Kudos
Kudos muodostuu vierekkäisistä, samalla tavoin toimivista soluista ja soluväliaineesta. Näiden perusteella kudokset luokitellaan usein neljään päätyyppiin: epiteelikudos, tukikudos, hermokudos ja lihaskudos. Monesti veri ja imuneste katsotaan omiksi ryhmikseen, joiden erikoispiirre on että soluväliaine on nestemäistä. Yhteen liittyneet kudokset muodostavat elimiä. Kudoksia tutkii kudosoppi eli histologia.[1]
Kudosten päätyypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Epiteelikudosta esiintyy elimistön vapailla pinnoilla, ihossa ja limakalvoissa sekä rauhasina syvällä elimistön sisällä. Epiteelikudoksessa on runsaasti soluja mutta vain vähän soluväliainetta eikä lainkaan verisuonia.[2]
Tukikudosta ovat sidekudos, rasvakudos, luukudos ja rustokudos. Tukikudokset muodostavat tukirakenteita eri elimille. Tukikudoksessa on runsaasti soluväliainetta kuten säikeitä.[3]
Hermokudoksessa on varsinaisia hermosoluja ja niiden tukisoluja eli gliasoluja. Hermokudos välittää viestejä hermoimpulsseina hermosolusta toiseen.[4]
Lihaskudos muodostaa lihakset. Sille on ominaista supistumiskyky, ja soluväliainetta siinä on vain vähän. Poikkijuovainen lihaskudos muodostaa luissa kiinni olevia ja tahdonalaisesti säädeltäviä lihaksia. Sileää lihaskudosta esiintyy muun muassa sisäelinten seinämissä, ja sydänlihasta esiintyy sydämessä.[5]
Muodostuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eri kudosten solut erilaistuvat sikiön kehityksessä alkiorakkulan sisäsolumassan erilaistumattomista soluista. Hermokudos ja epiteelikudos ovat pääasiassa peräisin ektodermistä, tukikudos ja lihaskudos mesodermistä. Osa epiteelikudoksesta, kuten suolen ja hengitysteiden pintakerros, on peräisin endodermistä.
Paraneminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaurioitunut kudos kykenee parantumaan uudistumalla eli regeneroitumalla. Vauriokohtaan voi myös kasvaa sidekudoksinen arpi. Kudosta kohdanneen vaurion jälkeen kudoksissa olevat kantasolut voivat aktivoitua tuottamaan uutta kudosta vaurioituneen tilalle. Nopeimmin uusiutuu sidekudos, sillä se on kudoksista vähiten erikoistunut. Myös epiteelikudos ja luukudos paranevat melko nopeasti. Huonoimmin paranevat poikkijuovainen lihaskudos, hermokudos ja rustokudos.[6]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Nienstedt, Walter & Hänninen, Osmo & Arstila, Antti & Björkqvist, Stig-Eyrik: Ihmisen fysiologia ja anatomia. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35826-9.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kudos Wikimedia Commonsissa
