Kromatografia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kromatografia on kemian ja biokemian menetelmä kemiallisten yhdisteiden eristämiseksi, puhdistamiseksi ja määrittämiseksi.lähde? Sen keksijänä pidetään venäläistä M. S. Tsvetiä, joka erotteli kasvien väriaineiden komponentteja toisistaan kuljettamalla väriaineseoksia liuottimien mukana adsorbenssipylväiden läpi vuonna 1903[1] . Kromatografia perustuu siihen, että aineilla on erilainen koko, sähkövarauksien määrä, erilaiset kemialliset ominaisuudet, ja eri liukoisuudet liuottimiin.lähde?

Kromatografiassa on kaksi faasia: liikkuva faasi ja kiinteä faasi. Kiinteä faasi on tavallisesti geeli, ja tutkittavat molekyylit on liuotettu liikkuvaan faasiin. Kun liikkuva faasi virtaa kiinteän faasin läpi, siinä olevat tutkittavat molekyylit reagoivat kiinteän faasin kanssa molekyylistä riippuen eri tavoin. Faasit voivat erota toisistaan myös siten, että toinen faasi on hydrofiilinen ja toinen hydrofobinen. Tällöin näyte saadaan erottumaan siten, että aine on jakautunut joko hydrofiiliseen tai hydrofobiseen faasiin.[2]

Kromatografisia menetelmiä on olemassa monia.[2][3] Kromatografia voidaan jakaa liikkuvan faasin perusteella neste-, kaasu- ja kiinteäkromatografiaan. Se voidaan lisäksi lajitella kiinteän faasin perusteella paperi-, ohutkerros-, ioni-, pylväs-, korkeapaine- ja affiniteettikromatografiaan sekä geelisuodatukseen. Nestekromatografiassa liikkuva faasi on useimmiten liuotinseos. Kaasukromatografiassa liikkuva faasi on usein helium tai typpi.lähde? Paperikromatografiassa tutkittava näyte kiinnitetään paperin reunaan, jonka jälkeen liikkuvan faasin annetaan nousta tai laskea paperia pitkin kapillaarivoimien ansiosta. Liikkuva faasi voi olla esimerkiksi vesi tai jokin liuotinseos. Ohutkerroskromatografia muistuttaa paperikromatografiaa, mutta kiinteä faasi on paperin asemesta esimerkiksi lasilevyn pintaan levitetty sopiva jauhe tai geeli. Korkean erotuskyvyn nestekromatografiassa liuotin ajetaan korkean paineen avulla hienojakoisen kiinteän faasin läpi. Affiniteettikromatografia perustuu aineiden biologiseen aktiivisuuteen.

Menetelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erilaisia kromatografisia menetelmiä:

  1. Pylväskromatografia (column chromatography)
  2. Nestekromatografia (liquid chromatography, LC)
  3. Ohutkerroskromatografia (thin-layer chromatography, TLC)
  4. Paperikromatografia (paper chromatography)
  5. Kaasukromatografia (gas-liquid chromatography, GLC)
  6. Korkean erotuskyvyn nestekromatografia (high performance liquid chromatography, HPLC, aikoinaan myös high pressure liquid chromatography (= suurpainenestekromatografia))
  7. Ylikriittinen kromatografia (supercritical fluid chromatography)
  8. Ioninvaihtokromatografia (ion exchange chromatography)
  9. Affiniteettikromatografia (affinity chromatography)
  10. Geelisuodatuskromatografia eli kokoerottelukromatografia (size-exclusion chromatography, SEC)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Reviews Activity of sorbents in chromatographic studies Springerlink.com. Viitattu 1.2.2011. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  2. a b Niemi, Mikko & Virtanen, Ismo & Vuorio, Eero: Solu- ja molekyylibiologia, s. 46 - 47. Weilin+Göös, 1995. ISBN 951-35-5685-9.
  3. Kromatografia www.solunetti.fi. Arkistoitu 17.4.2021. Viitattu 6.8.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]