Kulta(III)kloridi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kulta(III)kloridi
AuCl3 structure.svg
Gold(III)-chloride-unit-cell-3D-balls.png
Tunnisteet
CAS-numero 13453-07-1
Ominaisuudet
Molekyylikaava AuCl3
Moolimassa 303,32
Ulkomuoto Punaisia kiteitä
Sulamispiste 254 °C (hajoaa)[1]
Tiheys 4,7 g/cm3[2]
Liukoisuus veteen 680 g/l (20 °C)[3]

Kulta(III)kloridi (AuCl3) on kulta- ja kloridi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää muiden kultayhdisteiden ja kultapinnoitteiden valmistamiseen, lasin värjäämiseen sekä katalyyttinä orgaanisen kemian synteeseissä.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huoneenlämpötilassa kulta(III)kloridi on punaista hygroskooppista kiteistä ainetta. Yhdiste on kiinteänä rakenteeltaan dimeeri (Au2Cl6) ja sen alkeiskoppi on monokliininen. Kulta(III)kloridi liukenee erittäin hyvin veteen ja liukenee myös eräisiin orgaanisiin liuottimiin kuten etanoliin, dietyylieetteriin ja asetonitriiliin. Kuumennettaessa aine hajoaa ensin kulta(I)kloridiksi ja lopulta kullaksi. Useat pelkistimet pelkistävät sen kullaksi. Kulta(III)kloridi on Lewis-happo ja muodostaa useita komplekseja, esimerkiksi tetrakloroauraatti(III)ionin ([AuCl4]-).[1][2][4][5][6]

Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulta(III)kloridi voidaan valmistaa kullan ja kloorin välisellä reaktiolla 200–250 asteen lämpötilassa tai liuottamalla kultaa kuningasveteen ja kuumentamalla muodostunutta tetraklorokultahappoa. Laboratoriomittakaavassa voidaan käyttää myös kullan ja jodikloridin tai sulfuryylikloridin välistä reaktiota.[1][2][4][5][6]

2 Au + 3 Cl2 → 2 AuCl3
H[AuCl4] → AuCl3 + HCl

Kulta(III)kloridia käytetään kultapinnoitteiden ja niin kutsutun Cassiuksen kultapurppuran valmistamiseen ja lasin värjäämiseen tummanpunaiseksi. Siitä valmistetaan useita kultayhdisteitä, kuten kultasulfidia ja organokultayhdisteitä.[1][2][4][5] Orgaanisen kemian synteeseissä kulta(III)kloridia käytetään katalyyttinä hapetuksissa, konjugaattiadditioissa ja useissa sykloadditioissa.[6][7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 477. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
  2. a b c d Pradyot Patnaik: Handbook of inorganic chemicals, s. 326–328. McGraw-Hill Professional, 2002. ISBN 9780070494398. (englanniksi)
  3. William M. Haynes, David R. Lide, Thomas J. Bruno: CRC Handbook of Chemistry and Physics, s. 4–65. 39th Edition. CRC Press, 2012. ISBN 978-1439880494. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 21.9.2020). (englanniksi)
  4. a b c J. G. Cohn, Eric W. Stern & Samuel F. Etris: Gold and Gold Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2010. (englanniksi)
  5. a b c Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 467. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. (englanniksi)
  6. a b c Michael J. Coghlan, Rene‐Viet Nguyen, Chao‐Jun Li, Daniel Pflästerer & A. Stephen K. Hashmi: Gold(III) Chloride, e-EROS Encyclopedia of Reagents for Organic Synthesis, John Wiley & Sons, New York, 2015. Teoksen verkkoversio Viitattu 21.9.2020.
  7. Tse-Lok Ho: Fiesers' Reagents for Organic Synthesis, s. 280–281. John Wiley & Sons, 2016. ISBN 978-1-118-94280-2. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 21.9.2020). (englanniksi)