleen kärkeen ja sai pian rinnalleen I.P. Sukkulan, joka siirtyi loppukaarteessa edelle ja voitti uudella 3 100 metrin SE-tuloksella 26,5a. Se oli myös neljä kymmenystä nopempi kuin Rikhartin voittoaika oriiden kilpailussa. Toiseksi jäänyt Luisteri onnistui säilyttämään kokonaiskilpailun johtonsa ja voitti kuningatartittelin 0,6 sekunnin erolla. I.P. Sukkula menetti voittonsa maililla, jossa se laukkasi lähtökiihdytyksessä lähes hylkäykseen.[7]

Osallistujat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

No. Hevonen Ohjastaja Valmentaja Omistaja Ennätys Voittosumma
1 Heilikka Tapio Perttunen Jouni Miettinen Jouni & Teuvo Miettinen, Pori 24,9a 155 050 mk
2 Kihilon Tähti Mauri Jaara Toivo Lampela Tunturi-Talli, Kittilä 24,9a 259 600 mk
3 Vilmiira Juha Keskinen Anssi Niininen Matti & Eero Kuittinen, Juuka 24,0a 136 600 mk
4 Luisteri Antti Teivainen Tapani Latvala Tapani Latvala, Ylihärmä 24,2a 456 150 mk
5 Tähti-Virka Harri Koivunen Jari Peipinen Päivi Viitamäki, Forssa 24,5a 266 550 mk
6 Aika-Pimu Anssi Niininen Anssi Niininen Elina Puosi, Kiukainen 24,6a 231 300 mk
7 Vaikki Ari Moilanen Ismo Truhponen Merja Seppälä, Korpilahti & Tuulimäen Talli, Joutseno 24,5a 238 350 mk
8 Vintar Rainer Björkroth Rainer Björkroth Team Vintar Oy, Kokkola 24,8a 316 550 mk
9 Hijani Ilkka Korpi Oiva Kyrölä Jorma Hytti, Lempäälä 24,9a 366 200 mk
10 Tähti-Välkky Jari Haikarainen Pentti Ukkola Pentti Ukkola, Anjalankoski 25,1a 260 600 mk
11 Tytön-Säihke Jorma Kontio Aaro Inkinen Aaro Inkinen, Ruovesi 25,1a 215 750 mk
12 I.P. Sukkula Heikki Parviainen Heikki Parviainen Heikki Parviainen, Kajaani 24,4a 193 550 mk

Lopputulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sijoitus Hevonen 2100 m 1600 m 3100 m Kokonaisaika Ero
1. Luisteri 1. 1. 3. 09.42,1 000,0
2. I.P. Sukkula 7. 8. 1. 09.42,7 0+0,6
3. Vintar 8. 6. 5. 09.45,7 0+3,6
4. Tähti-Virka 3. 7. 6. 09.46,0 0+3,9
5. Tähti-Välkky 6. 11. 2. 09.46,2 0+4,1
6. Aika-Pimu 11. 4. 4. 09.46,2 0+4,1
7. Tytön-Säihke 2. 3. 8. 09.46,7 0+4,6
8. Kihilon Tähti 10. 5. 7. 09.48,1 0+6,0
9. Hijani 5. 2. 9. 09.51,0 0+8,9
10. Heilikka 12. 10. 10. 10.10,8 +28,7
- Vilmiira 9. 9. hyl - -
- Vaikki 4. 12. - - -

Muut suurkilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuninkuusraviviikonlopun muissa suurkilpailuissa nelivuotiaiden suomenhevosten Pikkuprinssin voitti Mauri Jaaran ohjastama Murun Lento ja viisivuotiaiden Pikkukunkun Ahti Antti-Roikon ohjastama Kihin Hiski.[8][9] Lauantaina Teivossa kilpailtiin myös perinteinen Lämminveristen Suomen Mestaruus, jonka voitti Ari Kelan ohjastama Jonas Laukko.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Uno kilpailukieltoon positiivisen dopingnäytteen takia (vain tilaajille) STT. 19.7.1995. Helsingin Sanomat. Viitattu 5.6.2022.
  2. Sipakko, Tero: Järeätekoinen Rikhart kerää sympatiat. Helsingin Sanomat, 29.7.1995, s. B 9. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 5.6.2022.
  3. Sipakko, Tero: Rikhartilla vahva ote kuninkuudesta. Helsingin Sanomat, 30.7.1995, s. C 3. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 5.6.2022.
  4. Sipakko, Tero: Rikhart ylivoimaisen väkevä kuningas. Helsingin Sanomat, 31.7.1995, s. B 1. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 5.6.2022.
  5. Luisteri hallitsi kuningatarten kilpailua. Helsingin Sanomat, 30.7.1995, s. C 3. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 5.6.2022.
  6. Aalto, Jouni (toim.): Kaikkien aikojen Kuninkuusravit, s. 220-221. Espoo: Suomen Hevosurheilulehti, 2006. ISBN 951-95441-9-4.
  7. Niittynen, Riku: Luisterista tuli taas kuningatar. Helsingin Sanomat, 31.7.1995, s. B 1. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 5.6.2022.
  8. Pikkuprinssi, Tampere 30.7.1995 Sukuposti. Viitattu 5.6.2022.
  9. Pikkukunkku, Tampere 29.7.1995 Sukuposti. Viitattu 5.6.2022.
  10. Niittynen, Riku: JOnas Laukko lämminveristen ykkönen Kuninkuusraveissa. Helsingin Sanomat, 30.7.1995, s. C 3. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 5.6.2022.