Ksenija Sitnik

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ksenija Sitnik
Henkilötiedot
Syntynyt15. toukokuuta 1995
Ammatti laulaja
Muusikko
Aktiivisena 2005–
Tyylilajit pop

Ksenija Sitnik (valkoven. Ксенія Сітнік, ven. Ксения Ситник, s. 15. toukokuuta 1995) on valkovenäläinen laulaja. Hän edusti maataan vuoden 2005 lasten Eurovision laulukilpailussa ja voitti sen itse kirjoittamallaan laululla My vmeste (Olemme yhdessä).

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sitnik on syntynyt Mazyrissa, Valko-Venäjällä, jossa hän asuu yhä. Hänen isänsä on liikemies ja äitinsä UMES-musiikkikoulun johtaja. Hän harrastaa laulamisen lisäksi tanssia ja piirtämistä. Sitnikillä on isosisko, joka osallistuu myös lasten laulukilpailuihin.

Sitnik aloitti uransa hyvin nuorena. Hän on osallistunut monille festivaaleille, joista voittanut lasten kilpailun vuoden 2005 Slavjanski Bazarissa Vitsebskissä.

Sitnik tuli tunnetuksi euroopanlaajuisesti, kun hän voitti vuonna 2005 Lasten Eurovision laulukilpailun, jossa hän edusti kotimaataan Valko-Venäjää. Hän ei ollut suosittu ennakkoveikkauksissa, esimerkiksi Europrediction-kyselyssä hän jäi pisteittä ja sijoittui viimeiseksi. Hän voitti täpärästi vain muutamalla pisteellä toiseksi tulleen Espanjan Antonio Josén.

Sitnikistä tuli myös suosittu esiintyjä kotimaassaan. Hän tapasi muun muassa maan presidentin Aljaksandr Lukašenkan ja sai juontotöitä, kuten seuraavan vuoden Lasten Eurovision laulukilpailun karsinnat. Hän julkaisi marraskuussa 2006 CD-levyn ja sen yhteydessä nuottikirjan My vmeste.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • My vmeste (2006)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.