Kuningas Lear (vuoden 1910 elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuningas Lear
Re Lear
Elokuvan yksityiskohdat on käsin väritetty.
Elokuvan yksityiskohdat on käsin väritetty.
Ohjaaja Gerolamo Lo Savio
Käsikirjoittaja Ermete Novelli
Gerolamo Lo Savio
Perustuu William Shakespearen samannimiseen näytelmään
Pääosat Ermete Novelli, Francesca Bertini, Giannina Chiantoni
Valmistustiedot
Valmistusmaa Italia
Tuotantoyhtiö Film d’Arte Italiana
Levittäjä Pathé
Ensi-ilta joulukuu 1910 (Italia)
9. tammikuuta 1911 (Suomi)
Kesto 325 metriä
Alkuperäiskieli mykkäelokuva
Aiheesta muualla
IMDb
Re Lear

Kuningas Lear (ital. Re Lear) on vuonna 1910 valmistunut italialainen mykkäelokuva. William Shakespearen samannimiseen näytelmään perustuvan lyhyen draaman on ohjannut Gerolamo Lo Savio.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanha kuningas Lear jakaa valtakuntansa kahden tyttärensä, Gonerilin ja Reganin kesken. Kolmas tytär Cordelia jätetään perinnöttömäksi ja hän menee naimisiin Ranskan kuninkaan kanssa. Lear menee asumaan Gonerilin luokse, joka pian karkottaa hänen palatsistaan. Myös toinen tytär Regan kieltäytyy majoittamasta vanhusta. Tytärten julmuus saa Learin menettämään järkensä. Lopulta Cordelia pelastaa isänsä, mutta sisaret heittävät molemmat vankilaan. Goneril määrää Cordealian myrkytettäväksi ja hetkeksi järkiinsä tullut isä kuolee hänen jälkeensä.[1]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Ermete Novelli  kuningas Lear  
 Francesca Bertini  Cordelia  
 Giannina Chiantoni  Cordelian sisar[1]  

Tuotanto ja vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskalaisen Pathé Frèresin tytäryhtiön Film d’Arte Italianan tuottaman Kuningas Learin on ohjannut yhtiön johtajana toiminut Gerolamo Lo Savio[1]. Pääosaa esittävä Ermete Novelli oli Italian suurin tragedianäyttelijä ja ensimmäisessä elokuvaroolissaan esiintynyt Giannina Chiantoni hänen vastanäyttelijänsä vuodesta 1902. Nuoresta Francesca Bertinistä tuli sittemmin Italian kuuluisin elokuvadiiva.[2] Elokuva oli yksi ensimmäisistä Kuningas Lear -filmatisoinneista[3]. Samana vuonna näytelmän sovitti elokuvaksi myös Milano Filmsillä työskennellyt Giuseppe De Liguoro[1].

Kuningas Lear on esimerkki aikansa lyhyistä ”taide-elokuvista”, joiden tarkoituksena oli lisätä elokuvan arvostusta taidemuotona. Ne olivat yleensä Shakespearen kaltaisten klassikkokirjailijoiden teosten sovituksia, joita esittivät kuuluisat teatterinäyttelijät. Ranskalaisista esikuvistaan poiketen italialaiset taide-elokuvat kuvattiin usein ulkoilmassa ja autenttisilla tapahtumapaikoilla.[4] Taiteellista vaikutelmaa korosti sapluunan ja siveltimen avulla tehty väritys[5].

Italialaisen aikalaiskriitikon mukaan Kuningas Lear oli ”täydellinen menestys”. Sen kuvaus oli ”ihmeellistä” ja Novellin näyttelijäntyöskentely ”yksinkertaisesti jumalaista”.[1] Suomessa elokuvaa esitettiin alkuvuodesta 1911[6]. Tuulispään mukaan kyseessä oli ”suurenmoinen ja jännittävä taiteellisesti väritetty kuvasarja”[7]. Myöhemmän arvion mukaan ”vähäpätöinen” elokuva on juoneltaan sekava, lavastukseltaan mitäänsanomaton eikä Novellin melodramaattinen viittelöinti kykene välittämään suuria tunteita[2].

Restaurointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuningas Lear on säilynyt Britannian elokuvainstituutissa. Se on nähtävissä instituutin YouTube-kanavalla.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Bernardini, Aldo & Martinelli, Vittorio: Il cinema muto italiano. I film dei primi anni. 1910, s. 332–333. Biblioteca di Bianco e Nero. Roma: Nuova ERI, Centro Sperimentale di Cinematografia, 1996. ISBN 88-397-0914-2.
  2. a b Ball, Robert Hamilton: Shakespeare on Silent Film: A Strange Eventful History, Volume 1, s. 120–122. London, New York: Routledge, 2013. ISBN 978-0-415-83210-6.
  3. British Drama eiilmuniversityonline.com. Arkistoitu 6.8.2017. Viitattu 6.8.2017.
  4. Leprohon, Pierre: The Italian Cinema, s. 17–19. London: Secker & Warburg, 1972.
  5. Abel, Richard (ed.): Encyclopedia of Early Cinema, s. 200–201. Abingdon: Routledge, 2005. ISBN 0-415-23440-9.
  6. Apollo-teatterin mainos. Uusi Suometar, 8.1.1911, s. 3. Artikkelin verkkoversio.
  7. Tuulispää, no 2 (13.1.1911), s. 6. Artikkelin verkkoversio.
  8. BFI Youtube Channel youtube.com. Viitattu 6.8.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]