Kubaba

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kubaba
Sumerin kuningatar
Kubaba relief.JPG
Valtakausi n. 2500-luku eaa.
Edeltäjä Puzur-Suen
Seuraaja Puzur-Suen

Kubaba (sumeriksi 𒆬𒀭𒁀𒌑, joskus myös muodossa Kug-Bau) oli Sumerin kuningatar ja ainoa Sumerin kuninkaiden luettelossa mainittu nainen. Luettelon mukaan hän hallitsi yli 100 vuotta ja aikakautta leimasi rauha ja hyvinvointi.[1] Kubaban mainitseminen listalla voisi merkitä sitä, että hän hallitsi aivan itse ilman miestään tai isäänsä, mikä olisi Sumerin historiassa erittäin poikkeuksellista. Tätä hypoteesia puoltaa mm. se, että Kubaba on kuvattu nimenomaan kuninkaiden käyttämän hatun kanssa.[2].

Kubaban elinaika on valistuneiden arvauksien varassa, mutta hänen oletetaan eläneen ja hallinneen 2500-luvulla eaa.[1]

On esitetty, että Kubaba olisi ollut taustaltaan tavernan pitäjä tai sen työntekijä, joka olisi sittemmin noussut hallitsijaksi. Tavernan pitäjät ja olut olivat keskeisessä asemassa sumerilaisessa mytologiassa ja arjessa, joten tällä on ehkä haluttu oikeuttaa Kubaban nousu valtaistuimelle.[3]. Mikäli Kubaba on todellisuudessa ollut itsenäinen hallitsija, tekisi se hänestä historian ensimmäisen naishallitsijan, joka nousi valtaan 500 vuotta ennen ensimmäisiä naispuolisia faaraoita.[2][4]

Myöhemmin Kubabaa alettiin palvoa jumalattarena heettien keskuudessa, joskin hänen roolinsa oli melko pieni.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Brooklyn Museum: Kubaba www.brooklynmuseum.org. Viitattu 16.4.2021.
  2. a b Queen Ku-Baba sumerianshakespeare.com. Viitattu 16.4.2021.
  3. Kubaba, the Kick-Butt Queen of Kish ThoughtCo. Viitattu 16.4.2021. (englanniksi)
  4. Ku-Baba ALL MESOPOTAMIA. 16.1.2017. Viitattu 16.4.2021. (englanniksi)
  5. Kubaba | Anatolian deity Encyclopedia Britannica. Viitattu 16.4.2021. (englanniksi)