Kummituslentokoneet

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kummituslentokoneet (engl. ghost fliers) olivat havaintoja lähinnä 1930-luvulla enimmäkseen pohjoisessa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa lentäneistä tunnuksettomista lentokoneista. Havaintoja tehtiin myös muualla maailmassa, muun muassa Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Monesti kummituslentokonehavaintoja pidettiin harhanäkyinä, huhupuheina tai joukkosuggestiona.

Havaintojen mukaiset kummituslentokoneet poikkesivat tehtyjen havaintojen mukaan silloisista lentokoneista. Koneissa oli monesti maahan suunnattuja valonheittäjiä, ne lensivät hyvin vaarallisessa säässä, tekivät uskomattomia lentosuorituksia ja niissä ei ollut tunnuksia. Kummituslentokoneet toimivat usein lumimyrskyssä, mutta myös sumussa. Monesti koneiden ohjaamo oli kirkkaasti valaistu. Koneet havaittiin usein vaarallisen matalalla tai leijailevan ilmassa paikallaan.[1][2] Koneista saattoi kuulua normaali lentokoneen ääni, tai ne saattoivat olla täysin äänettömiä. Niiden tekemät lentosuoritukset olivat yleisen lentämisen tasolle mahdottomia. Koneille ei tiettävästi koskaan sattunut onnettomuutta. Koneiden laskeutumissuksien jälkiä löydettiin, mutta miehistöä ei yleensä nähty, kerran tosin nähtiin koneen kirkkaasti valaistussa ohjaamossa kaksi valkeaturkkista miestä.

Nykyiset ufotutkijat pitävät niitä ufoina. Aikalaiset taas olettivat niiden olleen salakuljettajien koneita tai venäläisiä, saksalaisia tai jopa japanilaisia vakoilukoneita. Suomen puolustusvoimien vuoden 1937 raportin mukaan ne olivat mielikuvituksen tuotetta.[3]

Havaintoaalto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kummituslentokonehavaintoja oli erityisesti talvina 1933–1934 ja 1936–1937 Fennoskandian pohjoisosassa.[4] Talvella 1933–1934 tuli Norjasta 234 raporttia, 137 Suomesta ja 96 Ruotsista. Ruotsin ilmavoimat etsivät kummituslentokoneita tuloksetta.

Ensimmäinen runsaasti julkisuutta saanut havainto kummituslentokoneesta tehtiin jouluaattoiltana Pohjois-Ruotsissa Kalixin kaupungin yllä. Pohjanlahdelta saapui kone, jossa oli kirkas valonheittäjä. Se jatkoi lentoaan länteen kello 18.00. Tästä alkoi noin kaksi kuukautta kestänyt jatkuva lehtikirjoittelun ja havaintojen sarja. Alussa kummituslentokoneita nähtiin Ruotsissa ja Norjassa, tammikuun lopusta alkaen myös Suomessa. Eräs Ruotsissa nähty kummituslentokone oli yksimoottorinen, suuri, harmaa ja suksilla varustettu. Ruotsin ilmavoimat etsivät kummituslentokoneita tammikuun alusta lähtien. Paikalliset sanomalehdet saattoivat vastaanottaa jopa sata kummituslentokoneilmoitusta päivässä. Jotkut väittivät nähneensä kummituslentokoneita jo monen kuukauden ajan.

Suomessa ensimmäinen huomiota herättänyt havainto tehtiin Kemissä 23. tammikuuta kello 18.15, jolloin tuntematon lentokone lensi meren yllä. Kone nähtiin säännöllisesti noin kolmen viikon ajan. Kävi ilmi, että kummituslentokoneita oli nähty jo aiemminkin. Suomen ilmavoimat tehostivat valvontaansa, mutta havainnot jatkuivat. Kummituslentokoneista tehtiin eniten havaintoja tammi–helmikuun vaihteessa. Helmikuussa koneita nähtiin yhä etelämpänä, 8. tammikuuta Jyväskylässä ja Pieksämäellä. Helmikuun loppupuolella havainnot vähenivät, ja maaliskuussa koko havaintoaalto alkoi olla ohi. Alavieskassa löydettiin leveät jalasten jäljet, toinen tien vieren pehmeässä hangessa, toinen tiellä.

Norjan kummituslentokoneaalto oli tammi–maaliskuussa 1934. Koneita nähtiin Pohjoismaiden lisäksi Euroopassa ja Amerikassa. Helmikuussa tunnistamattomia lentokoneita nähtiin myös Aasiassa. Kummituslentokonepilojakin tehtiin: Ruotsissa Taalainmaalla putosi ilmapalloon kiinnitetty palava paperinippu, jonka papereissa ei ollut kirjoitusta. Sen väitettiin olevan peräisin kummituslentokoneesta.

Vuoden 1934 jälkeen kummituslentokonehavainnot harvenivat.

Selitysmalleja ja kokeita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen ilmavoimat pyrki ensisijaisesti tutkimaan olivatko havainnot tuntemattomia lentokoneita. Ilmavoimat suoritti 31. tammikuuta 1934 yölennon lentokoneen valojen näkymisen kokeilemiseksi. 1 500 metrissä koneen havaitseminen ei onnistunut harjaantumattomalle moottorin äänen kuuluessa. Puolipimeässä 300 metrin korkeudessa havaittiin keula- ja perävalo, ja purjehdusvalot järjestyksessä vihreä ja punainen. Keula- ja perävalo näkyivät noin 15–20 kilometrin etäisyydeltä. Ne olivat ainoat valot, jotka näkyivät suoraan lennettäessä havaitsijan yli.[5]

Jotkin havainnot on voitu kohtuullisen luotettavasti selittää planeetan tai kirkkaan tähden avulla.[6] Erään yöhavainnon nopeus oli puolestaan havaintokertomusten perusteella tehtyjen laskelmien mukaan 1 500 km/h, mikä oli lentotekniikan tasolle ylivoimaista. Havainnon nopeus selittyisi meteorilla. Selitystä vaikeuttaa että muualla tehtiin samoihin aikoihin riippumattomasti havaintoja samankaltaisista valoista, joiden selittäminen yhdellä kohteella on epäloogista.[7] Ilmavoimat suoritti lentokokeen tämän tapauksen johdosta. Havaintoalueen yli tehtiin yöllinen lento, joka jäljitteli havainto-olosuhteita. Moottorin ääni kuului selkeästi. Lisäksi koneen lentovalot olisivat peittyneet hetkeksi sen lentäessä havaitsijoiden ohi, mitä ei ollut tapahtunut. Lentokokeen avulla myös todettiin havaitun kohteen hyvin suuri nopeus.

Toinen vastaava koe suoritettiin havainnosta, jossa valo oli liikehtinyt pienellä alueella vaihdellen väriään. Ilmiöllä oli toisistaan riippumattomia havaitsijoita, ja saadun kolmion avulla voitiin laskea, että aiheuttajan täytyi olla avaruudessa. Lentokone ei vastannut havaintoa ja lentokoneen liikehdintä pienellä alueella olisi peittänyt sen valoja havaitsijalta. Mahdollinen selitys saattaa olla Sirius-tähti, mutta erilliset havainnot eivät puoltaisi tätä.[8] Sirius on taivaan kirkkain tähti ja voi näkyä eri väreissä vaihtaen niitä [9]ilmakehän taiton vuoksi.[10]

Ilmavoimat tutki Alavieskan kerrottua laskeutumispaikkaa. Paikka todettiin mahdottomaksi laskeutua tai nousta tavanomaisella lentokoneella. Neuvostoliitolla oli autogiroja, mutta niiden toimintasäde olisi ollut liian lyhyt.[11]

Eräs jälki selittyi hevosvetoisen reen jäljeksi, ja se voitiin varmistaa ajamalla reellä uudelleen. Kylän väen suolla havaitsemia kirkkaita valoja tämä ei selittänyt.

Amerikkalainen monipuolisesti paranormaaleja ilmiöitä tutkinut ufotutkija John Keel nosti kummituslentäjät vuonna 1971 ufojen joukkoon.[12]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Haapanen, Atso: Puolustusvoimien ufohavainnot 1939-1979, s. 20-80. Ufo Finland, 2009. ISBN 978-951-98374-7-5.
  • Kuningas, Tapani: Ufojen jäljillä : Uusimmat ufo-havainnot Suomesta ja muualta. Kirjayhtymä 1971.
  • Tähtitaivas 2000 : kartasto ja käsikirja. 2. painos. Ursa. ISBN 951-9269-66-5
  • Kyröläinen, Juhani & Pekka Teerikorpi: Ufojen arvoitus. Ursa. 1980. ISBN 951-9269-11-8
  • Haapanen, Atso: Kummituslennot - vakoilijoita vai ufoja?. UFO-Finland ry 2015. ISBN 978-952-67713-3-5

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tapani Kuningas: Ufojen jäljillä : Uusimmat ufo-havainnot Suomesta ja muualta, s. 40 -. Kirjayhtymä, 1971. Teoksella ei ole ISBN:ia.
  2. David Pratt: UFOs: The Psychic Dimension Lokakuu 2002. Viitattu 27. kesäkuuta 2007. (englanniksi)
  3. Seppo Linnaluoto: Esitelmä ufoista (Raportti Juhani Kyröläisen esitelmästä ufoista Kirkkonummella 20. toukokuuta 2003.) 2003. Tähtitieteellinen yhdistys Kirkkonummen Komeetta. Viitattu 26. kesäkuuta 2007. (suomeksi)
  4. Anders Liljegren: Ghost flier mystery still unresolved. AFU Newsletter, 2001, nro 41. Artikkelin verkkoversio.
  5. Haapanen, s. 33.
  6. Haapanen, s. 29.
  7. Haapanen, s. 46–48.
  8. Haapanen s.54
  9. Tähtitaivas 2000, s. 24.
  10. Kyröläinen, Teerikorpi s. 156.
  11. Haapanen, s. 38.
  12. Brænne, Ole Jonny: The Norwegian "Ghost Fliers" Of 1933-37 UFO-Norge. Viitattu 27. kesäkuuta 2007. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]