Siirry sisältöön

Kulttuurintutkimus (lehti)

Wikipediasta

Kulttuurintutkimus on monitieteinen aikakauslehti, joka käsittelee ja esittelee kulttuuriin kohdistuvaa tutkimusta.[1] Neljä kertaa vuodessa ilmestyvää vertaisarvioitua lehteä julkaisee Kulttuurintutkimuksen seura ry.[2]

Vuodesta 1984 ilmestyneen monitieteisen lehden tehtävänä on tieteellisen tiedon levittäminen yleistajuisesti suomen kielellä. Lehdessä julkaistaan sekä kokeilevia että muodoltaan perinteellisempiä kirjoituksia.

Kulttuurintutkimuksen aiheita ovat kulttuurin muutos ja merkitykset sekä kulttuurierot. Kulttuurin ilmiöitä ja niiden tutkimusta tarkastellaan monitieteisesti esimerkiksi globaalistumisen, toiseuden, sukupuolen ja uuden teknologian kautta.

Lehden toimituskuntaan kuuluu tutkijoita suomalaisista yliopistoista, jotka tarkastelevat monipuolisesti ja -tieteisesti kulttuuria ja kulttuurintutkimusta.[3] Lehdelle on myönnetty Suomen tiedekustantajien liiton Vuoden tiedelehti -palkinto vuonna 2024.[4]

Päätoimittajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehden päätoimittajina ovat olleet mm.